sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kuukkelin kanssa laavulla

Konttaisen parkkipaikalta lähtee kovaksi tallatut polut sekä Konttaiselle että Valtavaaran suuntaan. Lähden nousemaan rinnettä Valtavaaralle päin. Vaikka nousu on jyrkkä, niin liukulumikenkä pitää hyvin polku-uralla jossa on ohut kerros vastasatanutta pakkaslunta.

Vähän väliä pysähdyn ihailemaan lumisia taideteoksia ja tykkylumen lomasta pilkottavia huurteisia puunrunkoja.




Valtavaaran vaarajono on kaikkiaan noin viiden kilometrin pituinen. Karhunkierroksen polku kulkee vaarojen laella. Vaarajonossa on nousuja ja laskuja. Väliin mennään syvälle kuruun, josta taas on tiukka nousu ylös seuraavalle nyppylälle.

Saavutan ensimmäisen kukkulan tasanteen ja pysähdyn hetkeksi kurkkimaan alas Konttaisjärven suuntaan. Näkyvyyttä on vaikka taivas on pilvessä niin kuin se on ollut melkein aina viime viikkoina.


Mäntyvanhus polun varrella on vuosikymmenien aikana nähnyt monenlaista kulkijaa.



Toisen kukkulalle nousun jälkeen laskeudun rinnettä alas Suolammelle. Virittelen tulet ja alan availla eväsreppua.



Silloin kuuluu yläpuoleltani kahahdus ja puiden välistä vilahtaa oranssi häivähdys. Kuukkeli on tullut seuraamaan puuhiani. Se lentelee puusta puuhun laavun ympärillä. Kuukkelin kauniit, ruosteenpunaiset pyrstö- ja siipisulat ovat valkoisen maiseman ainoat väriläikät. Se istahtaa koivunoksalle vastapäätä laavua ja alkaa laulaa.
 
Laulussa on monenlaisia sävelkulkuja; vihellystä ja viserrystä. Hyvin osuvasti ääntelyä ovat kuvailleet Siitonen&Willamo kirjassa: Kuukkeli-Sielunlintu:

Rauhallinen metsässä liikkuja saattaa kuulla myös kuukkelin laulua, merkillistä rupattelua, joka koostuu erilaisista kitinöistä, rätinöistä ja kirskahduksista, viserryksistä ja kurahtelusta. Laulu on hiljaista ja kantautuu vain aivan likelle sattuvan kuulijan korviin, sen esittäjä istuu usein tiheikön kätkössä. Laulu saa kulkijan kummastelemaan. Menninkäisetkö siellä pitävät pitojaan, keskustelevat pienillä äänillä innostuen välillä ilakoimaan ja viheltelemään.”
(Kuukkeli – Sielunlintu. Siitonen & Willamo 2003)


Juttelen kuukkelille ja vähän laulankin. Se katselee minua oksaltaan kuin ihmetellen omituista höpöttäjää.

Kaivan repusta rouhittua maapähkinää ja ripottelen niitä pieneen kuoppaan lumikinoksen päälle. Kuukkeli lennähtää hakemaan pähkinöitä, häipyy hetkeksi kauemmas ja palaa taas hakemaan pähkinöitä. Sitten se jää puun oksalle istumaan. Käyn katsomassa onko pähkinät loppuneet. Niitä on vielä jäljellä, mutta kuukkeli vain istuu oksalla ja ääntelee. Se on noin puolentoista metrin päässä minusta.


Palaan omien eväideni luokse laavulle, mutta seuraan sivusilmällä kuukkelin touhuja. Siinä se istuu oksalla ja tuntuu kuin se tuijottaisi minua. Tämä on toinen merkillinen kohtaaminen kuukkelin kanssa ihan lyhyen ajan sisällä. Viikko sitten Konttaisella kuukkeli kävi hakemassa leivänmuruja kädeltäni.

Sitten kuukkeli pyrähtää metsään eikä enää palaa.

Hiljainen Suolampi jää taakse kun kiipeän rinnettä harjanteelle.
Suolampi



Kynttiläkuusen oksat muodostavat puun juurelle suojaisan majan.

Vielä vilkaisu puiden välistä alas. Pudotus vaaralta Konttaisjärven suuntaan on jyrkkä. Vapaalaskijoille rinteen laskeminen ei olisi ongelma, mutta minä suuntaan vaaran itälaidan loivemmalle puolelle. Sieltä liu'un puiden välistä pujotellen alas lähtöpaikkaan.
Konttaisjärvi, Purnujärvi ja kaukana Ala-Kitka

iltapäivän sininen hetki

20 kommenttia:

  1. Aivan mahtava retki sulla taas. Ihana tuo kuukkeli kun se on niin rohkea. Olen kerran nähnyt kuukkelin tai niitä oli useampiakin tuolla Äkäsmyllyllä :) Täällä on myös vaaroissa tuomoset maisemat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hieno kohtaaminen taas.
      Kävin blogisivuillasi ihailemassa aurinkoisia tykkymaisemia.

      Poista
  2. Kerrassaan upeita kuvia jälleen, luottavainen ja söpö lintu, tuo kuukkeli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erikoista kun se vaikutti olevan kiinnostuneempi minusta kuin tarjoamastani ruuasta :)

      Poista
  3. Taas hieno retki kauniiseen maisemaan! Upeat kuvat kuukkelista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtavaara-Konttaisen seutu on hieno retkikohde.

      Poista
  4. Valtavaara on todella kaunis myös kesällä. Kesäkuun alku, nouseva aurinko, joka kultaa kuusikon, laulavia sinirintoja ja taviokuurnia... Sait kuvillasi herätettyä kovan kaipuun lappiin. :)

    VastaaPoista
  5. Sinipyrstöjä piti sanomani, ei sinirintoja. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinipyrstö on minulta vielä näkemättä. Toivon että vielä näen.

      Poista
  6. Kiitos tarinasta ♥ Tuntui kuin olisin itse ollut mukana kuukkelia tapaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli taas niitä hienoja hetkiä luonnossa.

      Poista
  7. Kuukkeli on viehättävä lintu, mutta ääntään en ole kuullut. Eräälle Kuusamon vuokramökille mennessäni minut vastaanotti kaksi kuukkelia ja se tuntui mahdottoman mukavalta ja jäi kivana muistona mieleen.

    Kyllä nuo lumiset maisemat ovat upeat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääntelyä kuulee harvemmin. Oli hienoa kuulla kuukkelin lauluesitys.

      Poista
  8. Kauniisti olet kuvannut linnun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä lintu oli helppo kuvattava kun tuli niin lähelle.

      Poista
  9. Upean retken kauniit kuvat. Kuukkeli tuo mieleen aina jotain mystistä, satua, Lapin tarinoita , uskomuksia. Upea lintu jonka joskus toivoisin kohtaavani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä mystisyydestä. Kokemus on ainutlaatuinen.
      Tuula, Kuusamossa voit suurella todennnäköisyydellä kohdata kuukkelin.

      Poista
  10. Upeita kuvia taas.
    On muuten vaikea tajuta, että siellä on näin paljon kaunista lunta, kun meillä on maa jo täysin lumeton.

    VastaaPoista