tiistai 14. joulukuuta 2021

Pilvien yläpuolella

Aamuvarhaisella Rukan juurella on pakkasta 22 astetta ja taivas näyttää olevan pilvessä. Mutta Rukan säämittausaseman ajankohtainen lukema kertoo pakkasta olevan 12 astetta. Nyt on lähdettävä katsomaan ylös laelle. Noustessamme Juhannuskalliontietä olemme vielä pilven sisällä ja mastoakaan ei näy, mutta hetken päästä jo olemmekin pilvien yläpuolella. Taivas on sininen ja idän puolella punertaa. Ja auton mittari näyttää pakkasta vain tuon 12 astetta. Pilvet levittyvät joka puolella, vain Rukan huippujen laet erottuvat. On kyseessä inversio, jossa kylmä ilma on jäänyt alas pilvien alle. 

Ilmatieteen laitoksen sivuilta löytyy selitys talviselle inversiolle:

Maanpintainversiossa maanpinta ja sen lähellä oleva ilma jäähtyy niin, että kylmempi ilma jää ylempänä olevan lämpimämmän ilman alle. Kylmä pintailma ei raskaampana pääse kohoamaan yläpuolellaan olevan lämpimän kerroksen läpi ja ilmakehän pystysuuntainen liike lakkaa. Siten inversion vallitessa lämpötila nousee korkeuden mukana. Tyynellä säällä kylmin piste on aivan maan pinnassa.

Maston rinteeltä vie hyvin tallattu polku Juhannuskalliolle. Juhannuskalliosta on tullut suosittu tykkypuiden kuvauspaikka sen jälkeen kun sinne merkittiin virallinen retkipolku. Toki se on ollut kuvaajien tiedossa jo kauan, mutta aiempina talvina sinne on joutunut kahlaamaan tai kulkemaan lumikengillä. 




Hiljainen tykkykansa seisoo Juhannuskallion rinteillä. Tuuli ja tuiskulumi on on peitellyt hangen pinnalta jalanjäljet. Tuulta on nytkin aika lailla. Vedän huppua päähän ja hakeudun tuulensuojaan tykkypuiden juurelle. 




Pyhävaara piiloutuu lähes kokonaan pilveen. 






Alkutalvesta puiden oksien muodot ja huurteiset rungot vielä erottuvat. Myöhemmin talvella ne ovat paksun lumen ja jääkuoren peitossa. 

 
Ja sitten Pyhävaara häviää kokonaan 


Välillä pilvet kohoavat tänne Juhannuskalliollekin. Tuolla pilven takana noin 300 metrin päässä on masto ja Juhannuskallion talot. 


Auringonnousun aika







Hieman pilvikerroksen yläpuolelle noussut aurinko värittää pilvet. Tähän aikaan talvesta, kun aurinko ei nouse korkealle, tuo maiseman punahehkuinen väritys kestää kauan. 






Pieni koivu rinteessä on muuttunut satupuuksi.




Auringon noustua vähän ylemmäs alkavat pilvet liikkua. Nyt näkyy jo Pyhävaaran matalampikin laki. 









On kulunut puolitoista tuntia siitä kun lähdin autolta. Kello on nyt 10:30, mutta vieläkään auringon valo ei yllä kuin puiden latvoihin. 


Kotimatkalla kuvaan Juhannuskallion alhaalta parkkipaikalta. Tuolla, tuon oikeanpuoleisen kukkalan päällä olin. 


18 kommenttia:

  1. Onpa erikoinen ilmiö tuo pakkasen lukemien kerroksellisuus.

    Tykkylumiset puut ovat kuin satunäytelmästä. Näin ne muuten itse vuosikymmeniä sitten ensimmäisen kerran läheltä, kun matkustin lentokoneella Rovaniemelle. Jo koneesta näkyivät komeat puut ja matka kentältä keskustaan oli uskomaton elämys. Sittemmin on niiden lomassa tullut useina vuosina hiihdeltyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkykautta odottaa aina. Mutta mielestäni juuri nyt, kun lumi vasta alkaa kehittyä puiden oksille, ne ovat kauneimmillaan.

      Poista
  2. Uskomattoman kauniita valokuvia, ja mitkä värit!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo värit ovat parasta pimeimmän talven aikaan.

      Poista
  3. Inversioilmiö on kiehtova juttu, en siitä tiennyt. Luonnossa on niin paljon kiehtovaa ja mielikuvitusta inspiroivaa, niin kuin nuo tykkylumipuut! Oisipa hauska hiihdellä lumipuuhahmojen valtakunnassa ja jutella hahmojen kanssa. Epäilen, etteivät vastaisi, kun sanoit Seita hiljaiseksi tätä porukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi niille silti jutella vaikka vuoropuhelua ei syntyisikään ;)

      Poista
  4. Vaaralla alkaa kehittyä jo tykkyä. Se on niin mielikuvituksellista ja samalla kuvauksellista. Kaamosajan auringonnousun värejä kauniimpia sävyjä ei olekaan.
    Upeat ovat kuvasi ja hieno retki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se piristää kummasti tätä pimeintä aikaa kun aurinko näyttäytyy.

      Poista
  5. Hei Seija. Tykkykansa on mainio sana. Se syventää lumisen metsän luonnetta liki maagisiin mittoihin.
    t.Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmekymmentä kilometriä Suomussalmelta pohjoisen suuntaan on tien vierellä tilateos "hiljainen kansa" Tykkypuissa on jotain samaa, joten siitä nimitys tykkykansa.

      Poista
  6. Mahtavat kuvat jälleen!

    Sydäntäni pakahduttivat erityisesti kuvat 4, 5, 12 ja 17. 💖
    Kaikki olivat upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun monien harmaiden päivien jälkeen saa tuollainen hetki auringossa on kuin lahja.

      Poista
  7. Nähdäkseen nykyilmaston lisääntyvästä pilvisyydestä huolimatta aurinkoa, onkin siis mentävä pilvien yläpuolelle. Tulipa mieleen, että pilvenpiirtäjässä korkealla asuminen ei taidakaan olla huono vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pätee vain silloin kun kyseessä on alapilvet. Nyt meni viikko, että riittävän korkeallakaan ei näkynyt aurinkoa.

      Poista
  8. Moi Seita,
    Sellainen kaunis maisema emme voi nähdä Hollannissa Joulun aikana. Lunta ei ole tulossa, ehkä vain vahän pakkasta. Sitä varten on tosi mielenkiintoista nähdä sun komeat kuvat.
    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri nyt meillä Suomessa on täydellinen talvisää, lunta ja pakkasta. Onko Hollannissa niin paljon pakkasta, että kanavat jäätyvät ja voi luistella?
      Hyvää Joulua myös sinulle

      Poista
  9. Mikään ei voita Kuusamon pakkas-tykkyä. Nyt kun vielä täällä voi nähdä auringon pakkas-kaamoksessa. Olet ollut palelemassa paikalla oikeaan aikaan...
    Hienoa kuvausta.
    Hyvää Joulua...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunista on Kuusamossa juuri nyt, lumiset puut ja vaarojen tykyt. Oikea joulumaa. Hyvää Joulua sinulle myös.

      Poista