maanantai 7. lokakuuta 2013

Kaunis aamu järvellä

Tähtiä ja kirkas kajo itäisellä taivaalla. Nämä ikkunanäkymät aamuvarhaisella rohkaisevat lähtemään reippaasti liikkeelle ja kohti kajakkivajaa. Tuuli tuntuu sen verran voimakkaalta, että mukaan on otettava myös melarukkaset ja melonta-anorakki. Molemmat osoittautuivat tarpeellisiksi parin asteen lämpötilassa ja tuulessa.

Suojaisessa lahdenpohjukassa kajakkivajan edustalla ei tuule. Vesi väreilee vain hieman heijastellen värikkään aamutaivaan sinipunasävyjä.

Pysähdyn hetkeksi kurkistamaan veden pinnan kuvioita. Laineiden väreily kertaa veteen peilaavan luodon puut.

Kun olen pujotellut pikku saarten ja luotojen välistä aukean selän äärelle, tavoitan tuulen ja laineet alkavat keinutella kajakkia. Koetan pysytellä paikallani pienen luodon tuntumassa, että saisin otettua kuvia auringon nousun suunnasta, mutta tuuli työntää koko ajan kajakkia päin rantakiviä. Melon vähän matkaa vastatuuleen, lasken melan ja otan kameran esiin ja yritän ehtiä ottaa kuvan ennen kuin olen taas rantakivissä kiinni. Tätä pitää toistaa muutaman kerran kunnes lopulta saan kuvan horisontin suoraan ja sommittelun kohdalleen.

Matalalla liikkuu pilvilauttoja. Yöllä on varmaan ollut sumua, joka on ilmavirtauksen voimistuessa tiivistynyt pilviksi, jotka nyt seilaavat nauhamaisena muodostelmana järven yläpuolella.





Otan suunnan parin kilometrin päässä olevan niemen kärkeen. Keskellä selkää on korkeampaa aallokkoa. Lyhyt kajakkini poukkoilee sivulaineessa. Laineet tulevat kuitenkin niin tasaisin välein, että on helppo ennakoida niiden liikettä ja kallistaa kajakkia aaltoa vastaan.

Niemenkärjen takaa löytyy taas suojainen ranta kellutella ja ihailla rannan ruskaa.



Takaisin päin meloessa tuulen suunta on kääntynyt sen verran että matka sujuu mukavassa sivumyötäisessä.

9 kommenttia:

  1. On vaan niin kaunista katseltavaa, kolmannesta kuvasta ei tahdo saa silmiään irti...

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanat kuvat jälleen ♥
    Oikein hyvää ja kaunista lokakuuta sinulle.

    VastaaPoista
  3. Kaunista aamua saitkin katsella. Samoin minustakin kolmas kuva on taivaallisen ihana, mutta myös tuon tokavikan heijastus on ihana.

    VastaaPoista
  4. Kuvista aistii vilpoisen aamutunnelman järvellä. Kaunista!

    VastaaPoista
  5. Tässä jää ihan sanattomaksi, kolmas kuva ylhäältä on uskomattoman hieno!
    Kiitos taas tästä silmänruoasta!

    VastaaPoista
  6. Voi mitä värejä ja taivastunnelmia. Kyllä kelpasi olla vesillä.

    VastaaPoista
  7. Mukava aamutuokio, kuvin ja sanoin.

    VastaaPoista
  8. Väriä riittää, ihanan pirteitä kuvia.

    VastaaPoista
  9. Huokaus kuinka hienoa... Olisipa tilaisuus vielä itsellekin vesille vielä!

    VastaaPoista