lauantai 8. lokakuuta 2022

Viimeinen näytös

Ruskavahdin mukaan ruskan raja on juuri nyt edennyt Suomineidon vyötärön korkeudelle. Lokakuun ensimmäisen viikon aikana raja siirtyi kovaa vauhtia kohti etelää. Nyt Oulu-Kajaani-linjan pohjoispuolella lehtipuut ovat suurimmaksi osaksi pudottaneet lehtensä.

On siis viimeinen hetki kerätä talteen ruskan värit. Kuvat on otettu lokakuun alkupäivinä Kuopion seudulla, sekä kaupungissa että vesistöjen rannoilla. Onneksi pilvisten päivien väliin osui kauniita aurinkopäiviäkin. 














Toivoin aurinkoa ruskamelonnalleni, mutta ihan täydellistä paistetta ei osunut kohdalle. Haapa ja koivu loistivat kilpaa kultaisissa väreissään. 






Pihlajat olivat jo enimmäkseen ruskeita, mutta vielä löytyi rannalta yksi kaunis punalehtinen. 








Sateen jälkeen lähdin pyörällä lähimaastoon kameran kanssa. Nyt hain etsimeeni ennenkaikkea yksityiskohtia ruskapuista ja -pensaista. 




















Valkeisenlammen puistosta löytyivät nämä uhkeat syyshortensiapensaat.





Ruusutarhassa kesä jakuu vielä





Ruskapostaukseni otsikon lainasin edesmenneen äitini kirjoittamasta runosta. Olen joskus aiemminkin julkaissut sen täällä blogissani, mutta teen sen taas. Runo kuvaa osuvasti syksyn vaihtumista talveksi. 

 
Viimeinen näytös

Syksy yrittää salaa hiipimällä tulla.
Koreaksi pukeutuneena luulee pääsevänsä huomaamatta.
Heiluu hepenissään kuin sirkusprinsessa.
Myrskytuuli ei anna sen kauan keikaroida.
Muutamalla palkeen painalluksella 
pyyhäisee esiintyjät areenalta ja sammuttaa soihdut.
Pudottaa viluviittansa maiseman verhoksi,
kattaa maan kahisevin lehdin.
Viima viheltää juhlan päättyneeksi.
Vuorossa on valkoinen väliverho.

V.Tarvainen


12 kommenttia:

  1. Nyt yksityiskohdat ovat kuin jäähyväisiä syksyn komeudelle. Kauniita värejä.

    Äitisi runossa on hienosti kuvattu vuodenajan vaihtumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän samaa kuin keväällä, muutos on nopeaa. Pian syyslehdistä on vain muistot.

      Poista
  2. Uns colors preciosos, com el teu poema.
    Salut !

    VastaaPoista
  3. Kaunista on vaikka hieman pilveileekin.
    Kaunis on myös äitisi runo.

    VastaaPoista
  4. Ruska-aika on ollut värikylläinen tänä syksynä. Upeat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruskavärit ovat varmaan kauniit siksi kun on ollut kuivaa.

      Poista