Ensilumi ja Salmilamminvaara

Ensimmäistä pakkasaamua seurasi ensilumi. Lumi jäi maahan vaarojen ylärinteille ja puiden oksiin. Pari päivää ehdittiin olla syksyn ja talven rajalla kun maa oli paikoitellen lumeton, mutta viikonloppu toi lisää lunta. Tällä hetkellä lunta on Rukalla 10-20 cm. Ehdin ennen lumimyräkkää käydä sekä Salmilamminvaaralla että Pyhävaaralla. Pyhävaaran retkestä kerron myöhemmin. Talven ensimmäiset lumikuvat on otettu Maston rinteeltä. 

Salmilamminvaara on alle parin kilometrin päässä Rukalta. Kartassa koko Salmilammin ja Yli-Pessarijärven välinen alue on merkitty Salmilamminvaaraksi. Kahden korkeimman kukkulan väliin jää Valkeaisenlampi. Minun kävelyreittini kulkee Valkeisrinteentien varrelta lännenpuoleisen kukkulan yli Valkeaisenlammen rantaan ja siitä itäisemmälle kukkulalle, jossa on Salmilamminvaaran korkein kohta. Se on vaaran kukkuloista vaikeimmin saavutettavissa, joten useimmiten siellä saa kulkea ihan yksin, harva sinne eksyy vaikka ollaan hyvin lähellä Rukan ydinaluetta. 

Rukan ympäristön vaarat ovat hyvin jyrkkiä. Konttaisen, Valtavaaran ja Pyhävaaran tavoin myös Salmilamminvaarojen rinteet ovat paikoin äkkijyrkkiä. Siispä sieltä näkee hyvin lähiympäristöönkin. Pientä suolampea ympäröi kauniin okranvärinen heinikko. 

Sää on vaihteleva, väliin sataa lunta, väliin auriko pilkahtelee pilvien lomasta. Itäisen kukkulan kallioilta avautuu komeat näkymät Valtavaaralle. Nyt näkyvyys häviää välillä lumipilveen. 

Konttainen kohdevalossa 

Rukan huippu ja hyppytorni näyttävät olevan ihan vieressä. Välissä on kuitenkin syvä kuru. 

Nyt aurinko yltää jo hipomaan Valtavaaran korkeinta lakea. 

On sen verran pakkasen puolella, että satanut lumi jää puiden oksille. 

Salmilamminvaara on mukavaa kävelymaastoa. Itäisin, Valtavaaran puoleinen kukkula on kolmelta suunnalta lähes äkkijyrkkä, joten vaaralle noustaan pohjoisen puolen loivaa rinnettä. 

Syksy ja talvi kohtaavat Valkeaisenlammen pohjukassa. 

Valkeainen ei ole suotta Valkeainen.  Lammen vesi on kristallinkirkasta. 

Ensimmäinen pakkasaamu

Edellisessä postauksessa haikailemani nopea siirtymä syksystä talveen, ruskapuista huurrepuihin totetui nopeammin kuin osasin odottaa. Tulimme Kuusamoon, ja jo seuraavalle aamulle säätiedotus ennusti yöpakkasta, joka Kuusamon korkeudellakin olisi syksyn ensimmäinen. Harvinaisen pitkään on Koillismaallakin eletty syksyä ilman pakkasia. Monesti ensimmäiset lumet on tulleet lokakuun alussa, joskus jopa syyskuussa. Nyt lämpöä riitti lähes lokakuun puoleen väliin. Ensiksi kiirehdinkin vaaran rinteen suppilovahveropaikoille keräämään sienet talteen ennen pakkasia ja lunta.

Keskiviikkoaamuna 14.10. mittari näyttää kolme astetta pakkasta ja ikkunanäkymä näyttää, että olemme pilven sisällä. Siitä huolimatta lähdemme tunturin toiselle puolen auringonnousua odottamaan. On niin monta kertaa nähty, että säätila saattaa olla ihan erilainen Rukan itäpuolella. Pilvessä ollaan Juhannuskallion päälläkin, mutta tuuli liikuttaa sumupilveä ja idän taivaalla on nähtävissä hentoa kajastausta. 

Pilvikerros ohenee ja värittyy punertavaksi. 

Varvukot ja puiden oksat ovat hopeaisen huurteen peitossa.  

Kallion rienkonmarjakasvustossa on vielä punaista väriä. 

Nyt käy hyvin, tuuli kuljettaa ylemmät pilvimassat pois ja alempi pilvikerros pysyy paikallaan.

Pilvikerros raottuu vähän ja paljastaa Rukajärven rantaa. 

Kello 8:11 aurinko on kiivennyt taivaanrannalle. Päivä lyhenee vauhdilla, tällä hetkellä seitsemällä minuutilla vuorokaudessa. 

Tarkkailupaikkani on kalliojyrkänteen reunalla. Laskeudun puiden välistä vähän alemmas, että saan kuvaan myös kallion, jonka päältä äsken kuvasin auringonnousua. 

On se hetki kun auringonvalo värittää sumukerroksen. Olo on kaksijakoinen, toisaalta tekisi mieli vain katsella sumun ja valon näytelmää, toisaalta haluasi tallettaa kuviin mahdollisimman monta näkymää. 

Riekonmarjatkin saavat osansa auringon hehkusta. 

Rukajärven pinnalla on ohut kerros sumua. Näyttää siltä kuin vesi kiehuisi. 

On kulunut tasan tunti kun nousin Juhannuskalliolle. Tässä sama kuvakulma kuin ensimmäisessä kuvassa. 

Jäähyväisiä järville

On taas se aika syksystä kun joka kerran melomaan lähtiessä ajattelee, että tämä on ehkä tämän kauden viimeinen melonta. Syksy on ollut pitkään lämmin ja kaunis, mutta nyt alkaa tuntua muutosta ilmanalassa. Nyt on vielä nautittava viime hetken hehkuista rantapuissa, tunnettava aaltojen keinunta kanootin alla tai istuttava kajakissa keskellä järvenselkää kasvot aurinkoon käännettynä. Vuodenaikojen vaihtelu on rikkaus, mutta siirtymä vuodenajasta toiseen on aina vaikeaa. Vielä olisin halunnut pitää kiinni syksystä, mutta on luovutettava ja alettava odottaa huurteisia pakkasaamuja ja lunta. Siitä loskaisesta välivaiheesta syksyn ja talven taitteessa en välittäisi, mutta sekin on kestettävä.  

Kuvat ovat kolmelta melontaretkeltä sekä mökkijärveltä että Kallavedeltä. Jos nämä oli tämän melontakauden viimeiset melonnat, niin ainakin lopetus oli komea. 

Kanootilla Kuvansijärvellä

Kajakilla Kallavedellä

Kamera ei tippunut kädestä, vaan kokeilin kuvata rantapuita zoomaamalla objektiivia valotuksen aikana. 

Tuulesta nauttien Kallavedellä