torstai 21. heinäkuuta 2016

Pienretkeilyä

On taas se aika kesästä kun retkeilen viikon verran pienen kesävieraan kanssa. Äskettäin viisi vuotta täyttänyt pikkuneiti lähtee mielellään paikkoihin jossa voi kiivetä ja hyppiä. Käytiin makkaranpaistoretkellä Puijonnokan laavulla.

Puijonnokan laavulta avautuu näkymä Pohjois-Kallavedelle.


Tulillaistuja voi lepuuttaa silmiään tulenliekkejä tai kaukomaisemaa katsellen.


Ei se ole retki eikä mikään jos ei nuotiomakkaraa paisteta.


"Kallavesj, Kallavesj, suarinesj ja salaminesj" Aaro Jalkanen runoili Kallavesj-laulun sata vuotta sitten Amerikassa asuessaan kotimaahan ja Savoon kaipaillen.


Puijonnokan laavu on suosittu retkikohde.




Kesävieraskin tykkää kuvata luontoa.




Kotimatkalla koukkasimme Jännevirran kautta katsomassa lehtomaitikoita. Lehtomaitikan kukinta kestää pitkään. Sinikeltainen kukkamatto kaunistaa edelleen metsää ja tien laitaa.





lauantai 16. heinäkuuta 2016

Vesillä ja suolla



Kesäsää on ollut epävakaista. Harvassa ovat sateettomat, aurinkoiset ja lämpimät päivät. Poikkeuksiakin on. Vietin vuorokauden meloen, mökkeillen ja suolla rämpien eikä satanut koko aikana.

Rauhallista melontaa mökkijärvellä maisemia ihaillen.


Viime kesänä lahden kaikki suomenlumpeen kukat oli syöty. Nyt pienessä lahdenpohjukassa on muutama avautuva lumpeenkukka. Ne erottuvat hyvin tyynellä säällä. Aallokossa niitä tuskin huomaisi, koska kukan läpimitta on vain pari senttiä.




Nuottaruohon hyvinvointi ilahduttaa. Se kertoo järven tilasta. Nuottaruoho viihtyy vain puhtaissa vesissä. Samoilla paikoin on alkukesällä kukkinut järvisätkin, joka sekin on puhtaiden vesien kasvi.




Pieni linnunpoika räpiköi rannan läheisyydessä. Seuraan vähän aikaa sen touhuja. Ei näy emoa eikä muita poikasia. Tulee mieleen suomalaisen kansanlaulun sanat.

Joku yksinäinen eksynyt,
Joka vilua vaikeroi,
Jok' on kaislikossa kierrellyt eik' emoa löytää voi



Sinne se jää yksikseen harhailemaan. Ei voi kuin toivoa, että emo löytyy.


Miten upea kesäpäivä. Istun kajakissani, käännän kasvot aurinkoon ja nautin.




Rantakukkia ei lahdella ole kovin monta. Siksi useampikin mehiläinen on töissä tässä yhdessä kukinnossa.


Saunaa lämmittäessä seuraan samalla auringon painumista lahden taakse.


Päivä on lyhentynyt jo niin paljon, että auringonlasku näkyy mökkilaiturille.




Iltataivaan vahvat värit auringonlaskun jälkeen.


Aamulla kuuden aikaan lahdella leijuu vielä ohut kerros usvaa. Melon kanootilla lahden pohjukan pienelle luonnonsuojelualueelle.






Lehtopalsamin kukinta ei vielä ole alkanut. Löydän vain yhden avoinna olevan kukan.




Luhtavuohennokka kukkii rannan louhukossa. Olisin halunnut kulkea syvemmälle metsään, mutta sammalen ja jäkälän peittämät kivet ovat niin liukkaita, että katson turvallisemmaksi tällä kertaa jättää louhukkokävelyn väliin. Syvemmällä louhukossa olisi mahdollisesti ollut haisukurjenpolvea.


Kotimatkalla käyntikohteena on pieni suoalue, jossa kämmekät ovat jo lopettaneet kukinnan. Harvinaisessa valkoisessa punakämmekässä on vielä vähän avonaisia kukkia.


Suon kurjenjalat ovat luonnon perhosbaareja. Yksittäiset kurjenjalat keräävät runsaasti sinisiipiä ja hopeatäpliä. Luulisin, että tässä on angervohopeatäplä.




Vesiherne kukkii nimensä mukaan vedessä. Hyllyvä sammalikko kannattaa sen verran, että saan muutaman kuvan tarkennettua oikein.


Näiden kaunotarten vuoksi tulin suolle. Tänä vuonna kukinta ei ole kovin runsas ja harvat kukinnot ovat hankalasti kuvattavissa, koska ne kasvavat lammen rannalla kukat kääntyneinä lammen suuntaan. Suoneidonvaipan esiintymä on kuitenkin edelleen elinvoimainen ja uusia versojakin on noussut.


Ihan vedessä kasvava suoneidonvaippa on jo kuihtumassa.





Suo tarjoaa vierailijalle herkkuhetken. Kerään suon reunalta suuhun parikymmentä kypsää lakkaa.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Sinisten kukkien aikaan

Epäilin, että kaikki luonnonkukat ovat jo kukkineet Kuopion seudulla, mutta lähdin kuitenkin tarkistamaan tilannetta, ensimmäiseksi Pölkkypurolle. Pölkkypuron putouksen juurella on lehtoukonhattuesiintymä. Aiempina kesinä olen nähnyt ukonhatut kukinnan alkuvaiheessa. Kukat aukeavat alhaalta ylöspäin. Nyt kukinta oli loppuvaiheessa, jolloin ylimmätkin kukat ovat ihan auki.


Sateiden jälkeen Pölkkypuron putous kohisee komeasti.










Kosteikon rehevän kasvillisuuden seasta vilahtaa sinistä. Punakoiso ei ole kovin yleinen Kuopion seudulla. Sen koristeelliset kukat muistuttavat perunankukkaa.




Puron heinät osoittavat virtauksen suuntaa.


Saniaisten reunustamaa polkua Pölkkypuron varrella.


Ja siellä lirisee Pölkkypuro kotkansiipisaniaisten keskellä.


Siirryn autolla muutaman kilometrin etelän suuntaan ja jalkaudun teollisuushallin takaa metsäpolulle. Kaupunkiympäristössä radan varret ja voimalinjojen aluset ovat niitykasveille hyviä kasvualustoja. Molempia raivataan vuosittain, joten hennot niittykasvitkin menestyvät eivätkä tukahdu vesakon alle. Riihilammen luona voimalinjan alla kukkivat harvinaiset hirvenkellot.












Kotimatkalla käyn vielä tarkistamassa tienvarren kellokukkakasvuston. En ole ihan varma mikä kellokukka tämä on. Se voisi olla puutarhasta karannut ukonkello tai sitten se on varsankello. Kiitos ja kumarrus tienvarren niittäjälle. Kun tienvarret ovat muuten ajeltu sileiksi, niin tämä kellokukkakasvusto on jätetty niittämättä.




Lopuksi muutama poikkeus sinisten kukkien joukkoon. Samalla paikalla hirvenkellojen kanssa kasvaa myös soikkokaksikkoa....


...ja kirkiruohoa.



Lehtopähkämö ja mehiläinen.


ps.
Blogin kirjoittajan kesäkuisesta laavuiluyöstä tarinaa  Me Naiset-lehden verkkosivulla