Melontakausi avattu

Minulle kesä alkaa silloin kun vedet vapautuvat ja pääsen melomaan. Tämä melontakausi alkoi ihan normaaliaikaan. Jäät olivat tavanomaista ohuempia ja hauraampia paksun lumipeitteen vuoksi. Siksi jäät lähtivät järvistä vauhdilla.

Mökkirannassa tulvii. Koskaan aiemmin vesi ei ole noussut niin korkealle kuin nyt. Laituri on kiinnitetty köysillä rantaan, muuten se purjehtisi lahdelle.

Ensimmäiset melanvedot aurinkoisessa ja tuulisessa säässä. Tästä alkaa kesä!

Kuikan huuto, joutsenten törähdykset, lokkien huudot ja käki kukkui koko päivän. Järven linnut ovat tulleet aloittamaan pesintää. Kurkiparikin nähtiin lahdella, mutta luultavasti ne tekevät pesän jollekin lähistön pienistä suolammista. Jo perinteiseen tapaan kuikka tuli järvelle samana päivänä kun jäät lähtivät. Mieluinen mökkirannan vieras on harvinaisempi selkälokki, tosin kalalokit yrittivät sitä häätää.

Vaiverossa on vasta pienet nuput.

Seuraavana päivänä melonta jatkui. Kallaveden itärannan lahti pidättelee jäitä viimeiseksi ja arvelin, että kajakkivajalta ei vielä pääse melomaan.  Menin vajalle tarkoituksena vain pestä ja vahata kajakki, mutta melontareissuhan siitä tuli.  Laiturin ja jään reunan välissä oli sen verran avointa vettä, että pääsin pujottelemaan kajakin selville vesille.

Jäälautan päälle jääneet jääpalat ovat kuin kristallilasia. Se on katoavaa kauneutta joka häviää muutamassa tunnissa auringon lämmössä.

Nyt oli helppo kuvata höyhentä kajakista käsin. Tavallisesti höyhen liikkuu pienenkin tuulenhengen vaikutuksesta, mutta nyt se oli kiinni jäässä.

Oli ihan tyyntä ja aurinko lämmitti. Tämän paremmin ei melontakausi voisi alkaa.

Pulsatilloja jahtaamassa

Luonto on järjestänyt ihmeellisesti kun Suomen luonnon kookkaimmat kukat kangasvuokko ja hämeenkylmänkukat kukkivat ensimmäisten joukossa heti lumien sulamisen jälkeen. Helsingin matkalla ajettiin muutamia mutkia noiden kukkakaunottarien vuoksi.

Kangasvuokkojen (Pulsatilla vernalis) etsintä päättyi pienoiseen pettymykseen. Vähän ennen kangasvuokkopaikkaa alkoi sataa, eikä pilvisenä päivänä muutenkaan olisi nähnyt auki olevia kangasvuokkoja. Kangasvuokot avaavat kukintonsa aamupäivällä aurinkoon. Nyt saimme katsella ujosti maahan kumartuneita kukkia.

Paluumatkalla poikkesimme reittiä Janakkala-Tuulos. Sieltä löytyi sekä hämeenkylmänkukkia (Pulsatilla patens), että kangasvuokon ja hämeenkylmänkukan ( Pulsatilla patens x vernalis) risteymiä. Keskellä tavallisen näköistä kuivaa mäntykangasta maasta nousevat kylmänkukkaryhmät ovat hätkähdyttävä näky.

Kangasvuokon ja hämeenkylmänkukan risteymässä on kangasvuokon kukan muotoa ja sinistä väriä hämeenkylmänkukalta.

Muutama kangasvuokko kasvoi hämeenkylmänkukkien joukossa.

Kangasvuokon ja hämeenkylmänkukan risteymät ryhmäkuvassa.

