24 tunnin risteily mökkijärvellä

Kajakki on pakattu ja odottaa mökkilaiturilla tuulen tyyntymistä. Koko päivän on kolmikilometrisen lahden pituudelta vyörynyt aallokkoa lahden pohjukkaan saakka. Lopulta tuuli heikkenee sen verran, että pujottaudun kajakkiin ja lähden melomaan vasten tuulta. Olen ensimmäistä kertaa tänä kesänä lähdössä yöretkelle kajakki kulkuvälineenä. 

Tulen kapeasta lahdesta avonaisen järvenselän äärelle. Nyt on syytä pysytellä vierellä olevan pitkän niemen suojassa. Tuuli on lännen ja luoteen välillä, joten niin kauan kun pysyttelen rannan tuntumassa saan meloa lähes tyynessä. 

Niemenkärjen saavutettuani tuulensuoja loppuu. Tässä järvi on leveimmillään noin kolmekilometrinen ja sen lisäksi tuuli käy järven luoteiskulman lahden suunnalta, joten avonaista selkää on lähes seitsemän kilometriä tuulensuuntaisesti. Mutta minulla ei ole enää pitkälti matkaa paikkaan, jota suunnittelin leirisaarekseni. Siitä vaan hieman sivuvastaiseen kohti reilun kilometrin päässä olevaa saariryhmää. 

Rantautuminen ensimmäiseen saareen ei onnistu. Olin muutama vuosi sitten tällä saarella yötä loppukesästä. Silloin saaren pohjoisrannalla oli veden alta paljastunut silokallio, johon oli hyvä mennä kajakilla. Nyt tuo kallio on veden alla. Mutta parinsadan metrin päässä on toinen kalliosaari ja sen länsirannalta löytyy laiturimainen laakea kivi juuri sopivalla korkeudella. 

Siitäpä onkin aikaa kun viimeksi olen ollut tällä saarella. Katsoin kuva-arkistostani, että olen yöpynyt tässä edellisen kerran vuonna 2012, sattumalta juuri samaan aikaan, elokuun alkupäivinä. 

 

"Kalliolle, kukkulalle, rakennan minä majani" Saari on pieni, sellainen omakotitalotontin kokoinen, vähän päälle tuhannen neliön ala. Tasaisia pintoja on vähän, ja teltankokoisia vielä vähemmän. Paras paikka löytyy kallion laelta, saaren korkeimmailta kohdalta. 

Koska olin lähtenyt liikkeelle myöhään, ei illasta jää kovin paljon aikaa ennen auringonlaskua. Olin suunnitellut lähteväni vielä iltamelonnalle lähiympäristöön, mutta aurinko on jo painumassa niin alas, että päätän jääädä saarelle katsomaan ja kuvaamaan illan valoja. 

Kuvastakin voi päätellä, että pitkän kajakkini kanssa rantautuminen on hankalaa näillä kivisillä rannoilla. 

Istun kalliolla ja seuraan aitiopaikalta auringon painumista taivaanrannan taakse. 

Illan hämärtyessä sytytän risukeitintulet veden äärelle rantakivikkoon. 

Elokuun kuutamoa on turha odotella. Kuun ikä on 26 päivää, eli taivaalla näkyisi vain ohut sirppi. Nukkumaan siis. Unen läpi kuulen kurkien ja kuikkien huutelua. Ne olivatkin sitten ainoat äänet, joita kuulin koko vuorokauden kestäneellä melontaretkelläni.

Olen katsonut Photo Ephemeriksestä tarkan auringonnousuajan sijainnilleni, klo 4:43, ja laittanut kellon herättämään 4:50, koska menee aina jonkin aikaa ennen kuin aurinko ehtii metsänreunan yläpuolelle. Mutta kun avaan teltan vetoketjun, niin huomaan, että herätys olisi pitänyt olla vähän aiemmin. Olen juuri pilvenreunan alla. Koko eteläpuolen taivas on pilvessä, mutta idän ja pohjoisen suunnalla on kirkasta. Nouseva aurinko värittää alapilviä punaisella, yläpilvet ovat tummansiniset. 

Kuvauspaikkani on jyrkän kallion päällä, josta on parin metrin pudotus veden pinnan tasolle. Saan hyvin yläviistosta kuvattua pilvien heijatukset vedessä. 

Sitten aurinko alkaa valaista rantoja. Järven länsiranta on kohdevalossa. 

Kohdevaloa saavat myös leirisaareni rantakalliot ja horsmat. 

Kun aurinko on tullut näkyviin, häviävät pilvien punavärit ja ne muuttuvat oranssinsävyisiksi. 

Leirisaareni rantakallio on komea aamun valossa. 

Ensimmäiset ruskasävyt värittävät jo mustikanvarpuja. 

Vietän aamupäivän leirisaarellani nauttien luonnonrauhasta ja maisemista. Sitten pakkaan kajakkini ja lähden kiertelemään järven saaria ja sopukoita. Väliin pysähdyn ja katselen. Tähän järvimaisemaan en kyllästy koskaan. 

Saarten suojassa on ihan tyyntä, niin tyyntä, että veden pinnalla kelluvan joutsenen sulan kuvaaminen onnistuu.

Suomenlumme on pieni ja kaunis lummelajike. Sen kukat ovat paljon pienenpiä kuin isolumpeen. Olen yleensä löytänyt mökkijärveltäni vain parin sentin kokoisia suomenlumpeita. Tämä kukka oli vähän isompi, noin neljä senttiä läpimitaltaan. 

Mökin rantaa lähestyessä alkaa tummia pilviä kerääntyä taivaanrannalle. Ehdin kuitenkin kastumatta perille. Olen viettänyt järvellä 24 tuntia näkemättä yhtään ihmistä, en yhtään venettä tai muuta vesikulkuneuvoa. Erämaajärven tunnelmaa löytyy vielä muualtakin kuin Lapista. 

Mökillä odottaa iloinen vastaanottaja. Tämä on Oiva, pohjanpystykorva, jolla on ikää kohta neljä kuukautta. Oiva on poikani koira ja siitä pitäisi isona tulla metsästyskoira. Toivon siitä myös itselleni kumppania soutu- ja kanoottiretkille. 

Jänisköngäs Kutsan luonnonpuistossa

Tässä postauksessa palaan ajassa kuusitoista vuotta taaksepäin, syyskesään vuonna 2005. Sallalaiset ystäväni olivat kesäajan järjestäneet kalastusleirejä Tuntsajoen ja Kutsajoen varrella, syvällä Venäjän erämaassa. Minulla oli tilaisuus päästä heidän mukanaan katsomaan Kutsajoen Jänisköngästä ja muutenkin tutustua Murmanskin alueen eteläosiin. Mutta ensin on päästävä tuonne lähes tiettömien taipaleiden taakse, lähelle Muurmanskin alueen ja Karjalan alueen rajaa. 

Tässä olemme lähestymässä Ala-Kurtin kaupunkia. Silloin, vuonna 2005, Ala-Kurtissa oli Venäjän sotilastukikohta. Se oli välillä lakkautettuna, mutta vuonna 2015 se on avattu uudelleen. Vuonna 2005 kaupungissa sai liikkua vapaasti lukuunottamatta sotilasalueita, nykytilanteesta en tiedä. 

Sää oli sateinen ja ankea, eikä se ainakaan lisännyt kaupungin viehättävyyttä. Tuntsajoki virtaa Ala-Kurtin kaupungin laidalla. Tuntsajoki saa alkunsa Suomen puolelta, Tuntsan erämaa-alueelta. A.E. Järvisen kirjassa Viimeinen kesä kuvataan elävästi kalastusretkeä Tuntsajoella. 

Kerrostalojen pihoilla oli peruna- ja vihannespalstoja. 

Matka Ala-Kurtista joenrannan leiriin on noin 30 kilometriä, mutta teiden kunto oli sitä luokkaa, että matkaan meni aikaa lähes kolme tuntia. Tässä sillan ylitys Vuorijärven kylän paikkeilla. 

Vuorijärvi 

Mutkittellen ja pomppien, monien vesiesteiden ylityksen jälkeen olemme lopulta leirissä lähellä Kutsajokea. 

Naruskan retkeilymajan ruokatarjoilut ovat tunnetusti hyviä, eikä leiriruuat siitä poikenneet. 

