lauantai 31. elokuuta 2013

Valoilmiöitä taivaalla

Harvoin saman päivän aikana saa ihailla niin värikkäitä taivaan valonäytelmiä kuin eilen. Päivä alkoi auringonnousulla sumun höystämänä ja päättyi keskiyöllä varsinaiseen ilotulitukseen. Mikä lopetus kesälle!



Aina ei sää ole sitä miltä se ikkunasta katsoen näyttää. Herättyä katsoin ikkunasta ulos. Harmaa pilvikerros oli peittänyt maiseman. Säätiedotus oli kuitenkin luvannut selkeää. Entä jos se onkin vain paikallinen sumupilvi. Lähdin katsomaan tilannetta tunturin toiselle puolen. Idän suunnalla, mistä aurinko kohta nousisi, oli ihan kirkasta. Sumupilvet kyllä liikkuivat koko ajan itään päin.
Vuosselin suunnalla kirkas taivas

Rukajärvi





Valtavaaran maja



Sieltä se aurinko nousi. Ohut sumukerros pehmensi sopivasti kirkasta valoa.


Illan pimentyessä lähdimme katselemaan josko taivaalla näkyisi revontulia. Taivas oli muutamaa pilviviirua lukuunottamatta kirkas, joten mahdollisuudet niiden näkemiseen olisi.  Ajelimme Kitkan suuntaan. Pohjoisella taivaalla näkyi vielä iltataivaan valot ja taivaankannelle syttyvät tähdet, mutta ei merkkiäkään revontulista. Päätimme palata takaisin. Kun kuljettaja viitostien risteyksessä kääntyessään katsoi onko vasemmalta tulijoita, hän havaitsi vihreän valojuovan taivaalla. Siis kuitenkin revontulia!

Ensimmäiset kuvat otin bussipysäkillä, mutta ohikulkevien autojen valot häiritsivät. Muistin Sompsanperän lahden, jossa kesäkuun yönä kuvasin sumuja. Sinne siis.






Kaunis, vihreä valokaari punaisella höystettynä heijasteli lahden yllä. Raivasin tietä rannalle kivikossa puskien läpi. En ymmärrä miten sain pimeässä jalustan aseteltua kivilohkareiden päälle, mutta kameran näytöstä näin, että kuva on suhteellisen suorassa. Siinä sitten katselin valokaaren värien vaihtumista ja näppäilin kaukolaukaisimella kuvia.









Loppunäytös. Vaimea revontulikaari Ala-Kitkan yllä.



27 kommenttia:

  1. Mahtavaa luonnon näytelmää jälleen!!

    VastaaPoista
  2. No on kylä ollu komiat taivaantulet. Niitähän on nyt jo kuulemma näkynyt, eikait meillä vaan.. Mahtava syksyn aloitus! ;) Minkähänlaisia showeja nähdään sitten talvella? Jäämme odottamaan.

    VastaaPoista
  3. Voi hyvät hyssyrät, miten upeat kuvat. Tekis mieli laittaa miljoona ! Miten ihmeessä sä aina onnistut? Kiitos taas näistä.

    VastaaPoista
  4. Upeita kuvia, kylmät väreet kulkee ihan selässä!!

    VastaaPoista
  5. Ihanaa! Täydellisen ihanaa! Jokainen kuva sykähdyttää mieltäni ja tuo lapsuus- ja nuoruus ajoilta muistoja mieleen.

    VastaaPoista
  6. Jokainen kuva kuin taideteos. Kuinka usva tekeekään luonnosta kauniin - ja entäs nuo revontulet.. mahtavia!
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  7. Huikeata kaunista luonnon näytelmää.
    Vedenpeilistä revontulet loimuavat kaksinverroin, varmasti voimallista katsottavaa.

    Vesi on sumun synnyttäjä, niin lämmön vaihtelujen kanssa yhdessä.;)

    Ihania kuvia!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Kiitän kommenteista. Kun eri puolilla Suomea vietetään tänä viikonloppuna venetsialaisia, niin tässä oli Sompsanperän venetsialaiset :)

    VastaaPoista
  9. *sanaton*
    Hengästyttäviä kuvia.

    VastaaPoista
  10. Sanoin kuvaamattoman kaunista, niin upeita kuvia. Nyt loppuu minulta superlatiivit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli siinä elämyksiä yhdelle päivälle.

      Poista
  11. Unenomaisen kauniita kuvia, kerta kaikkiaan. Todella hienot näkymät kesän päätteeksi.

    VastaaPoista
  12. On sulla vaan ihan mielettömät kuvat, ihan mykistyneenä niitä katselee. Olen itse lähdössä tällä viikolla Kuusamoon :) Saisikohan sinulta vinkkiä, missä onnistuisi revontulien kuvaaminen ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reposet on kuvattu Ala-Kitkan Sompsanperällä.

      Poista
  13. Laitoinkin sähköpostia !

    VastaaPoista
  14. Aivan huiman hienoja kuvia! En ollut itse seurannut revontulitodennäköisyyttä, siksi olikin iso ilo kun myös Keski-Suomen Sumiaisissa sai yllättäen ihailla revontulia tähtitaivaan lisäksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen nähnyt tähän saakka huikeimmat revontulet Etelä-Savossa.

      Poista
  15. Ah ja oih taattua Seita-kuvaa! Näitä tunnelmakuvia on niin ihana katsella. Huikea loppuhuipennus nuo revontulikuvat. Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaarnikka. Tällä kertaa ajoitukset olivat kohdallaan.

      Poista