sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Nuotiohetki Vuorilammella

Kun retkiseura nuorenee, niin retket lyhenevät. Kuluneella viikolla seurana on ollut juuri neljä vuotta täyttänyt pikkuneiti. Päiväohjelmaan ovat kuulunut ne tavalliset; leikkipuistot, kotieläinpiha ja soutelua, mutta nyt lähdettiin metsäretkelle Neulaniemen Vuorilammille makkaraa paistamaan.

Aamupäivällä Neulaniemen poluilla on vielä hiljaista, vain pari vastaantulijaa eikä nuotiopaikallakaan ole ketään. Alan sytytellä tulia ja nuorella seuralaisella on mielenkiintoista tekemistä kun katselee rannan sorsapoikueen sukeltelua rantavedessä.


Vuorilammin sorsat ovat tottuneet nuotiopaikalla kävijöihin. Retkeilijöiden eväät ovat varmaan syynä pelottomaan käyttäytymiseen.





Olin ottanut mukaan pienen muoviastian. Vedenkanto rannalle, sorsien seuraaminen ja makkaranpaisto nuotiolla, siinä riittää puuhaa.
















Vuorilampi on nimensä mukainen. Takarannan vuori kohoaa noin seitsemänkymmentä metriä lammen pinnan tasosta.


Paluumatkalla on käytävä kulkemassa portaat ylös alas.


Matka ei ole pitkä, mutta välillä tarvitaan levähtämistaukoja.


Metsäpuron heijastuksia....





22 kommenttia:

  1. Kiva paikka, mukavan kuuloinen retki :).

    VastaaPoista
  2. Kiva retki ja hieno tapa ottaa lapsi mukaan luontoon aluksi lyhyelle retkelle, siitä se lähtee. Metsäpuron heijastuskuvat ovat salaperäisen lumoavat, varsinkin ylempi pysäytti katseeni pitkäksi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun aloittaa lyhyillä retkillä, niin saattaa saada lapsen lähtemään toistekin.

      Poista
  3. Oli varmaan pikkuneidille ikimuistoinen retki! Hyvät muistot johdattavat metsään uudelleen! Upeita kuvia, upeita tunnelmia! Ihanat sorsat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorsat olivat ylimääräinen lisä retken antiin.

      Poista
  4. Suloinen pieni retkeläinen keltaisissa saappaissaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltaiset saappaat on tällä hetkellä niin suosiossa, että niissä haluttaisiin lähteä joka paikkaan.

      Poista
  5. Schöne Bilder von dem Ausflug.

    Gruß
    Noke

    VastaaPoista
  6. Kaunis kesäpäivä hienoissa maisemissa, parasta kesää.

    Ihania kuvia!

    VastaaPoista
  7. Kauniissa maisemissa olette kivan retkipäivän viettäneet!
    Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille molemmille jäi muistoja retkipäivästä.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Hyvä että on tulipaikkoja lähiretkeläisillekin.

      Poista
  9. Mukavaa kun on pikkuretkeläinenkin mukana. Oikein on pikkuretkeläisen oloinen retki, sorsineen kaikkineen. Kun siinä iässä voi vielä kiinnostaa kävyt, muurahaiset, oksan pätkät... Kaikki voi vielä olla uutta ja jännää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan ne pienet asiat kiinnostavat. Sankoon kerättiin juuri oksan pätkiä ja käpyjä.

      Poista
  10. Upea retki teillä. Neljä vuotta on ihana ikä lapsella, on vielä niin pikkuinen, mutta harvinaisen viisaita päästelee suustaan ja on jo omatoiminen.

    VastaaPoista