tiistai 3. syyskuuta 2013

Pyhävaaran aamusumu

Jos aikoo Pyhävaaralle auringonnousua katsomaan, on lähdettävä ajoissa, eli pimeän aikaan. Otsalampun puuttuessa valaisen polkua pienellä led-taskulampulla. Tosin, tuttua polkua voi kulkea vaikka pimeässä kun taivaanranta jo heijastelee aamun valoa. Vaikka taivas on muuten kirkas, niin idän suunnalla on harmaa pilvilautta. Sen liikkeistä ja rakoilemisesta riippuu millaiselta aamu tulee näyttämään.

Sumua on vain aavistus järvien ja soiden yläpuolella.  Vasta auringon nousun jälkeen se lisääntyy ja alkaa liikkua. Maisemien kuvauksen suhteen sitä on juuri sopivasti.  Metsän ja suon vuorottelu erottuu hyvin kuvassa kun sumua on vain alavimmilla paikoilla.



Rukajärvi

Pilvilautta rakoilee sen verran että aurinko pääsee hetkeksi kurkistamaan kapeasta raosta.




Pyhäjärvi













riekonmarja






Näiden kuvien myötä jätän haikeat jäähyväiset Kuusamon kesälle. Saattaa olla, että koskaan enää ei tule tilaisuutta olla niin yhtäjaksoisesti näillä seuduilla, kuin olen ollut tänä kesänä. Otan täältä mukaan muistoihin aamutunnelmat vaaroilla, kukkien runsauden, Kitkajärven puhtaiden vesien laineet. Ja paljon muuta.

14 kommenttia:

  1. En sitten ole pitkiin aikoihin nähnyt mitään noin upeita kuvia kuin nuo ylimmäiset maisemakuvat ovat, ihan meni iho kananlihalle, todella upeasti olet tunnelmat vanginnut kuviin. Onnea.

    VastaaPoista
  2. Niin on kauniita maisemia ja kuvia jälleen. Luontokuvaajaan ei auta nukkua koskaan. :)

    VastaaPoista
  3. Paljon kauniita kuvia, ihastuttavat muistot ♥
    Taidolla otettu.

    VastaaPoista
  4. Voi huikeus, miten hienoja, ihan kuin lentokoneesta otettuja! t. Häivähdys Kotipoluilta.

    VastaaPoista
  5. Kiitos, kun jaoit meillekin nämä uskomattoman kauniit kuvat Kuusamon kesästäsi.
    Näiden kuvien pariin tulee aina aika ajoin palattua...

    VastaaPoista
  6. En mie voi muuta sanoa, kuin että samaa mieltä kuin kaikki edelliset :)

    VastaaPoista
  7. Sinun mahtavan upeat "raidalliset" kuvasi pysäyttivät taas.
    Ihania muistoja olet säilönyt Kuusamon kesästä, ja olemme onnellisia, kun jaoit niitä meillekin.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kun olet jakanut meillekin kuvien muodossa tätä Kuusamon kauneutta!
    Olet niin loistava kuvaamaan juuri näitä tunnelmia mitä tässäkin näemme!

    VastaaPoista
  9. Huikeat jäähyväiset, kuvat kertovat paljon.

    VastaaPoista
  10. Jälleen kerran huikaisevat kuvat aamu-usvineen. Kiitos.

    VastaaPoista
  11. Aikainen lintumadon löytää jne. Ihailen sinun aamuvireyttäsi lähteä kuvauskohteita haeskelemaan.
    Kuusamon huikean kauniita paikkoja on saatu ihailla blogissasi ja oma kiinnostukseni Kuusamoa kohtaan on kuviesi myötä vain kasvanut.
    Usvakuvat kuvastavat hienosti jäähyväistunnelmiasi.
    Luulin, että olit juurtumassa Kuusamoon.

    VastaaPoista
  12. Kiitän kommenteistanne. Kesän loppunäytös se oli minulle Kuusamon osalta. Mutta toki palaan sinne. Ruska-aikahan on alkamaisillaan, ja sitä pitää tulla katsomaan. Mutta sitä ennen on ehdittävä purkaa muuttolaatikot ja järjestellä koti savolaisten pääkaupunkiin.

    VastaaPoista
  13. Kaunista kaunista...:)
    Ja meistä suomalaisista on tulossa entistä aamu-unisempia. Eipä tiedä ihmiset mistä jäävät paitsi... Liian harvoin tulee itsekin nykyään noustua kesäaamuista nauttimaan. Töihin kiiruhtaessa toki näkee vilauksen, mutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se palkitsevaa kun jaksaa lähteä. Kauniita ovat kesä- ja syysaamut.

      Poista