sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Korouoman Ruskeavirta

Korouoman talvea pääsee kurkistamaan melko vaivattomasti kävelemällä Saukkovaaran parkkipaikalta reilun kilometrin verran alas uomaan. Polku näyttää nyt pikemminkin katukäytävältä, niin paljon sitä on kuljettu. Kävelysauvat ovat tarpeen jyrkässä rinteessä. Kovaksi tallattu polku on paikoin jäinen, joten on otettava tukea sauvoilla. Alamäkeä riittää, korkeuseroa lähtöpaikalta alas on yli sata metriä.

Yöllä on taas ollut pakkasta parikymmentä astetta ja vieläkin rinteen varjoisalla puolella on kuusitoista pakkasastetta. Lämpötila muuttuu hetkessä kun astuu metsän suojasta Ruskeavirran jäätikön alapuoliselle aukealle. Aurinko lämmittää niin että on heti alettava vähentämään vaatetta.

Jäätikön alla oleva rinne on myös kovaksi tallattu. Liukumäkiä on myös useita. Jäinen hangen pinta on mahdollistanut helpon kulun ylös ja vauhdikkaan liukumisen alas.


Olen ensimmäistä kertaa ihan jäätikön alapuolella. Viisikymmentä metriä korkea seinämä näyttää uhkaavalta lähietäisyydeltä katsottuna. 





Jäätikön juurelta voi katsella myös maisemaa uoman suuntaan. Korkea Purnuvaara kohoaa taustalla.
Purnuvaara taustalla, huom. ihminen kuvassa








Uoman pohjalla kiemurtava Korojoki on enimmäkseen lumen ja jään peitossa. Virtapaikoissa vesi on noussut pienistä reijistä jään pinnalle ja pakkanen on muovaillut kosteudesta huurreruusukkeita.

Lähempää tarkasteltuna huurrekukat muistuttavat höyheniä. Joen pohjan kivet näkyvät ohuen jääkerroksen läpi.







Vähän ennen puolta päivää auringon säteet osuvat jo kanjonin laavun edustalle. Korojoen varressa, uoman pohjalla on kaksi laavua ihan lähekkäin. Kolmaskin laavu Piippukalliolla on myös melko lähellä. Tosin, kanjonin reunalla, noin seitsemänsataa porrasta ylöspäin.



Yht´äkkiä pelmahtaa paikalle iso joukko haalaripukuisia matkailijoita. Joukossa on kaikenikäisiä pikkulapsista ikäihmisiin. Yleensä kielen perusteella tunnistaa kansalaisuuden, mutta heidän puheensa kuulostaa kovin oudolta. Selvisihän se, israelilaisia turisteja kaksi bussilastillista.


Teemme tilaa tulille ja lähdemme paluumatkalle nousemaan rinnettä ylös. Nyt selviää miksi polku on niin liukas. Haalarikansa liukuu pyllymäkeä jyrkkää polkua alas.

20 kommenttia:

  1. Jäätävän hienot kuvat. Kai muisti kokeilla myös pyllymäkeä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ollut tuota turistihaalaria. Muuten olisi voinut kokeillakin.

      Poista
  2. Aika jännittävän näköistä ylöspäin katsellen, on siinä muutama litra jäätyneenä!
    Ihminen näyttää kovin pieneltä tuolla vaaran rinteillä.
    Tykkään noista huurrekukista niin paljon, saisipa tuollaisia ikkunaan, ihan siihen reunamille :)
    Toivottavasti turistit keräsivät ikimuistoisia elämyksiä retkellään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että israelilaisille lumi pelkästään on elämys ja muut ihmeet siihen päälle.

      Poista
  3. Todella kauniita nuo huurrekukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huurrekukat kaunistavat vain hetken joen pintaa. Iltapäivällä aurinko lämmittää tumman jään ja kukat sulavat.

      Poista
  4. Harvemmin on noin hienot maisemat pyllymäkeä laskiessa:) Upeat höyhenkukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäljistä päätellen moni on päässyt nauttimaan mäenlaskun riemuista.

      Poista
  5. Vielä on pakkasta kuurankukat kukkivat kauniisti.
    Jylhää on, vesi kylmän vankina.

    Kauniit retkikuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jääseinämä on niin paksu että menee pitkälle kesään ennen kuin se on sulanut.

      Poista
  6. Komea yhdistelmä, jää ja kalliot! Ei ihme, että vierailijoita on paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että nykyisin on talvellakin mahdollista käydä Korouomassa. Joskus takavuosina uomalle vievää sivutietä ei oltu aurattu.

      Poista
  7. Vaikuttava näky tuo jääputous! Israelilaiset turistit saivat varmasti unohtumattomia elämyksiä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Israelista ei taida löytyä jääputouksia. Harvinainen noin iso on Suomessakin.

      Poista
  8. Mukava nojatuoli jotos uudessa paikassa, kiitos esittämisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojatuolista katsellen on helpompaa. Ei tarvitse kiipeillä jäisellä polulla :-)

      Poista