keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Pilvikävely

Puolenpäivän jälkeen pilvikerros alkoi ohentua. Pian aurinko alkoi pilkistellä pilvien takaa. Pilviä jäi kuitenkin  roikkumaan tunturin kupeelle, mutta huipulla näytti olevan selkeää. Pikavauhtia pakkasin kamerarepun ja lähdin lumikengillä tunturiin. Pujottelin tykkypuiden lomassa rinnettä ylös kohti huippua.


Tuuli oli kasannut maanantaina sataneen kuivan pakkaslumen korkeiksi harjanteiksi. Ylempänä lumi oli tiivistynyt niin että se kantoi, joten lumikenkä ei uponnut yhtään.


Pilvet jäivät pian alapuolelle ja väliin näkyvyys alas peittyi kokonaan.


Pyhävaarakin hävisi näkyvistä. Vain vaaran laki erottui laskevan auringon punaiseksi värjäämien pilvien lomasta.


Väliin alapuolella oleva pilvikerros oli niin paksu että aurinko erottui vain pienenä pisteenä.


Auringon laskiessa yhä alemmas pilvikerros oheni ja painui alaspäin.


Laskeuduin huipulta kuruun. Maiseman väritys muuttui erilaiseksi kun sitä katsoi eri korkeudelta.

Hetkeä ennen kuin aurinko katosi horisonttiin



Paluumatkalla Pyhävaara erottui jo selvästi. Pilvien ja laskevan auringon taika oli haihtunut.

Lisää kuvia pilvikävelyltä ja Kuusamosta muutenkin täällä

5 kommenttia: