Ensimmäistä pakkasaamua seurasi ensilumi. Lumi jäi maahan vaarojen ylärinteille ja puiden oksiin. Pari päivää ehdittiin olla syksyn ja talven rajalla kun maa oli paikoitellen lumeton, mutta viikonloppu toi lisää lunta. Tällä hetkellä lunta on Rukalla 10-20 cm. Ehdin ennen lumimyräkkää käydä sekä Salmilamminvaaralla että Pyhävaaralla. Pyhävaaran retkestä kerron myöhemmin. Talven ensimmäiset lumikuvat on otettu Maston rinteeltä.
maanantai 19. lokakuuta 2020
Ensilumi ja Salmilamminvaara
lauantai 17. lokakuuta 2020
Ensimmäinen pakkasaamu
Edellisessä postauksessa haikailemani nopea siirtymä syksystä talveen, ruskapuista huurrepuihin totetui nopeammin kuin osasin odottaa. Tulimme Kuusamoon, ja jo seuraavalle aamulle säätiedotus ennusti yöpakkasta, joka Kuusamon korkeudellakin olisi syksyn ensimmäinen. Harvinaisen pitkään on Koillismaallakin eletty syksyä ilman pakkasia. Monesti ensimmäiset lumet on tulleet lokakuun alussa, joskus jopa syyskuussa. Nyt lämpöä riitti lähes lokakuun puoleen väliin. Ensiksi kiirehdinkin vaaran rinteen suppilovahveropaikoille keräämään sienet talteen ennen pakkasia ja lunta.
Keskiviikkoaamuna 14.10. mittari näyttää kolme astetta pakkasta ja ikkunanäkymä näyttää, että olemme pilven sisällä. Siitä huolimatta lähdemme tunturin toiselle puolen auringonnousua odottamaan. On niin monta kertaa nähty, että säätila saattaa olla ihan erilainen Rukan itäpuolella. Pilvessä ollaan Juhannuskallion päälläkin, mutta tuuli liikuttaa sumupilveä ja idän taivaalla on nähtävissä hentoa kajastausta.
On kulunut tasan tunti kun nousin Juhannuskalliolle. Tässä sama kuvakulma kuin ensimmäisessä kuvassa.
torstai 15. lokakuuta 2020
Jäähyväisiä järville
On taas se aika syksystä kun joka kerran melomaan lähtiessä ajattelee, että tämä on ehkä tämän kauden viimeinen melonta. Syksy on ollut pitkään lämmin ja kaunis, mutta nyt alkaa tuntua muutosta ilmanalassa. Nyt on vielä nautittava viime hetken hehkuista rantapuissa, tunnettava aaltojen keinunta kanootin alla tai istuttava kajakissa keskellä järvenselkää kasvot aurinkoon käännettynä. Vuodenaikojen vaihtelu on rikkaus, mutta siirtymä vuodenajasta toiseen on aina vaikeaa. Vielä olisin halunnut pitää kiinni syksystä, mutta on luovutettava ja alettava odottaa huurteisia pakkasaamuja ja lunta. Siitä loskaisesta välivaiheesta syksyn ja talven taitteessa en välittäisi, mutta sekin on kestettävä.
Kuvat ovat kolmelta melontaretkeltä sekä mökkijärveltä että Kallavedeltä. Jos nämä oli tämän melontakauden viimeiset melonnat, niin ainakin lopetus oli komea.
![]() |
| Kanootilla Kuvansijärvellä |
![]() |
| Kajakilla Kallavedellä |
![]() |
| Tuulesta nauttien Kallavedellä |






































































