maanantai 11. kesäkuuta 2018

Alkukesää Oulangalla

Toukokuun lämmin sääjakso on vauhdittanut kesäkukat kasvuun Koillismaallakin. Nyt on ollut yli viikon viileää, päivälämpötila 5-12 astetta. Luonnossa liikkumiseen viilennyt sää on ollut ihan sopiva. Ötököistä ei ole vaivaa, eikä tule hiki kävellessä. Retkeilin viikon verran Oulangalla eri kohteissa alkukesän kukkia etsimässä.

Kuvasin ensimmäiset neidonkengät jo toukokuun 19. päivä. En enää odottanut löytäväni kukkivia neidonkenkiä. Siksi oli iloinen yllätys, kun kuusikosta kalliojyrkänteen alta löytyi vielä muutamia hyväkuntoisia kukkia. Viimeisin neidonkenkälöytöni on 10.6., joten kukintakausi on kestänyt kolme viikkoa.








Jokiranta vilkkuu punaisena suokukista.


Valkoyökönlehdet pilkuttavat suota ja puronvartta. Puron päälle kaatuneen, sammaloituneen puunrungon päällä kasvoi tämä kaunis kukkaryhmä.


Joen kalliorantoja puolestaan kaunistaa lapinvuokko. Jo kolme viikkoa sitten se kukki etelän puolen paahteisilla kallioilla, nyt on varjoisamman, pohjoisen rannan vuoro.





Sudenmarja on tuoreen ja rehevän maan kasvi. Ainakin Oulangalla se monesti vihjaa kämmeköiden kasvavan lähellä. Keltaviolettia kukkaa kannattaa tarkastella läheltä.


Myllykoskella kohtaavat Karhunkierroksen kulkijat, päiväretkeilijät ja koskenlaskijat. Tässä koskilautan kipparikurssin osallistujat harjoittelevat.






Kiutakönkäällä on tuomien kukinnan aika. Lähellä rantaa kasvavat tuomet ovat olleet tulvaveden alla, siksi tuomi on nupulla vasta nyt.









Pian Mataraniemen niityllä on värikäs violettivalkoinen kukkaloisto. Tulvaniityn idänkeulakärkien ja tunturikurjenherneiden kukat ovat avautumassa.






Kun katsoo oikein tarkkaan, voi jalkojen juuresta löytää muutaman sentin korkuisen ketonoidanlukon.


Punapilkullinen kissankäpälä.


Kuusamon tikankonttien kukinta on viikon, pari jäljessä savolaisista konteista. Kukinnassa on suuria eroja riippuen sijainnista. Valoisalla paikalla osa konteista on jo lopettelee kukintaa,  metsän varjoisilla paikoilla tikankonteissa on vasta pienet nuput.




Alkukesän kukkakaunottaria on kullero. Koillismaalla sitä näkee paljon tienvarsilla ja peltojen pientareilla.


Kulleroniitty Oulankajoen varrella ilta-auringossa.



Oulankajoen varren vanhoja niittyjä hoidetaan jokavuotisella niittämisellä.


Kiutavaara kohoaa jylhänä Oulankajoen Haaralammen takaa.


Kesäilta Oulangalla.

10 kommenttia:

  1. Olipa nautinnollisa kuvahetkiä, herkistä kukista koskiin ja kallioihin. Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa kasvimaailman monimuotoisuutta! Ja hienot valot noissa viimeisissä kuvissa.

    VastaaPoista
  3. Kyllä pohjoisen kukat ovat niin kauniita! Upeat luontokuvat jälleen!!

    VastaaPoista
  4. herkkää kauneutta ja hurjaa menoa. Mahtavat kuvat!

    VastaaPoista
  5. Hienoista kuvista tykästyin kulleroihin ilta-auringossa.

    VastaaPoista
  6. Nuo neidonkengät (ja muutkin kukat) on kyllä taianomaisen kauniita :)

    VastaaPoista
  7. Nature is amazing.
    Beautiful flowers and delightful landscapes.
    Have a nice weekend
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
  8. Maailma on niin kaunis. On myös ihana etuoikeus kulkea noissa maisemissa ja nähdä tuo kaikki kaunis.

    VastaaPoista