torstai 13. helmikuuta 2014

Hiihtoa ja kahlailua harmaudessa

Kulkuvälineenä on tavalliset lumikengät kun lähden Konttaisen parkkipaikalta umpihankeen Valtavaaran rinteiden suuntaan. Lumen paksuus on reilusti kuusikymmentä senttiä. Alimmaisena on tiivis ja kovaksi jäätynyt kerros, mutta siinä päällä nelisenkymmentä senttiä pehmeää lunta. Jalka uppoaa reilusti joka askeleella.

Karhunkierroksen polku kulkee Konttaiselta Valtavaaralle vaarajonon laella. Minä pysyttelen takarinteellä hieman alempana. Jyrkkää rinnettä on täälläkin, mutta ei niin paljon korkeuseroja kuin Karhunkierroksen polulla.

Päivä on harmaa niin kuin tähän asti kaikki helmikuun päivät ovat olleet ja sataa hieman lunta. Tykkymetsä on kaunis pilvisenäkin päivänä, mutta voin vain kuvitella mitä se olisi auringonsäteiden valaisemana.

Ylempänä tavoitan metsäsuksiuran ja lähden seuraamaan sitä. Oletan sen menevän Suolammen laavulle. Ura kiertelee tykkypuiden välissä ja loppuu yllättäen kaatuneen puunrungon luokse keskelle metsää. Minäkin käännyn takaisin päin. Parin tunnin hankikävely on tehokasta liikuntaa ja päivän kuntopiste on hankittu. Tänne on tultava uudelleen viimeistään keväthangille.














Seuraavan päivän hiihtolenkki vie Pyhävaaralle. Harmaa on edelleen päivän väri. Hiihtosää on ihanteellinen; ilman lämpötila nollan vaiheella, mutta ladun pinta hieman pakkasen puolella.  Hiidän lenkin vastapäivään. Vaaralle noustaan jyrkkää rinnettä, mutta tiukan nousun jälkeen on edessä pitkä lasku kodalta aina Rukajärven kylälle asti. Pyhävaaran latu on latukarttaan luokiteltu vaikeaksi. Moni ei varmaan sen vuoksi uskalla lähteä sitä hiihtämään. Siitä huolimatta suosittelen Pyhävaaran lenkkiä. Kun rauhoittaa menoa jyrkimmissä nousuissa ja aurailee tiukimmat laskut, niin hyvin selviää tavallinen sunnuntaihiihtäjäkin.





liikennemerkki

Pyhävaaran kota



näköalapaikalta ei nyt näy kovin pitkälle




Tässä on videokokeilu hiihtolenkiltä. Tiedoston koko n.100 megaa.






10 kommenttia:

  1. Kiitos etenkin mukavasta hiihtolenkistä hulppeissa maisemissa!!

    VastaaPoista
  2. Pilvinen sää tuo maisemaan salaperäisyyttä

    VastaaPoista
  3. On se hyvä, että laitat näitä mahtavia kuvia muistutukseksi, millainen talvi voi olla.
    Tai no, onhan tässä nyt ollut menneet talvet tosi runsaslumisia, mutta nuo puut, niitä ei täällä näe.

    VastaaPoista
  4. On siellä vaan lumista :)
    Täällä ei juurikaan lunta lämmintä ulkona 2.4 juuri katsoin,.

    VastaaPoista
  5. Hienot on maisemat, vaikka onkin harmaata :)

    VastaaPoista
  6. Mahtavia talvisia kuvia! Ihan muuta kuin täällä lännessä rannikolla.

    VastaaPoista
  7. Pilviselläkin kelillä kaunista maisemaa riittää!

    VastaaPoista
  8. Kiva video, haikeana katselen lumen paljoutta. Ajattele, täällä on lunta vain nimeksi enkä ole päässyt kertaakaan hiihtämään tai lumikenkäilemään.....onneksi talvilomalla pääsen vähän pohjoisemmas ja toivottavasti myös suksille.

    VastaaPoista
  9. Kuusamossa on ollut kunnon lumipeite marraskuun alusta lähtien. Odottelin kyllä tälle helmikuun käynnilleni huurteisia pakkasaamuja ja aurinkoa. Se ei toteutunut, mutta sain kuitenkin hienot hiihtokelit. On ollut ilo pitkästä aikaa tehdä parinkymmenen kilometrin hiihtolenkkejä.
    Kiitän teitä kaikkia kommenteista.

    VastaaPoista