Pisamalahden linnavuori Sulkavalla

Kapeat portaat johdattavat jyrkkien kallioseinämien lomasta ylöspäin. Puiden välistä pilkistävä aurinko lämmittää selkää. Lämpöä tosin ei ole paljon annosteltu tällekään päivälle. Kolme plusastetta ja kylmä koillistuuli on ollut tämän toukokuun alun normisäätä. Mutta tähän suojaiseen kalliokoloon ei koillistuuli pääse kurottamaan.

Olen kiipeämässä Sulkavan linnavuorelle, eli Pisamalahden linnavuorelle, yhdelle Suomen muinaislinnoista. Muinaislinnoiksi eli linnavuoriksi nimitetään vartio- ja pakopaikkoja, jotka ovat korkeita kallioita, harjuja tai saaria. Suurin osa Suomen muinaislinnoista on Pisamalahden linnan tavoin jyrkkäseinäisiä kallioita, joiden loivanousuisimmat rinteet on vahvistettu muurilla. Linnavuoret ajoittuvat myöhäiseltä rautakaudelta aina 1300-luvulle. Suomi oli rajamaa, jonka kautta ruotsalaiset ja venäläiset hyökkäsivät toistensa kimppuun. Vihollisen uhatessa muinaislinnassa sytytettiin merkkitulet. Näin varoitettiin kylien asukkaita, jotta he voisivat paeta turvaan linnavuorille tai metsään.

Lähempänä vuoren lakea alkaa alapuolelta näkyä Enonveden Linnavirtaa. Olen kulkenut kajakilla vuoren juurelta Suomi Meloo-joukkueen mukana ja soutanut kirkkoveneellä Sulkavan souduissa, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun näen maiseman vuorelta.

Kallion laelta avautuu lähes esteettömät näköalat idästä länteen.

Linnavuoren alla on kaksi laituria, joihin voi kiinnittyä isommallakin veneellä. Vähän huimaa suoraan alas kurkottaessa. Pudotusta on noin viisikymmentä metriä.

Linnavuoren itä-, etelä- ja länsireunamat ovat äkkijyrkät, mutta idän puolelta rinne on loivempi. Kivistä ladottu, hyvin säilynyt puolustusvarustus on muisto ihmiskäden jäljestä vuosisatojen takaa.

Tulipaikka on grillikatoksessa joka jää vesiltä katsottuna piiloon korkean kallioseinämän taakse.

Ihan rantaviivan tuntumassa on valtavia kivijärkäleitä.

Matkalla Sulkavalle löytyi tämä ihastuttava luonnonihme. Kangasvuokot pilkuttivat tienvarren hiekkaista törmää. Kukinta oli jo loppuvaiheessa, mutta olivat ne edelleen kauniita. Pienellä alalla oli satoja kangasvuokkoja.

Kevättä etsimässä

Vaikka pidän talvesta, niin tähän aikaan vuodesta alkaa jo kaivata jotain muutakin kuin lunta ja jäätä. Lähdettiin siis kohti lumetonta Länsi-Suomea. Viikon automatkalla Pirkanmaalla, Satakunnassa, Varsinais-Suomessa ja Kanta-Hämeessä etsittiin kevään merkkejä. Tosin, lunta ja jäätäkin matkalla nähtiin kun vappuaatto antoi lunta tasapuolisesti koko Suomeen.

Kuvia ja tunnelmia matkan varrelta:

Pälkäneen rauniokirkko kuvattuna vähän ennen lumisadetta.1500-luvun alussa valmistuneen kirkon perustukset ovat alkaneet pettää 1740-luvulla ja kirkko on hylätty 1839 uuden kirkon valmistuttua.

Satakunnasta löytyi erämainen Joutsijärvi. Järven suojaisissa lahdissa oli vielä jäätä. Joutsijärvelle voisi palata toistekin vaikkapa teltan ja kajakin kanssa. Järven ympäri kulkee 27 kilometrin vaelluspolku. Rannoilla ja saarissa on laavuja, tulipaikkoja ja onpa autiotupiakin.

Telkän iloa ei jäät haitanneet. Seurasin ison kiven takaa sen sukeltelua ja riemunkiljahduksia.

Metsänpohjaa pilkuttivat sinivuokot.

Noormarkunjoen Myllykoski

Merikarvianjoen Lankoski

Valkohäntäpeuroja Porin saaristotien varrella.

Silkkiuikkujen tanssia Rauman Poroholman rannalla.

Pesänrakentajat

Pesänrakentajia tässäkin samalla rannalla silkkiuikkujen kanssa.

Auringon laskiessa Poroholman rannalla

Poroholman aamu oli yhtä kaunis kuin iltakin. Kiikartorni aamuvalossa.

Purjelaiva Gerda ankkurissa Poroholmassa

Pyhärannan kivikirkko puistomaisen hautausmaan ympäröimänä. En ole ennen nähnyt noin kauniisti leikattuja vuorimäntykasvustoja.

Turun Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan ulkoalueilla kukki jo monenlaista kevätkukkaa, kuten tämä onnenpensas.

Ruissalossa käyntimme aikana ehti sataa vettä, räntää, lunta ja rakeita. Hallerinkylmänkukan kukinnot olivat painuneet alas räntäsateen jälkeen.

Jouluruusukin oli kärsinyt lumesta ja rakeista.

Aamu Torronsuolla oli aurinkoinen mutta kylmä yöpakkasen jälkeen. Huurteiset pitkospuut olivat liukkaat.

Matkan loppuhuipennuksena oli tutustuminen Hämeen harvinaisiin kylmänkukkiin. Janakkalan hämeenkylmänkukat olivat vasta nupulla.

Aurinkoiselta rinteeltä löytyi ensimmäinen auki oleva kukinto.

Pellon laidan pienellä luonnonsuojelualueella kukinta alkoi olla jo ohi.

Tuuloksesta löytyi laajin kukkaesiintymä, jossa kukinta oli juuri nyt parhaimmillaan. Alueen kylmänkukat olivat enimmäkseen kangasvuokon ja hämeenkylmänkukan risteytyksiä. Oli elämys ja hieno päätös matkallemme nähdä nuo suuret, kauniit kukat.