keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Joutsenlaulut

Satoja joutsenia on kerääntynyt Kuusamojärvelle ja Nissinjärvelle. Kun suurin osa muuttolinnuista on jo ajat sitten lähtenyt lämpimimpiin maihin, niin joutsenilla ei näytä olevan kiirettä. Edes viikonlopun myrsky ja lumikuurotkaan eivät saaneet parvia suuremmin liikkeelle.

Kun lintuja on paljon, niin paljon on ääntäkin. Jäähyväislauluja laulavat ennen lähtöä.  Sitten se on lopullista menoa kohti talvea kun joutsenet ovat lähteneet.

Kuvat on otettu pilvisenä päivänä Kuusamojärven rannalta, aurinkoisena sunnuntaipäivänä Nissinjärveltä ja auringonnousun aikaan myöskin Nissinjärven rannalta.























lähestyvä lumipilvi auringon noustessa sai aikaan oudonvärisen valon







--------------------------------------
Oi, valkolinnut, vieraat Lapin kesän, te suuret aatteet, teitä tervehdän!
 Oi, tänne jääkää, tänne tehden pesän, jos muutattekin maihin etelän!

 Oi, oppi ottakaatte joutsenista! Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
 On meidän rannoillamme rauhallista ja turvaisa on rinne tunturin.

 Havisten halki ilman lentäkäätte! Tekoja luokaa, maita valaiskaa!
 Mut talven poistuneen kun täältä näätte, ma rukoilen, ma pyydän: palatkaa!
(Eino Leino)


18 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia, vaikka tunteeni joutsenia kohtaan ovatkin hieman ristiriitaiset. En voi olla ajattelematta, kuinka niiden kanta on räjähdysmäisesti kasvaessaan vienyt elintilaa hanhilta. En juuri koskaan enää näe hanhia täällä Keski-Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joutsenet ovat kyllä lisääntyneet paljon. Muistan, kun kuusikymmenluvulla kotikyläni pikkulammessa pesi joutsenpariskunta. Sitä ihmettä tultiin katsomaan kaukaa. Niin harvinainen oli joutsen siihen aikaan.

      Poista
  2. Aivan ihana joutsen postaus ja kuvat ♥
    Ihan haikeeta katsella lähtö hetki on käsillä.
    Lapin kesä ,aivan ihana kappale, sitä niin usein haikein mielin mökillä lauleskellaan olevinaan karaoke muodossa... sniif...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuttolintujen lähtö tuo aina haikeita ajatuksia. Varsinkin joutsenten ja kurkien.

      Poista
  3. Ihana postaus. Eilen kattelin joutsenia ja yritin kuviakin ottaa, mutta olivat liian kaukana, ei oikein hyviä kuvia tullut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka joutsenia on paljon, niin kyllä ne melko arkoja on. Hiljaa hiippailemalla rantapensaikossa on suurin osa joutsekuvistani otettu.

      Poista
  4. Talvi se tulla jollottaa, syksykin meni niin äkkiä.. Kreivin aikaan olet ollut taas paikalla tai sitten satutit sen kohdalle.. ;) Niin kaunista on jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamuvalon joutsenkuviin piti varsin satuttaa menonsa ;)

      Poista
  5. Herkän kauniit kuvat joutsenista. Valo saa ihmeitä aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valo on tärkeintä. Pilvisen päivän kuvat ovat latteampia.

      Poista
  6. Kauniit kuvat joutsenista! Ilmeisesti seuraavat vesistöjä muutossaan. Eilen tunnin lenkillä järven raunamilla näin 22 joutsenta. Suurimmasssa aurassa oli 15!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesistöjä, ja ainakin Etelä-Suomessa suuria peltoaukeita, joutsenet käyttävät levähdys- ja ruokailupaikkoinaan.

      Poista
  7. Upeita kuvia joutsenista. On varmaan aivan mahtavaa nähdä noin monta yhdellä kertaa. Itse olen nähnyt max 6 joutsenta kerralla, ja siitäkin on jo muutama vuosi. Ne pesivät Espoon Haukilahdessa ja siinä oli poikaset mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siinä tunnelmaa kun sadat joutsenet laulavat kuorossa. On hauskan näköistä kun joutsenet lepäävät keskellä järveä pää siiven alla. Kuin valkoisia muovikasseja olisi ripoteltu pitkin järvenselkää.

      Poista
  8. Voi hurja kuinka ihania kuvia sinulla on täällä! Taidat asua pohjoisemmassa kun on jo niin talvisia kuvia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joutsenet on kuvattu Kuusamossa, jossa olen tällä hetkellä käymässä. Varsinainen asuinpaikkani on Pohjois-Savossa.

      Poista