keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Ensilumia Kitkajoen kanjonissa

Tänä vuonna talvi tulee Koillismaalle hivuttautuen. Edelleenkään ei ole ollut kunnon pakkasia, joten lumi ei jää maahan kuin hetkeksi. Pari vuorokautta ollut sen verran kylmää, että maanpintaa peittää ohut lumikerros. Lähdimme käymään Kitkajoella, nyt kun sinne vielä pääsee. Pähkänänkalliolle vievää noin yhdeksän kilometriä pitkää metsäautotietä ei aurata talvella.

Polun varren suopursuvarvukko on pehmeän lumen koristamaa.



Parkkipaikalta Kitkajoen kanjonin laidalle on noin kilometrin kävelymatka. Kun polku alkaa nousta pienen notkelman jälkeen kohti Pähkänänkallion lakea, avautuu puiden lomasta mahtava näkymä jokilaaksoon. Juuri Pähkänänkallion kohdalla jokikanjonin pohja levenee ja joen virtaus rauhoittuu Ylikodan ja Harrihaudan suvantoihin.


Näkymä Pähkänänkalliolta Kitkajoen Vennäänmutkaan on yksi Suomen kauneimmista maisemista.


Niemen koivikko hohtaa valkoisena lumipuvussaan.




Poimin teleobjektiivilla kuvaan seuraavan kohteemme, Ylikodan suvannon.


Edessä on jyrkkä laskeutuminen jokirantaan. Laskin puu- ja pengerportaita 247 ja niiden lisäksi etenemät viettävällä polulla. Korkeuseroa rannan ja kallion laen välillä on noin 85 metriä.


Portaiden alla polku haarautuu vasemmalle Ylikodalle ja oikealle Vennäänmutkan laavulle. Jatkamme Ylikodan suuntaan noin neljäsataa metriä, jossa yhytämme joen rannassa kulkevan Karhunkierroksen polun.


Venäänniemen kynttiläkuusikko peilailee Kitkajokeen Ylikodan suvannossa.




Ylikota on hirsinen umpikota, johon valoa pääsee vain oven pienestä ikkuna-aukosta ja savuräppänästä.


Valoa ja lämpöä kotaan antaa kuivista honkapilkkeistä tehty nuotiotuli.


Leveille seinänvieruspenkeille mahtuisi vaikka nukkumaankin, mutta luulen että viiden kilometrin päässä oleva Jussinkämppä houkuttelee enemmän Karhunkierroksen kulkijoita. Ylikota kalastajien leiripaikkoja kesäisin.


Joen virtaus on muovannut jokilaakson pohjaa ja ajan myötä jokiuoma on siirtynyt eri paikkaan. Entisen jokiuoman paikalla on pieni lampi.


Ylikodalta noin 600-700 metriä ylävirtaan, ihan Pähkänänkallion juurella on Vennäänmutkan laavu.


Laavun rannassa on hetken aikaa nähtävänä outo valoilmiö, kun aurinko yrittää tulla esiin pilvien lomasta.

Edessä on hikinen nousu ylös kanjonista. Toinen vaihtoehto olisi jatkaa jokivartta Karhunkierroksen polkua, jota pitkin Juuman kylään on noin seitsemän kilometrin kävelymatka.



29 kommenttia:

  1. Onpa kauniita maisemia! Olen jopa alkanut tästäkin kuukaudesta pitämään, kun lumi hiljalleen peittää maan, mutta kulkeminen luonnossa on vielä vaivatonta. Talvea kuitenkin odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri nyt olisi täydellinen retkeilysää, jos aurinkokin näyttäytyisi joskus.

      Poista
  2. On kyllä kauniit kuvat. Kuin olisi mustavalkoista ja joitain väriläikkiä seassa. Tykkään! Kyllä se talvi jo tännekin toi valkoista härmää maahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensilumen aikaan värikkäät heinät jaksavat vielä kannatella korsiaan lumen joukosta. Pian ne painuvat ja värit katoavat siltä osin.

      Poista
  3. Lumi pukee maiseman kauniiksi! Totta on että aurinkoa on annosteltu tänä syksynä hirnu vähän ja lämmin syksy on ollut täälläkin, hyvin vähän yöpakkasia ja yksi kuura-aamu minun muistiin ihan tässä meijän kirkolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valoisempiakin alkutalvia on nähty. Mutta hyvä, että tuli lunta valaisemaan maisemaa.

      Poista
  4. Aurinko pilkisteli täälläkin ja sävytti hienosti marraskuun alkua.
    Nämä maisemat ei juuri enää parane, mitä esittelet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, että aurinko on vielä olemassa. Olen jo alkanut epäillä.

      Poista
  5. Oletko ajatellut tehdä luontoteoksen? Näistä upeista kuvista saisi kyllä hienon. Karhunkierros on minulta kokematta, vaikka olen ollut kaksi kertaa Kuusamossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta, mutta Kuusamosta on tehty niin paljon luontoteoksia ammattilaisten toimesta, joten jätän sen puolen muille.
      Minäkään en ole kulkenut koskaan Karhunkierrosta yhteen mittaan. Vain pätkiä kerrallaan.

      Poista
  6. Jokohan Kuusamoon tuli pysyvä lumi! Ihastuttavat kuvat ja maisemat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tulisi kunnon pakkasia, niin saattaisi se lumi jäädäkin. Mutta maanpinta on sula, että heti kun sää kääntyy plussan puolelle niin lumi sulaa.

      Poista
  7. Mahtavan kaunista. Lumi muuttaa maiseman aivan toisen näköiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se lumi kuuluu maisemaan tähän aikaan vuodesta. Jo siksi, että se valaisee.

      Poista
  8. Nämä kuvat viimeistään käynnistivät meikäläisen talven odotuksen!

    VastaaPoista
  9. Upeat on näkymät ja lumi kuorruttaa kauniisti.
    Lumi tuo valoa Koillismaan lyhenevään päivään.
    Ihana tunne on astua kylmästä lämmittävän tulen äärelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumen tulo on hyvinkin toivottavaa Koillismaalle. Maailmancup-kisat on marraskuun lopussa ja silloin viimeistään olisi oltava talvikelit.

      Poista
  10. Beautiful winter climate. The first snow always evokes joy.

    VastaaPoista
  11. Lähes samanverran lunta on meillä täällä Espoossa. Mutta ei läheskään yhtä kaunista. Täällä valkoisuuden halkoo mustat lumettomat kadut. Eikä meillä ole noin valkoisia puita. Eli todella upeat maisemat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin käy niin, että Suomi saa ensilumet samoihin aikoihin joka puolelle maata.

      Poista
  12. Upeat kuvat jälleen, niin kaunista, puhdasta ja hiljaista!

    VastaaPoista
  13. Upeat kuvat!
    Ja mitkä maisemat!😍
    Kivaa torstaita!

    VastaaPoista