Vallisaari

Talviliikuntakauden ja kesän melontakauden väliin jää lyhyt ajankohta, jolloin sukset on jo varastossa, mutta melomaan ei pääse kun on vielä jäitä. Jo monena keväänä perinteeksi on tullut käydä silloin Etelä-Suomessa kevättä vastassa. Tällä kertaa reissu ei ollut pitkä, mutta silti tuli paljon nähtyä. Yksi käyntikohteista oli Vallisaari Helsingin edustalla, historialtaan ja luonnoltaan mielenkiintoinen paikka, joka on nyt kolmatta kesää auki yleisölle.

Suuntana siis Vallisaari, ei kuitenkaan tästä portista vaan viereiseltä laiturilta Kauppatorin rannasta. JT-line oli aloittanut reittiliikenteen 1.5. joten tällä hetkellä vain sen aluksilla pääsee Vallisaareen.

Mereltä puskee sumua suurina lauttoina. Väliin on ihan selkeää, sitten sumu peittää taas kaiken. Kuvassa vasemmalla höyryää Allas Sea Poolin ulkouima-allas.

M/s Panda jättää meidät Vallisaaren luotsipihan laituriin. Vain puolenkymmentä matkustajaa jää Vallisaareen, muut jatkavat matkaa Suomenlinnaan.

Aamupäivällä saaren kävelyteillä vallitsee rauhallinen tunnelma. Helsingin hulina on vaihtunut linnunlauluun ja askelten ääniin soratiellä.

Vallisaaressa on kaksi pientä lampea. Aiemmin saarta on kutsuttukin Lampisaareksi. Lammet ovat olleet juomaveden ottopaikkoja merenkulkijoille.

Ensimmäiset linnoitukset ovat jo 1600-luvulta, mahdollisesti vanhempiakin, mutta suurimmat linnoitustyöt on tehty 1700 ja 1800-luvuilla.

Jos sumua ei olisi, tästä avautuisi näkymät Kustaanmiekansalmeen ja Suomenlinnaan.

Ei näkymiä Suomenlinnaan, mutta jotain muuta nähtävää. Harvinainen sumukaari on levittynyt Kustaanmiekansalmeen.

Vallien kupeessa näköalapaikalla on katoksellisia pöytiä evästelijöille.

Sumuverho raottuu sen verran, että Suomenlinnan muurit ja talot alkavat erottua.

Aleksanterinpatteri on saaren vaikuttavin rakennelma. Pitkän tiilipatterin päällä on näköalatasanne.

Pieni lampi on suoraan Aleksanterinpatterin alapuolella. Sumupilvi peittää näkymän merelle.

Lehmuskuja on varmasti upea kun puissa on lehdet.

Kukkien kausi on vasta alkamassa. Valkovuokot ja kiurunkannukset ovat ensimmäisinä kukassa. Saaressa on myös paljon perhosia, mutta auringonpaisteesta huolimatta en nähnyt yhtään.

Vallisaari on ollut armeijan hallussa myös Suomen itsenäisyyden aikana. Valli- ja Kuninkaansaarissa on varastoitu puolustusvoimien aseita. Vallisaaressa on myös ladattu ja huollettu ampumatarvikkeita, torpedoja ja miinoja. Vuonna 1937 tapahtui räjähdeonnettomuus, jossa tuhansia kiloja räjähteitä sinkoili pitkin Vallisaarta ja 12 ihmistä kuoli. Räjähdyspaikan nimi onkin Kuolemanlaakso.

Torpedolahdella on Vallisaaren toinen laivalaituri ja pienten kahviloiden keskittymä. Nyt vain yksi kahvila on auki, onneksi, sillä kävelykierroksen jälkeen tekee mieli istua lepuuttamaan jalkoja kahvia hörppäillen.

Upseerien tiilikasarmi on rakennettu ensimmäisen maailmansodan aikaan.

Vuonna 1878 valmistunut Luotsitalo.

Laivaa odotellessakin on vielä nähtävää. Sumu taikoo Suurkirkon leijumaan Ryssänsaaren ylle.

Kustaanmiekansalmi laivalta nähtynä.