sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Ilta Valtavaaralla

Kulunut viikko Kuusamon seudulla on ollut paras mahdollinen retkeilyyn. On ollut lämmintä, mutta sääsket eivät vielä ole häirinneet.

Pakkaan repun ja suuntaan kohti Valtavaaraa. Retken tarkoitus on nousta näköalapaikalle katselemaan maisemaa auringonlaskun suuntaan. Valtavaaran majalle asti en nyt aio mennä.

Lähden nousemaan ylös rinnettä Konttaisen parkkipaikalta. Valtavaaran takarinteellä on vielä paikoin lunta ja vesi virtaa pitkin polkua. Nuppuiset mustikanvarvut kuitenkin kurottavat ylös lumisohjon keskeltä. Koivujen pienet lehdenalut värittävät hennolla vihreällä. Laulurastas konsertoi alkumatkan, sen jälkeen esiintymisvuorossa on käki.

Vaarajonon alkupään kukkuloilta aukeavat näkymät Konttaisjärvelle, Purnujärvelle ja Ala-Kitkalle. Veden pinta kimaltelee laskevan auringon säteissä.



Myöhemmin illalla tuuli tyyntyy ja iltataivaan punavärit heijastuvat järvelle.






Pieni sivuaurinko näkyy hetken aikaa laskevan auringon vierellä.

Taivas hehkuu Ala-Kitkan yllä.

Pilvet peilaavat Konttaisjärven pintaan.





Aurinko alkaa painua taivaanrannan pilvikerrokseen. Lähden polkua alaspäin. Matkalla pysähdyn katselemaan iltataivaan väriloistoa.



10 kommenttia:

  1. Oioi, kuinka upeita maisemakuvia ♥

    VastaaPoista
  2. Nyt kyllä sanat loppuvat...niin huikeita kuvia!!!

    VastaaPoista
  3. Todella upeita kuvia <3 leppoisaa pyhäpäivää sinulle !

    VastaaPoista
  4. Ihana auringonlasku mielettömän upeassa maisemassa. Viikon päästä pääsen itsekin samanlaisiin maisemiin. <3

    VastaaPoista
  5. Oi mitä kuvia ♥ Kuin jostain ihmeellisestä mielikuvitus-maailmasta. IHANIA ♥

    VastaaPoista
  6. On todella kaunis ilta. Ja tietenkin kuvasi tekevät auringonlaskulle täyttä oikeutta.

    VastaaPoista
  7. Todella nautittavaa katseltavaa, kaunista !

    VastaaPoista
  8. Joskus kaikki on ihan täydellistä. Niin kuin tuona iltana Valtavaaralla. Lämmintä, kaunis auringonlasku, lintujen laulu ja luonnonkauneus ympärillä. Kiitän kommenteistanne.

    VastaaPoista