Ruskan enteitä ja hillaretkiä

Olipa mukava kulkea ja viettää aikaa elokuun alkupuolella Pohjois-Sallassa. Suurimmat helteet olivat ohi ja palattu normaaliin 20-asteiseen kesäsäähän. Parasta oli kuitenkin, että paarma-, mäkärä-, itikka-, ja polttiaisaikakin oli ohi. Heinäkuun helteessä jokirannassa oli kuuleman mukaan ollut pilvenä kaikenlaisia pistäviä öttiäisiä. Nyt vain muutamia uuden sukupolven itikoita oli liikkeellä, mutta ne olikin sitä ärhäkämpiä ja jättävät iholle pitkään kutiavan paukaman.

Tällä kertaa liikuin Naruskajoella soutuveneellä. Joen virtapaikat pystyy yksin liikkuessa nousemaan ylävirtaan helpommin veneellä kuin kanootilla. Veneestä käsin kuvasin joen pintaan heijastuvia pilvikukkia.

Päiväretkellä Tuntsalla kävelimme Kuskoivan maisemissa. Laakea tunturinrinne hohti jo punaisena kun maaruskan hehkun aloittaa mustikanvarpujen punastuminen. Riekonmarjojen lehdet olivat vielä suurimmaksi osaksi vihreitä.  On ihme, että näin kuivana kesänä mustikka on tuottanut hyvän sadon, jopa aurinkoisella tunturin rinteellä oli paljon kypsää mustikkaa. Parhaimmat mustikkapaikat löytyvät kuitenkin kosteasta kuusikkokorvesta.

Nuoluskurun kodan luona on pari kilometriä pitkän Alimmaisen Nuoluskurun alkupää.

Näkymä Välirovan alarinteestä Nuoluskurun kodalle ja Kuskoivalle.

Pitkästä aikaa sai tulistella, kun kauan voimassa ollut metsäpalovaroitus ja tulisijojenkin tulentekokielto on nyt ohi.

En ole mikään himomarjastaja. Siitä harrastuksesta sain yliannostuksen lapsena. Muistossa on rämpimiset paarmojen ahdistamana Savon soilla lakka-aikaan ja pakolliset mustikankeruukiintiöt. Mutta sopivalla säällä jo pelkästään suolla käveleminen on mukavaa ja sitä mukavampaa kun kävellessä voi poimia mukaan kypsiä hilloja. Suomaasto oli niin kuivaa, että jalassa oli matalavartiset maastolenkkarit. Harvinainen jalkine hillasuolle.

Tänä kesänä hillasato ei ole kovin runsas, mutta korpikuusten suojaamien latvapurojen varsilta saattaa löytää hillapaikkoja. Kuljin pari tuntia puron vartta ja koko ajan sai kerätä. Sen kertaisen retken saaliina oli kolme kiloa hillaa.

 

Lähdepuro saa alkunsa rinnesuolta, jossa se tulee esiin maan alta. Sorapohjaisen puron vesi on kylmää ja hyvänmakuista.

Mustikat ja hillat kasvoivat samoilla paikoilla. Nyt mustikat piti jättää poimimatta vaikka niitä olisi ollut vielä enemmän kuin hilloja.

Hillaretken jälkeen parasta on kun pääsee saunaan. Huomasin, että tunturikoivusta tehty vasta säilyy hyväkuntoisena pitkään. Seuraavana iltanakin se oli käyttökelpoinen. Johtuu varmaan siitä, että tunturikoivun lehti on paksu ja nahkea.

Aamutunnelma Pähkänältä

Kello on 3:40 kun tulemme Pähkänälle. Missään ei näy ketään, mutta kuuluu musiikkia. Ääni kuuluu jokikanjonissa todella voimakkaana, aivan kuin orkesteri olisi soittamassa. Sitten jyrkänteen reunan takaa vilahtaa lippalakki. Venäläinen valokuvaaja on alemmalla kielekkeellä odottelemassa auringonnousua ja musiikki tulee kiven päällä olevasta puhelimesta. Jonkinlainen kaiutin siihen varmaan on kytketty koska äänentoisto on niin voimakas. Meidät havaittuaan kuvaaja kohteliaasti sulkee puhelimensa ja jokilaakso hiljenee.

Olemme tulleet Pähkänäkalliolle juuri auringonnousun aikaan, mutta menee vielä puoli tuntia ennen kuin aurinko alkaa näkyä metsänrajan takaa koillisesta.

Vähän neljän jälkeen aurinko on noussut näkyviin. Jokilaakson yllä on hentoa usvaa, mutta Kitkajoen kanjonille tyypillistä aamusumua ei nyt ole odotettavissa, koska lämpötila alhaalla uomassa ja kanjonin reunalla on lämpötilaltaan samaa 20-asteista.

