Valtavaaralle vielä

Yksi päivä jäljellä Kuusamossa tällä erää. Mietin miten sen käyttäisin. Sääkin suosi kun pakkasta oli vain kaksitoista astetta, tuulta kyllä jonkun verran.
Valtavaaralle sitten suuntasin lumikengillä varustettuna. Järjestelmäkameran sijasta mukaan lähti vain pokkari. Nyt oli tarkoitus mennä pois valmiiksi tallatuilta poluilta, joten mukanakannettavien tulisi mahtua vyölaukkuun.
Alkumatkan seurasin lumikenkäpolkua. Tosin tuisku oli sen monin paikoin peitellyt. Polku-uraa seuraten päädyin jyrkän kallion alle, josta lähtee portaat ylös. Ne olivat tietenkin lumen peitossa. Lumikerroksen alla oli kova, jäinen alusta jossa lumikenkä ei pitänyt. Koska tuolta paikalta ei muutakaan ylösmenoreittiä ole kun yhtä jyrkkää on joka puolella, otin lumikengät jalasta, pujotin kädet lumikenkiin ja käsillä tukien ja jalansijaa jäätiköstä etsien nousin "nelivedolla" porraskohdan ylös. Tämä on se nyppylä jonka avokalliopahta näkyy katsottaessa Vuosselista tai Rukan itärinteiltä Valtavaaralle päin.
Avonaisella huipulla tuuli oli päässyt muovaamaan irtolumesta korkeita, paikoin yli metrisiä harjanteita. Näytti siltä kuin aallokko olisi jähmettynyt paikalleen. Vahinko että juuri silloin taivas oli paksun pilven peitossa, joten kuvaa en tuosta "aallokosta" saanut. Olisi tarvittu valoa ja varjoa että tuulenmuovaamat kinokset olisivat erottuneet kuvassa.
Viimeinenkin viite lumikenkäurasta oli kadonnut kinoksiin, joten otin kiintopisteen Valtavaaran huipulta  ja laskeuduin puiden välissä pujotellen rinnettä alas Valtavaaran lammelle. Yhtä hiljaista ja rauhallista siellä oli kuin edellisellä viikollakin siellä käydessäni. Minunkin jälkeni olivat peittyneet lumen alle. Ylitin lammen ja lähdin tavoittamaan alhaalla olevaa Ahmakalliota. Nyt oli vuorossa retken mukavin vaihe. Alasmeno oli todella jyrkkä, mutta sujui vauhdilla kun astui vain askeleen, lumikenkä painui ja vähän liukui pehmeän lumen alla. Väliin jopa hypähtelin lumessa alaspäin. Muistui mieleen lapsuuden katoltahyppimiset lumeen.
Ylitin hiihtoladun ja jatkoin umpihangessa ylös Ahmakalliolle. Aurinko oli tullut esiin ja tykkypuiden yllä kaareutui  poutapilvien kuvioima sinitaivas. Evästelin kallion korkeimmalla kohdalla ja katselin samalla hiihtäjiä suolla alapuolellani. Eivät huomannnet minua.
Aurinko meni taas pilveen. Laskeuduin alas kalliolta hiihtoladun tuntumaan. Hieman alempaa yhytin tuoreen lumikenkäuran, joka vei takaisin Vuosselin parkkipaikalle.  Kartalta katsottuna reitti ei ole pitkä, mutta aikaa sain kulumaan kuitenkin liki kolme tuntia.

Yli-Pessari alapuolella

Konttainen takana ja Valtavaara edessä

Valtavaaranlampi

alastullessa aika jyrkkää

Ahmakalliolta