perjantai 26. toukokuuta 2017

Hepoköngäs kuohuu

Jos keväällä sattuu liikkumaan lähelläkään Puolankaa, kannattaa poiketa katsomaan Hepokönkään kuohuja. Kun normaalilla vesimäärällä putouksia on yksi tai kaksi, niin tulva-aikaan niitä on useita ja huipputulvan aikaan koko kallio on veden peitossa.

Nyt ei ollut ihan tulvahuippu, mutta Heinijoen vesi syöksyi kuitenkin useana putouksena alas kalliota.


Auringonvalon suunta sattui sopivasti, komea sateenkaari näkyi putouksen juurella. Veden putoaminen synnyttää kosken alle paljon vesihöyryä. Sumua satoi putouksen alapuolella olevan pienen lammen takarannallekin. Putouksen kuvaaminen suoraan edestä päin ei onnistunut koska ilmassa lentävä sumu kasteli heti kameran linssin.







Putouksen puolivälissä olevalta näköalatasanteelta näkee kuohut sivusuunnasta, mutta osa putouksesta jää puiden taakse piiloon.


Koskenniskalle on viime syksynä valmistunut puolikota, halkovaja ja wc. Putoukselle johtava polku ja Heinijoen ylittävä silta on myös uusittu.




Putouksen sivu-uoma täyttyy keväisin. Takana vilahtelevat pääuoman kuohut.





Alarinteestä on hauska katsoa veden kaatumista uomaan.


Kodalle ja koskenniskan näköalapaikalle pääsee myös pyörätuolilla.


Koskenniskan näköalatasanteelta kuvattu.


Takarannan kalliolla on myös hyvä kuvauspaikka.



14 kommenttia:

  1. Oi, mitkä kuohut ja sateenkaarikin!

    VastaaPoista
  2. Upeat kuohut.
    Pitää pistää paikka mieleen, jos keväällä liikkuu noilla seuduilla.

    VastaaPoista
  3. Komea nähtävyys. Komeat kuohut. Olen käynyt tuolla myös, mutta silloin oli vaatimattomammat kuohut.

    VastaaPoista
  4. Sateenkaari on hieno. Tuo eka kuva, jossa on rakennuksia, on jotenkin vaikuttava, tuntuu kuin olisi ihan lähellä kuohuja. Ihan kuin kuohut eivät olisi kuva, vaan todellisuutta.

    VastaaPoista
  5. Vau, tosi upeat kuohut. Mahtaa melukin olla korvissa pauhaava.

    VastaaPoista
  6. Mielettömät kuohut! Vesi on ilmeisesti todella korkealla?

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteista. Vesi Heinijoessa oli korkealla, mutta ei huipputulva kuitenkaan. Parhaimmillaan koko kallio on yhtä vesiputousta.

    VastaaPoista
  8. Hei! Mikä päivämäärä nämä Hepokönkään kuvat on otettu? On vielä lunta maassakin.
    Olisi tarkoitus lähteä paikanpäälle tänä keväänä, ja olisi oikein kiva, jos osuisi juuri tulvahuipun aikaan. Tulvahuippu siellä kuulemani mukaan noin toukokuun 2. viikolla.
    Kiitos vastauksesta.

    Terv. Ossi Vertainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvauspäivä on 23.5.2017. Viime vuonnahan kevät oli aika myöhäisessä, ja nythän on vähän sama tilanne.

      Poista
    2. Vuodet on tosiaan erilaisia. Löysin keväällä 18.5.2014 otettuja kuvia. Lunta oli paljon vähemmän ja könkäässä vain kaksi putousta, eli tulvaa ei oikeastaan ollenkaan.

      Poista