maanantai 10. helmikuuta 2014

Paluu lumimaisemiin

Luminen Kuusamo kutsui taas. Kunnon talveen tarvitaan sen verran lunta, että pääsee hiihtämään metsälatuja tai kahlaamaan kinoksissa lumikengillä.

Ensimmäiseksi siis sukset esiin ja ladulle. Tammikuun Kuusamo-käynnillä pakkanen pysytteli kahdenkymmenen asteen kylmemmällä puolella, joten hiihdin silloin vain lyhyitä matkoja liukulumikengillä.
Nyt alla on laiskan hiihtäjän sukset eli pitopohjasukset. Keli on niille täydellinen; viisi astetta pakkasta ja koneladun uralla ohut kerros pakkaskidettä. Suksi luistaa ja pitää.

Koko Suomen ylle on asettunut paksu pilvikerros. Hiihtolenkin varrelta otetut kuvat ovat siis lähes mustavalkoisia.

Kovin vähän on hiihtäjiä liikkeellä. Onkohan olympiakisojen ensimmäinen kilpailupäivä houkutellut hiihtokansan televisioiden ääreen.  








Seuraavana päivänä käymme tervehtimässä Konttaisen kuukkeleita. Pysäköintipaikan ruokinnalla on vilskettä. Kuukkeleiden lisäksi paikalla on hömötiaisia ja käpytikkakin lentelee lähistöllä. Konttaisen kuukkelit ovat oppineet ihmeen rohkeiksi. Laitan pieniä leivänmurusia kädelleni ja kohotan kättäni päin oksalla tarkkailevaa kuukkelia. Yht'äkkiä se pelmahtaa kädelleni istumaan ja napsii murut nokkaansa. Vaikka olen nähnyt paljon kuukkeleita, niin tämä on ihan uusi kokemus.

Yritän tietenkin kuvata kädestäsyömisen, mutta kuukkelit taitavat vierastaa retkikaverin mustaa vaatetusta eivätkä tule hakemaan evästä hänen kädestään.

Lentokuviakin saisi jos osaisi, mutta kun on tottunut kuvaamaan liikkumattomia kohteita, niin kuviin tartuu vain siivenkärkeä tai epämääräinen vilahdus poistuvasta linnusta.












24 kommenttia:

  1. Puhdista valkoista lunta ja suloinen kuukkeli. Hienoa kuvausta jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta kaipaa silloin kun sitä ei ole. Kuusamosta sitä löytyy.

      Poista
  2. Upeat kuukkeli-kuvat!

    Meillä etelässä lumi on vähissä. Turun seudulla sitä enää paljon ollut, kun eilen siellä kävimme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuukkeleita on hauska seurata. Hienompaa vielä jos onnistuu saamaan kuvan.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Aurinkopäiviä odotellessa on kuvattava mustavalkoista.

      Poista
  4. Luonnon rauha ja hiljaisuutta kauniisti.

    Kuukkelit ovat aika kesyjä, liki päästävät.
    Hyvin sait kuvattua.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana kuukkeli ♥
    Lempilintuni jonka joskus tahtoisin nähdä, vaan ei täällä taida nähdä.
    Lähdenkin Kuusamoon vielä joskus.
    Ikiihana postaus, kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konttaisen suunnalta varmaan löydät kuukkeleita kun Kuusamoon tulet.

      Poista
  6. Valkoista, tosi kaunista. Meillä on märkää, loskaa, mustaa ja harmaata. Mutta toisaalta, kohta se lumi sulaa... kiva. Eli joko tuollai täysvalkoisuutta tai sitten ei yhtään lunta. Tosin täysvalkoisuuskin muuttuu ajan kanssa loskaksi.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta täällä Kuusamossa on se että vuodenajat erottuvat selkeästi. Loska-aika on loppujen lopuksi aika lyhyt.

      Poista
  7. Voi kuinka kaunis kuukkeli! Olen kerran onnistunut näkemään täällä Pirkanmaalla kuukkelin.

    VastaaPoista
  8. Bezaubernd. Da bei uns der Winter dieses Jahr ausfällt, komme ich immer hierher, um davon zu träumen.

    Grüße von der Waldameise

    VastaaPoista
  9. Onneksi olkoon, saat olla "vähän" komeammissa talvimaisemissa ja vieläpä noin hyvässä seurassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seurassa ei ole valittamista. Eikä lumen puutettakaan tarvitse valittaa.

      Poista
  10. Kuusamoonn.... Kuusamoon...
    Hopea-Kaupunkiin...
    Tervetuloa vain kaikille...
    Mooma aivan 'töpinöissä' - ilmeisesti 'Ainoa-Hopea-Mitali' meille - Kuusamoon...!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitalit on tiukassa olympiamittelöissä. Ansaittu hopea reippaalle lumilautatytölle.

      Poista
  11. Meilläkin on täällä Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla jonkin verran kuukkeleita, mutta ei ne kyllä noin kesyjä täällä ole, että kädestä söisivät...

    Hyvät kuukkelikuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se yllättävä tilanne. En paljon harrasta lintujen kuvaamista, mutta onhan se yritettävä kun ihan liki tulevat.

      Poista