tiistai 6. kesäkuuta 2017

Melontavesillä

Pari viikkoa jatkuneen pohjoisvirtauksen aikana ei juuri tyyntä säätä ole ollut, tuulta ja kylmää ilmaa on vyörynyt tasapuolisesti koko Suomeen. Eilen aamulla, lopultakin, veden pinta oli asettunut peiliksi. Lämpöasteita oli tutusti alle kymmenen, mutta nyt sentään on luvattu lämpenevää.

Rantametsässä kukkuu käki ja pikkulinnut laulavat kun aamuvarhaisella lasken kajakin vesille ja lähden melomaan pitkin Kallaveden tyyntä pintaa. Minun lisäkseni järvellä ei ole muita kuin lokit, kuikat ja härkälinnut.







Rypyläpilvet innoittavat kokeilemaan päällekkäisvalotusta.






Erään mökin pihassa on hieno puunrungoista tehty taideteos. Pitkällä zoomilla saan sitä osittain kuvaan, vaikka teoksen hahmot ovatkin kääntäneet selkänsä järvelle päin.


Jonkinlainen taideteos on kummelikin niemen kärjessä.


Tätä olen odottanut. Melontamatkani eivät ole pitkiä, mutta aikaa kuluu, kun pysähdyn vähän väliä kuvaamaan tätä maisemaa johon en kyllästy koskaan.


Rantavesien rentukat ovat vasta avaamassa kukkiaan.








Rantakoivuissa on vielä hentoa kevään vihreyttä.


Heijastuksia ja väreilyä.


Lokit ovat ihmeen pelottomia. Lakkaan melomasta ja kajakki liukuu hiljaa kohti kivellä istuvia lokkeja. Ne katselevat ihan muualle eivätkä väliltä lähestyvästä kajakista.


Tätä lokkia seurasin monta minuuttia ihan läheltä, kunnes se lopulta siirtyi vähän matkan päähän veteen.

Kuvakerronnan ulkopuolelta pari havaintoa: Härkälintuparikunta ohitti kajakin lähietäisyydeltä ja näin joutsenauran lentävän kohti pohjoista. Enteileekö joutsenten kulkusuunta kesän alkamista lopultakin.

18 kommenttia:

  1. Kyllä luonto on niin kaunista, jälleen huikean kauniit kuvat! Upeasti peilityyni järvenpinta peilaa taivasta. Taitaa se kesä viimein tulla, aika myöhään joutsenaura on pohjoiseen matkalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merkit viittaa vahvasti siihen, että nyt se kesä alkaa.

      Poista
  2. Tyyni järvi aamuvarahaisella, parempaa ei olekaan! Kuvasi veivät mukanaan ja olin jo ihan kade kun pääsen kajakin kanssa järvelle vasta juhannuksen jälkeen.

    Kummelikin oli todella kaunis ja nuo puuhahmot, kuka lie värkännyt, hauskoja.

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kajakissa hiljaa liikkuen tuntee olevansa osa luontoa.

      Poista
  4. Totta puhut, näihin järvimaisemiin ei kyllästy koskaan. Aivan huikeita, ja maisemaan kuuluvat lokit, niin puhtaan valkoiset.

    VastaaPoista
  5. Preciosos encuadres e increíbles reflejos en las aguas tranquilas.
    Un saludo,

    VastaaPoista
  6. Miten osaatkin vangita luonnon näin kauniisti.. !

    VastaaPoista