sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Tikankontin aika

Kevään viherrys puissa on vaihtunut kesän vihreyteen. Viikko sitten löysin vielä rannalta haavan keväänvihreitä oksia. Vaahteran tavoin haavanlehdet ovat kauneimmillaan heti lehtien puhjettua ja seuraavaksi syysväreissä. 



Kylmä ja tuulinen sää on hidastuttanut kasvua ja kukintaa. Monesti tähän aikaan Savon tikankontit ovat jo kukintansa loppuvaihessa, nyt vasta odottelin niiden avautumista. Iltamyöhään, vähän ennen auringonlaskua hiippailin metsälammen rantaa tikankonttipaikoille. Matka keskeytyi, kun huomasin ihan rannan tuntumassa kaksi joutsenta. Varovasti puiden oksien suojasta kuvasin niitä ilta-auringon valossa. 









Auringon viime säteet vilkkuivat suurten kuusten runkojen välissä. Kuopion lehtometsät ovat useimmiten kuusivoittoisia, mutta pohjakasvillisuutena on lehdon kasveja, kuten lehtokuusamaa, metsäorvokkia, metsäkurjenpolvea, mustakonnanmarjaa ja arvokkaimpana löytyy tietyistä paikoin tikankonttia. 




Ensimmäisellä tikankonttiretkelläni löysin vain nuppuisia kukkia. Punaiset kehälehdet peittivät vielä tiukasti suojaansa keltaisen kontin. 












Myös metsälammen rannan raatteet olivat vielä suurimmaksi osaksi nupulla. 




Löysin vain yhden hieman auki olevan kukan



Kolme päivää myöhemmin olin samoihin aikoihin illasta taas samassa paikassa. Nyt oli kukkaan ehtineet myös mustakonnanmarja......   (14.6. korjattu punakonnanmarja mustakonnanmarjaksi)


...ja lehtokuusama




Tikankonttien verholehtien välistä pilkotti jo keltaista. 








Löysin viime kesänä uuden tikankonttiesiintymän läheltä ennestään tuntemaani paikkaa. Kukat ovat ylempänä rinteessä, joten pääsen kuvaamaan niitä ruohonjuuritasolta ja iltavalo antaa kukille hienon taustan. 





Olin jo pakkaamassa kameraa reppuun, kun auringon viimeiset säteet osuivat suoraan kukkaryhmään. Mikä kohdevalo!






Paluumatkalla kävin katsomassa rannan raatteiden tilanteen. Nyt niiden kukinta oli parhamimmillaan. Kukinnon kärjessä vielä avautumattomia punaisia nuppuja, mutta alemmissa kukissa hienot valkoiset "hörsylät". 



12 kommenttia:

  1. Tuo tikankontti on erityisen herkän kaunis kukka. En ole sitä luonnossa koskaan nähnyt. Näillä seuduilla ei sitä taida lainkaan esiintyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurimmat tikankonttiesiintymät on ns. Lapin kolmiossa, eli Kemi-Tornio-Rovaniemi aluella. Kuusamossa on myös paljon esiintymiä. Kuopion lehdoissa on joitakin pieniä tikankonttipaikkoja.

      Poista
  2. Mahtavaa on luonnon iloittelu!
    Kiitos upeista kuvista 💖.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä aika luonnossa on suorastaan ylitsepursuvaa. Joka paikassa kukkii ja vihertää.

      Poista
  3. Hienoja kuvia! yritin tuossa taannoin kuvata joutsenia, mutta niistä kuvista ei voi puhua samana päivänäkään ; D
    Nuo kukat on kertakaikkiaan upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa joutsenkuvaus oli helppoa, kun olin ikäänkuin piilokojussa rantapensaiden takana.

      Poista
  4. Raatteen kukat ovat kyllä kaikista kauneimmat. Kakkossijalle onkin sitten monta vaihtoehtoa alkaen ihan kevään ensimmäisistä sinivuokoista...
    t.Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raate jää varmaan monilta huomaamatta. Sen kukintapaikat on aika kosteita. Ja nimikään ei tee kukalle oikeutta. Kaunis kukka olisi ansainnut kauniimman nimen.

      Poista
  5. Täällä myös kevään hento viherrys on saanut jo kesävihreän.
    Tikankontti on minulta yhä luonnossa löytämättä. Sinun taitosi kuvata kukat ja joutsenet on osaava ja taiteellinen.
    Kuvausretkellä olin itsekin eilen. Raate on kukassa ja pian myös tupasvilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tupasvillasuolle olisi minullakin toive ehtiä. Onneksi pohjoisen soilla kukkii myöhemmin kesällä upea töppövilla.

      Minä löysin aikoinaan ensimmäisen tikankonttini Oulangan Rytisuon luontopolun varrelta.

      Poista
  6. Tosi hienoja ovat taas kerran kuvasi niin tässä kuin toisessa tikankontti-postauksessasikin. Jotkut kuvat suorastaan hurmasivat... :)

    VastaaPoista