torstai 18. toukokuuta 2017

Melontaa, kukuntaa ja kukkia

Alkuviikolla pääsin ensimmäistä kertaa vesille. Tosin vahva jäälautta oli ihan laiturin vierellä, niin kova että melalla kopauttamalla ei jää mennyt rikki. Jäitä väistellen pääsin kuitenkin saaria kiertämään.


Joutsenet aloittivat motkotuksen heti kun lähestyin. Ei ollut paljon mahdollisuutta väistää kun me kaikki yritimme jäiden keskellä samaan sulaan.


Saaren etelärannalta löytyi melontavettä.


Olihan siellä kuikatkin, jokakeväinen ilonaihe ensimelonnalla. Se on huono melontakauden aloitus jos ei kuikkaa näy.








Mökkivesillä oli myös jäitä vastassa. Pääsin kuitenkin etenemään rannan ja jäälautan välissä puoli kilometriä. Kuikka oli tullut jo tällekin järvelle. Näin sen lentävän ja kohta kuului huutokin. Käki kukkui koko ajan, myös sen kuulin ensimmäistä kertaa tänä keväänä.


Oli pakko kääntyä kun ei enää voinut pujotella kivien ja jäiden välistä eteenpäin.


Vaiverossa oli hyvin pienet nuput.


Kallavesi vapautui jäistä virallisen tiedon mukaan 17.5. klo 13:15.


Itkonniemeltä löytyivät nämä ihastuttavat keväänmerkit. Sinivuokko kukki metsäpolun varrella.




Valkovuokotkin alkoivat avautua.


Lupiinin lehtiruusuke oli pyydystänyt sadepisarat.

16 kommenttia:

  1. Upeat kuvat ja upeat maisemat - jälleen kerran :-)

    Nyt se kesä on ihan tuossa ovella jo. Onneksi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime päivinä se on taas todistettu. Kevät tulee ryminällä sitten kun se tulee.

      Poista
  2. Oli varmaan kiva meloa talvitauon jälkeen;-) Kauniita herkkiä kukkakuvia.

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia vesiltä! Kauniin herkät kuvat sinivuokoista ja vaiverosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin onnessani kun löysin tuon metsän sinivuokkopaikan.

      Poista
  4. Tämä on kyllä sitä kauneinta Suomea ja suosikkivuodenaikakin on pian käsillä :) Nämä sinun melontaretket saavat kyllä huokailemaan ihastuksesta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaa kiireinen aika. Lyhyessä kesässä pitäisi ehtiä niin moneen paikkaan ja tehdä niin paljon.

      Poista
  5. Kuvasi ovat upeita. Saat pienetkin asiat näyttämään niin kauniilta.

    VastaaPoista
  6. Hieno retki, vaikka esteitä hieman olikin. Kevään eka melonta on varmaan, kuin kävisi tuttuja tervehtimässä.
    Silmäsi on nähnyt paljon kaunista ja kamerasi tallentanut sitä.

    VastaaPoista
  7. Ihana vesistö retki.
    Kauniita luonto kuvia.

    Upea tuo viimeisin veden karpalointi kasvin lehdellä.

    Mukavaa mökkeily kautta Sinulle!

    VastaaPoista
  8. Upeat kuvat.
    Tuntuu uskomattomalta että lähdet melomaan, vaikka vesi on osaksi jäässä.
    Niin erilailla kevät saapuu. Kun me täällä etelässä tuskailtiin viileästä keväästä, niin te samaan aikaa asustelitte lähes lumen ja jään kanssa. Nyt lämmin viikonloppu toi vihreän värin puihin ja näyttää jo kesältä - melkein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei auta, kova kiire on päästä vesille näin keväällä :)
      Kovin hitaasti kevät edistyy Savossa, mutta vielä hitaammin kun mennään pohjoisemmaksi.

      Poista