Ajan virta

Virtaava vesi kuvaa mielestäni hyvin elämää ja ajan kulumista. Välillä mennään villisti kosken kuohuissa, väliin levähdetään kiven suojassa akanvirrassa. Niinkuin vesi virtaa jatkuvasti, kulkee myös elämä eteenpäin.

Taas on yksi vuosi ohi. Taitaa olla niin että mitä enemmän ikää tulee, sitä nopeammin vuodet kuluvat.

Mutta joki virtaa jatkuvasti.....

Joulu ilman vettä

Jouluaatto sujui pitkälle ihan perinteisesti. Pukkikin kävi pitkästä aikaa. Jouluvieraana ollut pikku-Pinjamme oli tilannut pukin käymään.

Joulusaunomisen aikaan se sitten tapahtui. Sähköt menivät hetkeksi poikki ja palautuivat vain osittain. Pääsulake oli palanut.  Vesi loppui saunojilta ja valot välkkyivät oudosti.  No, tietenkään talosta ei löytynyt 25 ampeerin sulakkeita koska ne tavalliset sulakkeet ovat automaattisia vivusta käännettäviä.

Apuun riensi ystävällinen naapuri, hänkin kesken joulusaunan.  Saatiin sulakkeet (iso kiitos naapuriin !) mutta porakaivon pumppu oli sähköhäiriöstä rikkoontunut ja vettä ei noussut.  Niinpä loppuilta kului sulatellen lumesta vessanhuuhteluvettä yön ajaksi.  Oli onni että saatiin sentään muut sähkölaitteet toimimaan. Talo olisi alkanut jäähtyä 25 asteen pakkasessa aika pian.

Aamulla lähdin vesisankon kanssa Sikkoinleuan virralle hakemaan kahvivettä. Pakkasta oli edelleen joten pilkkihaalari oli taas tarpeen. Kuunvalossa laskeuduin virran rannalle ja yritin olla varovainen vettä kurkottaessani, etten liukastuisi lumisten ja jäisten kiven päältä virtaan.  Tulipa vesisankoa kantaessani mieleen että tätä ne esiäitini tekivät päivittäin, vieläpä monta kertaa päivässä.

Aamun valjettua vävy kairasi avannon joten vedenhakumatka lyheni. Haalittiin kaikki mahdolliset sankot, kannut ja kanisterit veden kuljetukseen.

Nyt keskiviikkoiltana, viidentenä päivänä sähköviasta ja monien vaiheiden jälkeen, meillä on taas pumppu toiminnassa ja vettä tulee.  Sauna lämpiää taatusti illalla.

Tässä vaiheessa kaikki hyvin

Vesihuoltomme pelastanut avanto

Hyvää Joulua

Kun maas' on hanki ja järvet jäässä
ja silmä sammunut auringon,
kun  pääsky pitkän on matkan päässä
ja metsä autio lauluton,                  
käy lämmin henkäys talvisäässä,              
kun  joulu on,  kun  joulu on.

(Alpo Noponen, rantasalmelaissyntyinen runoilija)

Kuutamoöitä

Vielä on muutama päivä talvipäivänseisaukseen. Odotan joka vuosi tuota päivää. Vaikka päivän piteneminen alkaa todella näkyä vasta tammikuun puolenvälin jälkeen, jo tietoisuus siitä että ollaan menossa kevättä kohti ja valoisaan päin kohottaa mielialaa. Kuluneella viikolla, muutamana iltana, valoisuutta maisemaan on luonut kuutamo. Kuu ei ole vielä ihan täysi, taitaapa tänä vuonna täydenkuun osua aika melko lailla yksiin talvipäivänseisauksen kanssa. Kuu valaisee maisemaa, sen valo heijastuu huurteisissa koivuissa ja lumisissa kuusenoksissa ja niinpä vuoden pisimmät yöt eivät olekaan vuoden pimeimmät.

Kuunvaloa sumupilven läpi

Kirkkaan yön kuutamo

Talven ihmemaa

Reilun viikon Kuusamossa oleskelun aikana aurinko näyttäytyi vain hetkellisesti pilvien lomasta. Poikkeuksena perjantain pakkaspäivä jolloin aurinko oli lähes koko lyhyen kiertonsa ajan näkyvillä.  Tuota ihmettä pääsin katselemaan aitiopaikalta Rukan rinteeltä. Laskettelurinteiden ja hissien vierelle on jätetty pieni kaistale rakentamatonta ja raivaamatonta aluetta.  Kartassa se näkyy luonnonsuojelualueena, tosin maastossa ei aluetta ole mitenkään merkitty.
Sinne siis suunnistin kamerareppu selässä. Lunta oli niin vähän että lumikenkiä ei tarvittu; pitkävartiset saappaat ja haalarin lahkeitten lumilukot riittivät.  Vaikka maassa oli vähän lunta niin puut olivat kuitenkin saaneet paksun lumikuorrutuksen.  Kahlailin ympäriinsä kallion huipulla josta näkymät avautuivat joka suuntaan. Maisemia on turha ruveta sanoin kuvailemaan. Teen sen näillä kuvilla:

Korouoma

Pilvisen kaamospäivän valoisaa aikaa riitti juuri ja juuri käyntiin Korouoman Ruskeavirran putouksella. Talvipäivä ei ollut ihan hiljainen. Alas kuruun laskeutuessamme meitä seurasi talitintti joka lenteli oksalta oksalle polun varrella ja tiuskutteli äänekkäästi. Ruskeavirtakaan ei ollut täysin ruskea. Välissä oli ilmeisesti sadeveden muodostamia sinivihersävyisiä raitoja. Ja koko komeus oli kuorrutettu puuterinohuella pakkaslumella.