Pitkän päivän jälkeen vetäydyimme telttoihimme nukkumaan. Aamuyöstä kuulin auton ääntä ja puhetta, mutta en noussut katsomaan, ihmettelin vaan kuka eksyy tänne saakka ja tähän aikaan yöstä. Niinpä oli järkytys kun aamulla huomattiin, että useasta teltasta oli viety rahaa, passeja ja muuta tavaraa. Yölliset kävijät olivat olleet leirimme isännän kanssa juttusilla, mutta lähteneet sitten ajamaan pois. Ilmeisesti olivat jääneet lähistölle odottamaan ja hiipineet leiriin siinä vaiheessa kun kaikki olivat unessa. Olin sulkenut telttani vetoketjun, joten minulta ei viety mitään, samoin eräs toinen teltta, jossa vetoketju oli kiinni, oli säästynyt pitkäkyntisiltä. 

Yön ikävästä tapahtumasta huolimatta isäntäväkemme halusi jatkaa ohjelmaamme normaalisti, joten puolen päivän maissa pakkasimme eväät ja lähdimme autolla kohti Jänisköngästä. En enää muista miten pitkä matka sinne oli kilometreissä, mutta tie, tai oikeastaan polku, oli siinä kunnossa, että matka taittui kävelyvauhtia. Ja lopuksi kävellenkin, koska autolla ei enää päässyt eteenpäin. 

Google Mapsin kartassa Jänisköngäs on nimellä Vodopad Bol'shoy Yaniskengas. Se sijaitsee Sallan Onkamojärven korkeudella, linnuntietä noin 30 kilometriä Suomen rajasta. 

Lopulta syvältä kanjonin pohjalta kuuluu kosken kohina. Mutta vielä on löydettävä reitti alas putoukselle. Kitkajoen kanjoni on Harrisuvannon ja Pähkänänkallion välillä paikoin noin 70 metriä syvä, siihen verrattuna olettaisin, että Kutsajoen kanjonissa on syvyyttä lähes 100 metriä. 

Lopulta pääsemme auringonpaahteiselle kalliolle putouksen niskalle. Paikalla on kajakki- ja katamaraanimelojia. He ovat juuri siirtämässä vaijerin avulla kajakkeja könkään ohi. Jäämme katselemaan heidän touhujaan. 

Jänisköngäs ylhäältä suoraan alas

Lähden laskeutumaan putouksen viertä alaspäin.

Nämä katamaraanimelojat ovat juuri rantautumassa putouksen yläpuoliseen suvantoon. 

Koskikajakin kuljetusta 

Lopulta olen alhaalla putouksen juurella, josta näkee koko putouksen. Jäniskönkään putouskorkeus on 14,5 metriä, se ei ole sen suurempi kuin Kiutakönkään, mutta Jäniskönkäässä vesi putoaa kahtena portaana jyrkästi, Kiutakönkäässä useana putouksena monen sadan metrin matkalla. 

Kultarikkoa on runsaasti kallion koloissa. 

Melojat antavat mittakaavaa putouskuvaan. 

Tuosta ei todellakaan lähdetä kajakilla liikkeelle, vaikka siltä näyttääkin. 

Upeat kultarikot 

Lähdemme paluumatkalle, nyt on edessä hikinen nousu ylös kanjonin reunalle.

Näimme katamaraanimelojia vielä seuraavana päivänäkin laskemassa Kutsajoen kivisiä koskia. 

Uskomatonta, miten noin kivisessä koskessa voi meloa katamaraanilla. 

Palattuamme Kutsajoelta kävimme vielä Vienanmeren pohjukassa Kantalahden kaupungissa. 

Ala-Kurtista Kantalahteen on 113 km päällystettyä ja venäläisittäin hyväkuntoista tietä. Alla olevat kuvat ovat Kantalahdesta. 

Ala-Kurtin ja Kantalahden välillä ei juuri ole asutusta. Tienvarsinäkymä jostain tuolta väliltä. 

Edellä kertomani ryöstö ei suinkaan ollut ainut koettelemus, johon kalastusleirin isäntäväki kesän aikana joutui. Pitkä tarina kesästä Venäjällä löytyy Ukan pöytälaatikosta. Linkki: Kesä siellä jossain..