lauantai 30. kesäkuuta 2018

Hietasalo

Hietasalo Etelä-Kallavedellä on kuopiolaisten vesilläliikkujien kesäparatiisi. Saaressa on pitkiä hiekkarantoja ja useita tulipaikkoja. Juhannuksesta elokuun alkuun veneettömilläkin on mahdollisuus päästä saareen kun Rauhalahteen liikennöivä M/S Salmetar poikkeaa pari kertaa päivässä Hietasalon laituriin. Vietimme lämpimän ja aurinkoisen kesäpäivän helsinkiläisvieraidemme kanssa risteillen Hietasaloon eväsretkelle. 

Kallavedellä liikennöi useita ristelyaluksia.


M/S Osmo irtautuu myös laiturista. Taustalla näkyy Kuopion sataman juhla-alue, jossa nyt valmisteltiin viinijuhlia.


Laivareitti kiertää Kuopion edustan saaria. Ohitetaan Varvisaari ja pujahdetaan Rönön ja Honkasaaren välistä kohti Saaristotien siltoja. 




Saaristotien sillat on nimetty Kuopiossa vaikuttaneiden taiteilijoiden mukaan. Tässä alitetaan Unto Koistisen silta.


Rauhalahden leirintäalueen laituripysähdyksen jälkeen matka jatkuu kohti Keilankantaa.


Keilankannan siltavahdit.


Keilankannan sillan alla on  Sirpa Miettisen ympäristötaideteos "Meri lahjoitti sen meille"




Hietasalon laituri


Hietasalossa on kangasmetsää, mutta mäntymetsän keskeltä löytyy pieniä lehtolaikkuja, jossa kasvaa mm. metsälehmusta. Saaressa on myös kaupungin vedenottamo ja tekopohjavesialue.


Kesäpäivää parhaimmillaan; aurinko lämmittää, vesi kimmeltää ja nuotiolla valmistuu retkievästä.






Tasaisella hiekkakankaalla, puiden varjossa on runsaasti hyviä telttapaikkoja.




Uimavesi on melko viileää, 16-asteista.


Hietasalosta Saaristokaupungin suuntaan.

22 kommenttia:

  1. Enpä tiennytkään, että Hietasaloon pääsee julkisilla kulkuvälineilläkin. Itse en ole käynyt siellä kuin hiihtäen, mutta kesällä paikka tietysti on hienompi. Rannoilla lienee silti enimmäkseen aika rauhallista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvella minäkin olin käynyt tätä ennen. Satuin huomaamaan SS:sta Koskilaivojen ilmoituksen. Ei ollut ruuhkaa rannoilla vaikka lämpötila oli lähes hellelukemissa ja kesälomakausi parhaimmillaan.

      Poista
  2. Upea hiekkaranta ja noin vähän ihmisiä. Merivesikin on täällä 16 astetta. Kauaa ei viitsi vedessä polskia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uimaan uskaltautuneet vakuuttivat veden olevan lämmintä :)

      Poista
  3. Hieno kesäpäivä upeissa maisemissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hietasalo on hyvä kesäretkikohde lähellä kaupunkia.

      Poista
  4. Kauniita maisemia, ja mahtava uimaranta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me savolaiset ollaan vähän ylpeitä Kallaveden maisemista :)

      Poista
  5. Kallavesi on kyllä vertaansa vailla ja Hietasalo tosiaan kesäparatiisi.
    Upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tuo aikakin käydä Hietasalossa myös kesällä. Talvisena retkikohteena se oli minulle ennestään tuttu.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kuvaamani ranta on saaren pisin hiekkaranta. Muitakin on.

      Poista
  7. Taidat todella olla oikein vesien ystävä. En ihmettele yhtään näitäkin kuvia katsellessa : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesielementti viehättää kyllä, mutta vain meloen, soutaen tai laivasta katsellen. Uimisesta en niin välitä.

      Poista
  8. Ihana laivaretki. Saaristossa on huikeat näkymät, ja tuo ranta on upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat näyttävät ihan erilaiselta vesiltä päin katsellen.

      Poista
  9. Beautiful photos, I loved them all but my favorite was the last, the sky was spectacular.
    Many greetings
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
  10. Oh such charming place. Would love to sit there on sand and just relax. :0 Amazing photos full of peacefulness.
    Have a nice weekend. :)

    VastaaPoista