perjantai 24. toukokuuta 2013

Hiiden hurmos

Lähdimme puolen päivän aikaan Oulangalle tarkoituksena osallistua Euroopan kansallispuistopäivän johdosta  järjestettyyn opastettuun kierrokseen Oulangan kansallispuistossa. Kun tulimme paikalle alkamisaikaan, huomasimme olevamme ainoat osanottajat. Olisimme toki saaneet oppaan mukaan retkelle, mutta halusimme kuitenkin lähteä kiertämään Hiidenlampien reitti omassa seurassa. Olisi ollut noloa vaivata opasta meidän kahden vuoksi. Varsinkin, kun minulla on tapana jäädä kameran kanssa kykkimään mitä ihmeellisimpiin paikkoihin.
Oulangan reitit ovat viime syksynä saaneet uudet nimet, joten luontokeskukselta lähtevä, Hiidenlampia kiertävä ja Kiutakönkäälle palaava reitti on nykyisin nimeltään Hiiden hurmos.

Uutta on myös reittimerkinnöissä. Viitat ovat metallia, joihin tekstit on tehty reijittämällä.


Tässä on aherrettu. Koivun kyljessä on liki puolimetrinen kolo.


Polku kulkee poroerotusaidan viertä varsinaiselle erotuspaikalle.

Aurinkoiselta Ylemmäisen Hiidenlammen rannalta löytyy nupulla olevia suokukkia.






Paksu kelopuu näyttää seisovan huojuvin jaloin.



Puron varrella kukkii näsiä, kotkansiivet ovat nousseet jo korkealle ja tämä viinimarjan oloinen pensas on nupulla. Tuomessa on vasta silmut.





Metsän keskellä on pieni niitty, jonka laidalla on lato, pöytä ja penkit. Paikassa on jotain samaa kuin Keski-Euroopan alppiniityillä. Niityllä virtaa kapea puro. Sen rannoilla rentukat ja kullerot valmistautuvat kukkimaan. Opastaulu kertoo että niityllä kasvaa myös harvinaista noidanlukkoa.





Lähellä Kiutaköngästä Hiidenlampien polku yhyttää Karhunkierroksen reitin, jota pitkin palataan takaisin luontokeskukselle.




Loppuhuipennuksena hienolle päivälle löytyivät ensimmäiset kukkivat neidonkengät Oulangan kuusikosta.






11 kommenttia:

  1. Tuonne pitäisi päästä, ehdottomasti!
    Upea postaus kaikkineen! Erityisesti ihailin noita neidonkenkiä joita en ole koskaan tavannut luonnossa!

    VastaaPoista
  2. Kätevää laittaa nimet noin, eivät ainakaan kulu pois. Olisi luullut, että kiinnostuneita tuosta opastetusta kierroksesta olisi ollut muitakin. Tietenkin "omin nokkineen" on mukavampaa, voi pysähdellä mihin lystää ja kuinka pitkäksi aikaa vaan! Kauniita kuvia, miten muuten tuo kelo pysyy enää lainkaan pystyssä?

    VastaaPoista
  3. Hienot kuvat jälleen. Vähän siltä näyttää, että kelopuu on kaatumaisillaan.)
    Neidonkenkiiä jäin minäkin ihailemaan...

    VastaaPoista
  4. Kyllä meillä täällä Suomessa on paljon upeita paikkoja. Tuonnekkin haluaisin. Aivan mahtavat maisemat ja nuo neidonkengät...

    VastaaPoista
  5. ¸.•°❤❤⊱彡
    Passei para uma visitinha.
    Que belas fotos!!!

    Bom fim de semana!
    彡❤❤ Beijinhos do Brasil

    VastaaPoista
  6. Tosi mielenkiintoinen kierros jälleen. Tuonne haluaisin, mutta onneksi voin kanssasi hieman kierrellä.

    VastaaPoista
  7. Oi nuo neidonkengät! En ole koskaan nähnyt sitä. Muistan omaltakin Oulangan patikaltani, että siellä sitä kasvaa kylttien mukaan. Varsinainen kaunotar Suomen luonnossa.

    VastaaPoista
  8. kukat ovat herkkiä ja keväisen ihania, maisemat vahvoja, jään vaeltamaan rinteitä

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaikille. Neidonkenkien luokse on vielä palattava, eli jatkoa seuraa.

    VastaaPoista
  10. Olihan taas retki :) Kiitos minunki puolesta, olipa mukavaa kävässä komeissa maisemissa!!

    VastaaPoista