Vaikka sumua ei varsinaisesti ole, niin ilmassa on sameutta, joka suodattaa valoa. On mahdollista, että tuo auer syntyy rajan takana raivoavista Venäjän metsäpaloista. Lainaus Turun yliopiston sivulta:
Auer tarkoittaa ruskeankellertävää sameutta, joka johtuu kuivista hiukkasista ilmassa. Suomessa auerta aiheuttavat tyypillisesti kaakkoisvirtauksen tuoma Venäjän arojen pöly tai metsäpalot lähialueilla. 

Pähkänän kallion laki on noin 80 metriä Kitkajoen vedenpintaa ylempänä. Lähes pystysuoralta rinteeltä kurkkiminen alas suorastaan huimaa.

Vettä näyttää olevan todella vähän Kitkajoessa. Luulenpa, että kumilauttaretkeilijät joutuvat kahlaamaan tuossa kohti.

 Kelopuuvanhus Pähkänälle vievän polun varrella.

Sumuaamujen aika alkanut

Tuntuu oudolta kulkea Kuusamon kesäyössä vain ohut paita päällä. Kello on 3:30, mutta Rukan yö on trooppinen, lämpötila yli 20 astetta. Juhannuskallion lakea lähestyessäni alkaa sentään tuntua pientä tuulenvirettä kasvoilla. Etelän suunnalla loistaa oikeasta reunastaan ohentunut kuu ja vastaruskon värjäämä sinipunainen taivaanranta.

Idän taivaalla on ohut pilvijuova. Vuosselin eteläpäähän ja Rokovan ylle on levittynyt hieman sumua.

Valtavaaran profiili ja laen maja aamutaivas taustanaan.

Aurinko on jo noussut Venäjän Nuorusen takaa, mutta kultareunaiset pilvet piilottavat sen vielä.

Ilman lämmetessä ilmavirta alkaa liikuttaa sumua vesistön yllä.

Aurinko on noussut taivaanrannan pilvikerroksen yläpuolelle. 

Sumunäytelmän hienoin hetki on kun auringon säteet alkavat värjätä sumupilvien yläreunaa.

On kulunut tunti auringon nousuhetkestä. Valon väri on sinä aikana muuttunut sinisestä punaiseen ja edelleen kullanoranssiin. Pian valon väri vaalenee ja sumu katoaa. Aamusumut kertovat kesän kallistumisesta syksyä kohti. Tässä oli ensimmäinen näytös.

Nuori muuttohaukka

Kalliojyrkänteen reunan takaa pilkistää pieni pää. Musta nappisilmä kiiltelee aamuyön valossa. Linnulla on hyvät näköalat alla avautuvaan jokilaaksoon. Siinä se istuu ja katselee ympärilleen. Kurkin varovasti puun takaa, näppään pari kuvaa ja siirryn kallion laen toiselle reunalle auringonnousua odottelemaan.

Kuvaan auringon ensisäteiden valaisemaa jokimaisemaa. Läheltä kuuluu kra-kra-kra -ääniä ja kaksi vaaleanruskeaa lintua pyrähtelee jokikanjonissa. Siinä lentelevät kalliohyllyllä istuvan, isoksi kasvaneen poikasen vanhemmat.

Puoli tuntia myöhemmin hiivin varovasti kurkkimaan onko lintu vielä paikallaan. Se istuu edelleen saman kalliokielekkeen päällä aamuauringon valossa.

Tänä kesänä on eteen sattunut monta onnekasta kohtaamista luonnossa. Melontaretkillä näin ruokailevan majavan ja uivan metsäkauriin, Sallassa osuin koppelon pesälle ja nyt tämä, nuori muuttohaukka. Kiitos tunnistamisesta kuopiolaisille ja kuusamolaiselle lintuharrastajille.

Lainaus Luontoportista : Pesäpaikkavaatimuksina avaruus ja hyvä näköala – suosii avointa ympäristöä myös saalistusmaastoina. Kalliojyrkänteet ja laajat suot ovatkin tyypillistä pesimäympäristöä. Kanta väheni romahdusmaisesti 1960-luvulla ympäristömyrkkyjen vuoksi, mutta on sittemmin runsastunut. Nykykannaksi arvioidaan noin 200 paria. Pyydystää lintuja lennosta näyttävin takaa-ajoin tai syöksymällä taivaalta saaliin kimppuun yllätyshyökkäyksenä. Syöksynopeuden sanotaan nousevan jopa 300–400 kilometriin tunnissa. Linnun syöksyessä kuuluu lentonopeuden aiheuttama voimakas suhina.