sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Karvapohjilla Pyhävaaralle

Tuuli ravistelee kynttiläkuusia Pyhävaaran juurella. Forecan sääkartta ilmoittaa tuulen nopeudeksi 15 m/s. Se on mitattu Rukan huipulta, mutta sama tilanne lienee Pyhävaaran laella. Puiden suojassa ei tuuli tunnu kun hiihtelen hiljalleen ylöspäin rinnettä.

Lumikenkäpolulla on noin viiden sentin kerros edellisyönä satanutta lunta. Kovin kauan ei polusta ole hyötyä, koska käännän sukset kohti pientä suoaukeaa. Siihen suuntaan johtaa vain jäniksenjäljet.

Aamutaivaan kajo valaisee jo rinnesuota. Suksi uppoaa parikymmentä senttiä pehmeään lumeen. Se tietää hikistä nousua ylös vaaralle.


Loivin nousureitti Pyhävaaralle on idän suunnalta, mutta haastetta on siinäkin tällä kelillä. Punnertaminen upottavassa lumessa rinnettä ylös on hidasta. Luulin, että ylempänä hanki olisi pakkaantunut sen verran, että se kantaisi lumikenkäsuksia, mutta samanlaista paarustamista matkanteko on ylös asti.  Mutta ylhäällä avautuva talvinen lumimaisema palkitsee kulkijan taas kerran.


Jätän suosiolla menemättä avonaiselle laelle ja etsin suojaisia paikkoja etelärinteen puiden juurelta. Tykkykerros ei ole vielä ehtinyt paksuuntua, joten puut eivät anna niin hyvää tuulensuojaa kuin parhaimpina tykkyaikoina.







Pyhävaaran etelärinteellä on paljon koivuja. Ne ovat koristellisia lumi- ja jääkuorrutuksessaan.




Käkkyräisen männyn oksa kehystää talvimaiseman.










Samaan tahtiin kun aurinko nousee matalalle kierrolleen, minä laskeudun rinnettä alaspäin katsellen ja kuvaten lumisia yksityiskohtia kohdevalossa. Nyt kulku on helppoa. Jyrkässä alamäessä lumikerros jarruttaa juuri sopivasti suksen vauhtia.


Suuren kuusen oksien suojassa on hyvä paikka pitää taukoa, haukata vähän voileipää ja juoda teetä termarista. Taukopaikan valaistuskin on kohdallaan.













Kullankeltainen valon tie kuusikon keskellä.


Tässä umpihankirämpijän kulkuvälineet. Lumikengät olisivat tällä retkellä kyllä kantaneet paremmin pehmeässä lumessa, mutta näillä karvapohjilla alastulo vaaralta oli hauskaa ja vauhdikastakin.

perjantai 9. joulukuuta 2016

Revontulia pitkästä aikaa

Alkusyksyn vilkkaan revontulijakson jälkeen revontulia ei ole näkynyt. Olisihan niitä ollut, mutta on ollut myös pilviä. Lokakuun alusta joulukuun alkuun tätä piiloleikkiä kesti. Lopultakin taivaanvalkeat näyttäytyivät keskiviikkona alkuillasta.

Kiemurainen revontulinauha Konttaisen viereltä nousee yli taivankannen. Puolikas kuu valaisee osaltaan maisemaa, mutta kirkkaat revontulet valaisevat myös.




Ilmassa on vähän usvaa, joka pehmentää revontulien loimotusta.


Kylätie on hiljainen.






Idän suunnalta taivaalle nousee teräväpiirteisiä nauhoja, jotka ylempänä peittyvät ohueen pilveen.




Kuu on vasta puolikas, mutta näyttää kuvassa täysikuulta.


Lounaan puolella on sekoitus revontulten valoa, kuun valoa ja Rukan laskettelurinteen valojen heijastumaa.




Revontulet hiipuvat, mutta kuutamo valaisee.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Juhlavalaistu Juhannuskallio

Itsenäisyyspäivän aamuna nousen kohti Juhannuskallion lakea. Lunta on maassa noin kolmekymmentä senttiä ja hanki on sen verran tiivistynyt, että liukulumikenkä ei uppoa kovin paljon. Sään suhteen on vähän epävarmuutta. Tunturin juurella pakkasta oli 19 astetta, täällä ylempänä muutama aste vähemmän. Mutta pohjoisesta puhaltaa tuuli noin 10 m/s voimalla, joka tarkoittaa ilmassa noin kolmenkymmenen pakkasasteen vaikutusta. Ei siis ihme, että tuntuu arktiselta. Olen kyllä varustautunut pukemalla runsaasti kerroksia ja päässä on läpällinen karvalakki.


Pohjoisen talvessa kylmyys ja kauneus kulkevat käsi kädessä. Kun pujottelen puiden välistä avonaiselle laelle, ei voi kuin huokailla ympäröivän maiseman kauneutta. Suuret lämpötilan vaihtelut viime päivinä saavat aikaan sumupilveä, joka pakkasaamuna on jäänyt kerrokseksi alaville paikoille. Pilveä muodostuu myös viereisen laskettelurinteen lumetuksesta.

Itsenäisyyspäivän aurinko nousee pilvimerestä.








Kulkuvälineenä minulla on OAC Kar147-liukulumikengät. Aloittaessani nyt kuudennetta liukulumikenkäkautta vaihdoin 125-senttiset hokit kotimaisiin karvapohjiin. Alkuun nämä tuntuvat vähemmän pitäviltä jyrkässä nousussa, mutta hiihto-ominaisuudet ovat paremmat kuin entisissä. Tosin lumi on nyt erityisen liukasta, tiivistyneen hangen päällä on jäähileistä pakkaslunta.


Liu'un välillä alemmas rinteen suojaiselle reunalle, jonne tuuli ei yllä.




Auringon päästyä pilvikerroksen yläpuolelle muodostuu sen ympärille hento kehä. Parhaiten se erottuu pilvikerrosta vasten.




Juhannuskallion laella ei lumi pysy, vaan rosoinen kallio näkyy monin paikoin paljaana.






Itsenäisyyspäivän värit toistuvat lumikuorrutteisessa männyssä ja taivaan sinessä.


Juhlavalaistus on näyttävimmillään kun auringon valo tulee Pyhävaaran yläpuolelta. Joulukuun alkupuolella päivän pituus Rukalla on alle kolme ja puoli tuntia. Tässä on aurinko korkeimmillaan puolenpäivän aikaan.








En jää laelle katsomaan auringonlaskua, vaan hiihtelen alarinteessä kuvaten valon leikkiä puiden oksilla ja hangella.









Itsenäisyyspäivän aurinkonäytös päättyy klo 13:39.