maanantai 13. tammikuuta 2014

Tervehdys aurinko ja lumi


Kuusamon talvi ei petä. Matkalla pohjoiseen huomasi miten lumen määrä alkoi lisääntyä. Jo Kajaanin paikkeilla oli lunta sen verran että hiihtäminen olisi onnistunut. Rukalla oli tuiskutellut niin, että meni tovi ennen kuin autokatokseen pakkautunut nelikymmensenttinen nietos oli kolattu pois.

Auringostakin näkyi viitteitä jo matkalla. Kun aamu näytti valkenevan selkeänä tuli kiire tunturiin. Auringonnousuja ei ole näkynyt moneen viikkoon, joten sitä ihmettä piti joutua katsomaan.

Liukulumikengillä hiihtelin tykkyjen lomasta Juhannuskallion laelle. Tuisku oli taiteillut lumesta korkeita laineita. Lumi oli pakkaantunut niin tiiviksi, että yhtään ei upottanut.































24 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Nuo aamutaivaan värit!

    VastaaPoista
  2. Aah, en osaa muuta sanoa kuin aaaaaah :D

    VastaaPoista
  3. On lunta ja sitten on lunta.. ! Tällaista ei täällä etelässä näe. En yhtään ihmettele, että lunta kaipaa jos on tottunut näkemään sitä tällälailla. Kuvasi on henkeäsalpaavan kauniita.

    VastaaPoista
  4. Mitäpä tähän ois lisäämistä. Oot kyllä hyvä kuvaamaan! Mutta millaiset on liukulunikengät? Voisiko tälläi kompura ja kaatumista pelkäävä pärjätä sellaisilla?

    VastaaPoista
  5. Oi, sieltähän se kuulu valo pilkisteli niin somasti. Paljon lunta ja kylmän näköistä..

    VastaaPoista
  6. Non...niin...
    Tervetuloa vain - lunta ja pakkasta on kaikille halukkaille..
    Mahtavasti osuu kameraasi Kuusamon talvi.
    Ei sitä voi sanoin kuvailla - kuvasi sen kertovat...
    Viihtyisää Rukaa...!

    VastaaPoista
  7. Huikean kauniita talvisia kuvia.
    Juu, ei tällaista täällä ole. Nyt on kyllä lumen satanut, noin 20cm on maassa.

    Mukavia talvisia päiviä Kuusamoon!

    VastaaPoista
  8. Kauniit kuvat <3 aurinko on paistanut koko päivän mutta lunta ei ole meillä päin ihan noin paljon kuin kuvissasi :)

    VastaaPoista
  9. Ohoh, onpas kauniita maisemakuvia ♥

    VastaaPoista
  10. Miten voi olla näin kaunista!!!!!

    VastaaPoista
  11. Hyvin olet kuvannut maisemat. Aivan mahtavia kuvia!

    VastaaPoista
  12. Kauniisti kuvattu, taattua seitamaisemaa. Täälläkin paukahti pakkanen 10.1. noin - 15 asteeseen ja luntakin on vähän. Joten ihan tammikuu tuli pienen pähkäilyn jälkeen:)

    VastaaPoista
  13. Palasin vielä kertomaan, että blogissani on sinulle tunnustus...

    VastaaPoista
  14. Ja ajatella, että tuon lumen ja jään ja kylmyyden alla on elämä.

    VastaaPoista
  15. Kiitän kaikkia kommenteista.
    Amalia, liukulumikengät ovat kuin lyhyet ja leveät metsäsukset. Näppärät puikkelehtimiseen tiheämmässä ja jyrkemmässäkin maastossa. Niistä mm. täällä: http://seitakuvia.blogspot.fi/2012/02/altai-skis-hok.html
    Saraheinä, Kiitos muistamisesta.
    Sirkku, Samaa ihmettelen joka kevät. Ei mene kauan kun lumen sulamisen jälkeen kallion laella kukkivat atsaleamaiset sieliköt.

    VastaaPoista
  16. Taianomaisia kuvia, Kyllä Kuusamon talvi on kaunis, suorastaan kiehtova.

    VastaaPoista
  17. Siis mieletöntä!
    Satumaista, upeaa kuvausta ja maisemia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvipäivän valo koristelee jo ennestään koristeelliset tykyt.

      Poista
  18. Oi hyvänen aika !

    Maikku/Tre

    VastaaPoista