perjantai 25. lokakuuta 2013

Kaupungin valoista metsän rauhaan

Alkuviikon muutaman asteen pakkanen säilytti ohuen lumikerroksen maassa. Aurinkokin näyttäytyi parina iltana, juuri ennen kuin se piiloutui metsän taakse, liian aikaisin.







Yhtenä iltana käytiin keskustassa katselemassa kaupungin iltavaloja. Tuuli niin kovasti, että kamera tahtoi täristä vaikka oli jalustassa kiinni.







Pilvikerroksen takaa nousi jo hieman pienentynyt kuu valaisemaan lahtea.

Puolen viikon maissa lämmin ilmavirtaus toi mukanaan sateet ja vähäiset lumet hupenivat hetkessä olemattomiin.

Täällä kaupungin laidalla voi valita lähteekö kävelylenkille jalankulkuväylille, vai pistääkö saappaat jalkaan ja puikahtaa kuusimetsän poluille. Pimeällä on tyydyttävä valaistuille reiteille, mutta päivänvalon aikaan askeleet vievät metsäpolulle.

Onneksi täällä vielä on metsiä.
















12 kommenttia:

  1. Sydämen muotoinen pilvi, kuin tehtaan piipusta savuaisi.

    Kaunista metsää näkyy olevankin, sammaleet peittävät maastoa, kuin satumetsää.
    Ihanan luontoretken sain koneen äärellä istuen.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpövoimalan piipusta se savu nousee pilven muotoisena.

      Poista
  2. Mielettömän upeita kuvia.
    Kuu kuva heijastuksineen tehosi minuun eniten ♥
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  3. Upeasti oot saanut vangittua värit tuonne järven pintaan.

    VastaaPoista
  4. Upeaa kuvausta jälleen, näiden sinun kuviesi ääreen vaan unohtuu...

    VastaaPoista
  5. Mahtavaa 'ilottelua'...
    Eko
    Suomi/Lapland/Kuusamo

    VastaaPoista
  6. Oih, ei yhtään vielä lunta. Karjalan suunniilla vissiin oli jo melkosesti lunta..

    VastaaPoista
  7. Vielä näyttää niin lempeän syksyiseltä.
    Täällä olen saanut jo pariin kertaan kolata pihasta isoimmat lumet syrjään.

    VastaaPoista
  8. Tuollainen sammaleinen metsä on niin rauhoittava, ikiaikainen. Sellaisessa metsässä on hyvä olla.

    VastaaPoista
  9. Onneksi näitä maisemia vielä riittää. Terapiaa. Kiitos!

    VastaaPoista
  10. Luulen, että monelle suomalaiselle metsä on virkistymis- ja rauhoittumispaikka. Toivoisin, että varsinkin näitä "yhteisiä", siis kaupunkien omistamia metsiä, hoidettaisiin virkistyskäyttö huomioiden. Liisa, Kuopion kaupungin sivuilla on juuri nyt kaikille avoin kysely metsien hoitoon liittyen.

    VastaaPoista