Itsenäisyyspäivä Pyhävaaralla

Hiljaisuutta ja lumikuorrutteisia puita Pyhävaaralla

Kaamosvaloa

Sunnuntaina puolen päivän aikaan pilvikerros raottui sen verran että aurinko näyttäytyi hetken aikaa Pyhävaaran yllä. 

Jääputous

Lauantai-illan hämärtyessä pakkanen alkoi kiristyä.  Päivällä taivas oli pilvessä, satoi kevyttä pakkaslunta mutta iltaa kohti selkeni. Lähdin käymään jääputouksella. Neljäntoista asteen pakkanen hyytävään viimaan yhdistettynä vaati naparetkipukeutumisen.  Testattavana oli uusi pilkkihaalari. Kameran kanssa liikkuessa joutuu usein kahlaamaan, ryömimään, istumaan tai makaamaan pitkin pituuttaan hangessa.  Niinpä olin tullut siihen tulokseen että tarvitsen kunnon talvihaalarin. No hyvinpä se täytti tehtävänsä. Kuiva pakkaslumi ei tarttunut liukkaan kankaan pintaan, ylimääräset vahvikkeet polvissa eristivät hyvin ja korkea kaulus ja huppu suojasivat tuulelta.
Kun ehdin putouksen alle oli jo pimeää joten laitoin kameraan valmiiksi bulb-tilaan koska kolmenkymmenen sekunnin valotusaika ei olisi riittävä.  Tarkennuksen laitoin myös manuaalisäädölle kun olin ensin lampulla valaisten katsonut automaattitarkennuksella sopivan tarkennusetäisyyden.  Pidin suljinta alhaalla reilut pari minuuttia.  Vieläkin pitempi valotus olisi ollut tarpeen mutta en jaksanut olla liikkumatta paikallani pitempään. Pitäisi kai hankkia kaukolaukaisin (taas lisätarpeita).

Sininen putous

Vuorossa oli valaistuskokeilu. Olin varannut mukaan sytytyspaloja joilla oli tarkoitus valaista putous. Vaihtoin kameran säädöt automaattitarkennukselle ja palautin valotusajan kolmeenkymmeneen sekuntiin. Ryömin putouksen alle ja laitoin tulen sytyspalaan.  Se valaisi koko kallioseinän ja jääputouksen.  Sytyspalassa riitti tulta yllättävän pitkään. Yhden palan valossa ehdin ottaa viisi kuvaa vaikka valotusaika oli se kolmekymmentä sekuntia.  Tulen loimu loi lämpimän tunnelman kylmään talviseen iltaan. Vaan mitäpä miettivät ne autoilijat jotka sattuivat ajamaan ohi viidenkymmen metrin päässä olevalla tiellä.  Keskellä pimeää metsätaivalta yht'äkkiä outoa valoa.  

Valaistu putous

Pakkasyön jälkeen

Sunnuntain vastaisena yönä pakkanen laski kahdeksaan asteeseen.  Vielä eilen Pajukannan ja Heposaaren välisessä salmessa vesi liikkui, mutta yön aikana pakkanen oli rakentanut jääkannen joka ulottui saarien taakse Kuokanselän reunamille.  Melontakausi taisi nyt loppua ainakin toistaiseksi, ehkä koko talven ajaksi. 

Toisaalta, sanotaan että marraskuun talvi ei kestä, joten saa nähdä miten jäiden vielä käy. Eipä se olisi ensimmäinen kerta kun jäät sulavat kertaalleen ennen lopullista jäätymistä. 

Pakkanen oli koristellut jääköynnöksin grillimajan ikkunat

Sikkoinleuassa vesi virtaa

Kaamosta kerrakseen

Marraskuu ei tosiaan ole suosikkivuodenaikani ja viime päivät ovat olleet todellista kurjuuden maksimointia. On loskaista ja pimeää ja lisäksi olen kolmatta päivää kunnon flunssan kourissa. Monta vuotta olen onnistunut välttelemään syysflunssaa, mutta nyt se iski oikein täydellä teholla. Kuumetta, nuhaa, yskää ja kirvelevät silmät, huh.
Enpä keksinyt muuta piristystä pimeään kun laittaa tulet uuniin ja sytytellä kynttilöitä.

