lauantai 7. joulukuuta 2013

Letunpaistoretki kodalle

Itsenäisyyspäivänä kello viidentoista jälkeen oli jo lähes pimeää kun joukkueemme hiippaili Rokovan kodalle. Päästiin valmiille tulille, koska pari hiihtäjää oli juuri lopettelemassa taukoaan ja lähdössä jatkamaan matkaansa kohti Vuosselia.

Lumiset puut ja hiljalleen leijailevat lumihiutaleet loivat jouluisen tunnelman. Rokovan kota on tuttu Vuosselin hiihtoladun kiertäjille. Siellä voi tavata rohkeita kuukkeleita, jotka tulevat kerjäämään evästä melkein kädestä.  Nyt oli liian pimeää kuukkeleillekin.
 
Tämä kuva on otettu salamalla. Muut kuvat on otettu ilman salamaa käyttäen pokkarin yökuvia käsivaralta-toimintoa. Siinä yhdellä laukaisulla kamera ottaa neljän kuvan sarjan ja liittää ne yhteen yhdeksi kuvaksi.




kamera näkee pimeässä paremmin kuin silmät

kokeilua pimeässä käsivaralla, 1/4 s; f/2.0; ISO 6400
  

Lettujen paisto kodan nuotiotulen valossa on jännittävää touhua. Valoa tulee vain alhaalta nuotiosta, joten siinä vaiheessa kun taikinaa kaadetaan pannulle on annettava valoa ylhäältä taskulampulla.
valoa letunpaistajalle

 Kun laittaa reilusti voita kuumalle pannulle niin ei voi epäonnistua.

Musta koirulainen maastoutuu täysin kodan pimeyteen. Tässä odotetaan lettua. (molemmat odottavat)

Tuikuista ei ole kovin paljon iloa valonlähteenä.


Itsenäisyyspäivän iltavalaistus mökin pihassa. Pari päivää sitten oli sen verran lämpöasteita, että lumi nuoskaantui niin että saimme muovailtua pari lumipallolyhtyä pihalle.


10 kommenttia:

  1. Salama pysäyttää hyvin lumisateen.
    Ihan letun tuoksu tuli nennään....niin, siippa köökissä paistoi just lettuja.;)
    Mukavia tunnelmallisia kuvia.

    VastaaPoista
  2. Tuollainen retkeily olisi niin mukavaa!
    Tänään juuri mietin miten saisi lumisateen pysäytettyä, hieno tuo ylin kuva siitä asiasta!

    VastaaPoista
  3. Teillähän on ollut ihana ja tunnelmallinen letunpaistoretki :)
    Ihanat, tunnelmalliset kuvat.
    Ihanaa joulukuun jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
  4. Räiskäleitä luonnonhelmassa...herkullista. Kauniit tunnelmalliset kuvat!!

    VastaaPoista
  5. Ihana tunnelma välittyy... olen melkeimpä kade kun en voi olla mukana.

    VastaaPoista
  6. Upea tunnelma! Toivottavasti koirulaista ei enää paleltanut kodan lämmössä.

    VastaaPoista
  7. Tunnelma syntyy kodan tulen loimusta, illan hämärässä leijailevista lumihiutaleista ja yhdessäolosta mukavassa seurassa. Sussi, tällä reissulla karvakuonolla ei ollut kylmä. Pakkasta vain kahdeksan astetta ja kodassa hieman lämpimämpää.
    Kiitän kaikkia kommenteista.

    VastaaPoista
  8. Ihana tunnelma, tuo on ihan parasta retkeilyä :)

    VastaaPoista