maanantai 4. marraskuuta 2013

Pyhäinpäivää mustavalkomaisemissa

Pyhäinpäiväviikonlopun ulkoilusää oli pilvipoutainen. Lämpötila pysytteli asteen, pari pakkasella, joten perjantain vastaisena yönä satanut märkä lumi jäi puiden oksille.


Perjantai-iltapäivänä kävelin lumikengillä suolammen rantoja. Muuten siellä ei olisi voinut kulkeakaan, koska hangen pinnalla on vain ohut jäätynyt kerros ja sen alla upottava suo.

Auringonlaskun aikaan taivaalla oli väripilviä. Siinä ne viikonlopun värit sitten olivatkin.




Lauantaina käytiin Kiveskoskella laavutulilla istumassa.

Hiljaisuudessa voi kuulla tulen ja veden vuoropuhelun. Kivien yli soljuva vesi matalassa virrassa soittaa moniäänisiä sävelkulkuja. Tulen humina säestää...




 ...ja kara laulaa.






Sunnuntaina sää oli vieläkin harmaampi. Päiväretkemme vei taas kerran Juumaan, Myllykoskelle.
















 Paluumatkalla pysähdytti tummana nauhana lumisten puiden juurella kiemurteleva metsäpuro. 






Joutsenia on vieläkin täällä. Eivät ole hätäisiä.  Kuvista voi päätellä, että ovat viihtyneet kauan samassa paikassa.



26 kommenttia:

  1. Kauniita heijastuksia! Minä en ole koskaan nähnyt koskikaroja! Aion tänä talvena oikein yrittämällä yrittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etsit vain koko talven sulana pysyviä jokia tai puroja. Kyllä karoja on talvella Etelä-Suomessakin.

      Poista
  2. Beautiful are the photos!
    Greetings, RW & SK

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia, harmaanakin päivänä!! Upea tuo viimeinen kuva joutsenesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näytti kuin se joutsen olisi oikein halunnut esitellä siipien leyhyttelyään.

      Poista
  4. Upeita, niin upeita.
    Eipä noissa kuvissa haittaa vaikkei " värejä" olekaan.
    Luonto on kaunis kelissä kun kelissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se pelkistetympää ilman värejä. Marraskuun riisuttua maisemaa.

      Poista
  5. Très joli post! le paysage est d'une rare beauté.

    Interesting post ! marvellous shoot !
    Have a nice day !
    (thank's for your comment and visit to my blog)

    VastaaPoista
  6. Kyllä oli taas upea postaus. Nautin aina kuviesi katselusta niin paljon. Myllykosken kuvien kohdalla ihan sydmestä riipaisi. Olen menettänyt sydämeni Kuusamolle. On mukavaa nähdä minkälaista siellä on nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myllykoski on monipuolinen kuvauskohde. Ja maisemahan muuttuu vuodenajan ja vuorokauden ajan mukaan.

      Poista
  7. Kiitos lumitunnelmista! Niin erinäköistä kuin täällä etelämpänä, missä sataa vain vettä, ei lunta, eikä koskikarahavainto onnistunut eilen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä tänään oli pakkasasteita, mutta lämpenevää ja vesisadetta on luvattu tännekin :(

      Poista
  8. Mustavalkoisinakin maisemista välittyy kauneus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi taitaa pelastaa. Ilman sitä olisi paljon synkempää.

      Poista
  9. Aivan mahtavia upeita kuvia kerrassaan ♥
    Ja siellähän se koskikarakin luuraa :D
    Ihana nuotiopaikka ja paljon lunta ja siis huokailen tässä ja ihastelen vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiveskoskella on useita nuotiopaikkoja muutaman sadan metrin päässä tiestä. Joten sinne on helppo poiketa.

      Poista
  10. Aivan mahdottoman kauniita kuvia :)

    VastaaPoista
  11. Niin talven tuntua! Koskikara, joutsenen, tyynet vedenpinnat, paljon kaunista jälleen!
    Miksi kannattaisi hankkia lumikengät? Kysyn näin koska olen asiaa miettinyt!
    Kiitos taas tästä silmänruoasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valokuvauksen harrastajana tarvitset lumikenkiä päästäksesi paikkoihin, jonne et muuten pääsisi. Varsinkin pensaikoissa ja tiheiköissä lumikengät ovat parempi vaihtoehto kuin sukset. Myös jyrkkiä rinteitä pääsee paremmin ylös lumikengillä.

      Poista
  12. Tumma vesi valkoisen lumen keskellä näyttää kauniilta! Ihana vanha mylly ja puiden heijastukset veden pinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on lunta puissa. Valaisee muuten niin harmaata maisemaa.

      Poista