tiistai 26. marraskuuta 2013

Hupussa Juhannuskalliolla

Hiihtelen liukulumikengillä kohti Juhannuskallion lakea. Vähän väliä vilkuilen puiden välistä alas. Jossain alhaalla on vielä kirkasta, mutta pilvikerros vyöryy uhkaavasti maiseman peitteeksi joka puolelta. Kun ehdin avonaisemmalle paikalle, vain pieni valonhäive loistaa Rukajärven yllä. Pian pilvet ovat ympäröineet minut joka puolelta. Juhannuskallion laki on kuin yksinäinen saari pilvipumpulin keskellä.


Lunta on kertynyt mukavasti joka paikkaan. Monesti tuuli on pyyhkinyt lumet kallion avoimelta laelta tähän aikaan vuodesta, mutta nyt lunta on niin paljon ettei tarvitse varoa että kivet raapisivat suksen pohjia.
maailman laidalla

Valon väri ei ole pelkästään harmaa. Kun tuuli kuljettaa pilvilauttoja, niin aina väliin sumukerros ohenee ja valoa pääsee siilautumaan pilvien läpi. Idän puolella taivas heijastaa sinisävyjä ja auringon puolella punertavaa ja sinipunaista riippuen pilvikerroksen paksuudesta ja siitä miten valo sen läpäisee.






Huurrepiikit kuorruttavat puut ja pensaat. Männyn kuivuneet alaoksat koreilevat juuri nyt kauneimmmillaan. Pian jäinen tykkylumi peittää ne kevääseen saakka.






Muutamaman viikon kuluttua tämäkin mäntykäkkyrä on saanut paksun, jäätyneen lumikerroksen ymprärilleen. 









20 kommenttia:

  1. Oi, miten kaunista! Unenomaista tunnelmaa:)

    VastaaPoista
  2. Kauniita lumipuita! Erityisesti pidän noista, joissa on valoa taivaalla. :)

    VastaaPoista
  3. Voi hurja kuinka kauniita kuvia ♥

    VastaaPoista
  4. la nature est majestueuse! magnifiques photos
    Very nice post!
    Thanks & Welcome for your comment and your next visit to my blogs.
    Have a nice day! Cath.

    VastaaPoista
  5. Jestas sentään, täysi talvi ja huikeen kauniit kuvat ♥

    VastaaPoista
  6. "Lunta on kertynyt mukavasti joka paikkaan." Noi se pitää ottaa, todella upeita kuvia, mänty käkkyrästä saisi muuten helposti pienellä muokkauksella kallopuun...

    VastaaPoista
  7. Miten tämä sininen hämärä voi olla näin kaunista!
    Ihania kuvia jälleen!
    Viitsitkö/jaksatko vastata muutamalla sanalla mitä lumikenkien hankinnassa kannattaa ottaa huomioon näin kuvaajan kannalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikengissä on tärkeintä kantavuus ja siteiden kiinnitys. Itse olen tykännyt X-Trace-siteestä. Ne saa tukevasti kiinni monenlaiseen kenkään ja ovat nopeat kiinnittää ja irrottaa. Liukulumikengät on sitten toinen juttu. Niissä ei ole kantavuutta niin kuin tavallisissa lumikengissä, mutta hauskat liikkumisvälineet ne on. Jos alla on kovaa hankea ja päällä vähän pehmeämpää, niin silloin niillä liikkuminen on lähempänä hiihtämistä. Pitoa löytyy jyrkkienkin rinteiden nousuun.

      Poista
    2. Kiitos seita!
      Suunnittelen kirjeen lähettämistä Korvatunturille :)

      Poista
  8. Hyvin 'hiihdelty'- kuvissakaan ei mitään vikaa...
    Kuusamon - Joulu - Lumoa....!

    VastaaPoista
  9. Näitä katsoo ihan mielikseen. Ihanat puut lumiturkeissaan. (Mutta kylläpä siellä todellakin on LUNTA.)

    VastaaPoista
  10. Luonnon upeaa taidetta! Huikeita värisävyjä.

    VastaaPoista
  11. Juhannuskallio on yksi Kuusamon helposti saavutettavissa olevista maisemakohteista. Tieltä on vain noin kolmensadan metrin matka kallion laelle. Lumien aikaan tosin tarvitaan suksia tai lumikenkiä sinne kulkiessa. Kiitän kaikkia kommenteista.

    VastaaPoista
  12. Ihanaa lumen puhdasta kuorrutusta on luonto saanut peitteekseen.
    Levollinen kaunis valon tunnelma.
    Poimin lemppareiksi, ylimmän ja kolmanneksi alimman kuvan, valo punastelee viehättävästi.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun valoa on vähän, niin pienelläkin pilkahduksella on merkitystä.

      Poista
  13. Aivan mahtavat kuvat, eletäänkö me samaa talvea? Meillä myrskyää ja lumesta ei tietoakaan :) todella upeasti vangitut tunnelmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusamon seutu on ollut luminen saareke koko marraskuun ajan, kuten talviurheilupaikkakunnalle sopiikin. Viikonvaihteessa maailmalle leviää lumikuvia Kuusamosta enemmänkin, kun maailmancup-vieraat tulevat Rukalle.

      Poista