Yön aikana oli satanut muutaman sentin lumihöttöä joka oli tarttunut puihin joten päivän valjettua maisema näytti vähän mukavammalta.  Koska aamulla ei ollut enää kuumetta, pukeuduin lämpimästi ja lähdin pienelle kierrokselle lähimaastoon.  Metsän aluskasvillisuus oli saanut lumikuorrutuksen, samoin koiranputken ja maahumalan kukinnot nousivat lumella koristeltuna esiin.  Kävin läheisellä tukinpudotuspaikalla katsomassa onko pikkuinen lähde toiminnassa. Keväällä siitä pulppusi vesi korkealle kuin pienestä suihkulähteestä.  Kyllä siellä nytkin vesi liikkui. Puolenkymmentä reikää pulputti vettä maan sisästä ja sai lammikon sorahiutaleet liikkeelle. Ihan kuin vesi olisi kiehunut.

Koillisen suunnalta alkoi tuulla ikävästi lahdelle ja paksusta vaatetuksesta huolimatta alkoi palella, joten oli aika kääntyä kotiin päin keittelemään kuumaa juotavaa.

Yön aikana oli tullut vähän lunta

Vesi pulppuaa hiekan läpi

Löytyipä väriäkin

Norppa kävi vierailulla

Lauantaiaamupäivällä olin kolmivuotiaan tyttärentyttäreni Pinjan kanssa rannalla etsimässä järvisimpukankuoria. Yht´äkkiä näin jotain liikettä laiturin luona. Kun katsoin järvelle näin norpan kelluttelevan muutaman metrin päässä rannasta. Ehdimme molemmat katsella sitä hetken kunnes se sukelsi. Minulla oli kamera mukana mutta olin kääntänyt sen olkapäällä selän puolelle, joten en ehtinyt saada siitä kuvaa läheltä.  Kohta norppa kuitenkin sukelsi uudelleen pintaan vähän kauempana ja lähti uimaan meitä kohti. Nyt ehdin napata yhden kuvan muistoksi vierailusta. Olipa se elämys meille molemmille.

Tulilla

Pilvet roikkuvat vetisinä melkein puunlatvojen tasalla. On synkkää ja märkää, mutta seitsemän plusastetta tuntuu melkein lämpöiseltä, varsinkin tuulelta suojassa. Ja tuulensuojassa olemme, kallionkolossa nuotiolla. Tulimme havujen hakuun Leppävirran Kiviniemeen. Mökkitontin nuotiopaikan kalliolaavu antaa suojaa sateelta ja tuulelta. Ja tunnelmaa tuo tervastuoksuinen tuli. Tervaskiehisiä veistän muutaman lastun nuotion läheltä vanhasta kannosta. Siitä on riittänyt syttypuita jo kahdeksan kesää; niin kauan kun olen tällä tontilla käynyt. Muutama pieni tervaslastu riittää antamaan alun vähän kostuneiden nuotiopuiden sytyttämiseen. Ja lisäbonuksena tulee tervan tuoksu.

Kun tuli on syttynyt, laitan mustakylkisen nokipannun tulen ylle ja makkarat paistumaan.

On jotenkin erilaista istua nuotiolla lokakuun viimeisen päivän hämärässä. Ainoita ääniä ovat tuulen humina korkealla puitten latvoissa ja tulen ritinä nuotiossa.  Tuntuu kuin luonto olisi valmistautunut vastaanottamaan talven lumet ja pakkaset. Mutta vielä väreilee veden pinta harmaana Herralanlahdella. Tarvitaan kunnon pakkanen ennen kuin syvä lahti jäätyy.   

Kahvi kiehuu ja makkarat kypsyvät. Sade yltyy ja tuuli painaa pisaroita kalliolaavuumme.  

Aika lähteä kohti kotia. 

Lunta taas

Palasin parin päivän Helsingin matkalta lumiseen kotipihaan. Perjantain-lauantain aikana oli satanut noin kymmen senttiä lunta. Osa oli sulanut, mutta paljon oli jäänyt maahan. Kun sunnuntaina puolen päivän jälkeen selkeni ja tyyntyi, kaivoin kajakin lumen alta ja lähdin vesille. Rantojen väriloisto oli himmentynyt viikossa.  Vain muutama koivu siellä täällä oli vielä saanut pitää keltaiset lehtensä. Huusalon etelän- ja lännenpuolen kalliot olivat lumettomia, idän ja pohjoisen puolella oli ohut lumikerros. Suuri kivimassa pitää vielä kesän lämpöä sisällään ja järvivesikin taitaa vielä olla hieman ilmaa lämpimämpää.  Kotiin päin meloessa pilvet alkoivat taas levittäytyä lännen suunnalta. Juuri sopiva hetki käydä melomassa.

Rossinsaari viime sunnuntaina 17.10.

Kotipihan kukat lumisateen jälkeen

Lauantai-illan sinipunainen hetki 23.10.

Huusalon lumetonta länsirantaa 24.10.

Pyöreälahdella koivut hehkuvat vielä

Huusalon pohjoispuolen kallioita

Rantapuiden heijastus