torstai 6. joulukuuta 2012

Jäätä eri muodoissa

Sää tyyntyi myrskyn jälkeen kauniiksi pakkaspäiväksi. Antti-tuuli oli viskellyt rannoille jäätyviä vesiroiskeita monen metrin leveydeltä ja paikoin metrin korkeudelta niin että rannan puut, pensaat ja varvukot olivat tiukan jääkuorrutuksen peitossa.  
Myrskypäivien jälkeen nousee aurinko

jääkuorrutettu  laituri

rantojen jääoksia

heinilläkin on paksu jääkerros

vähän hennonpaa jäämuotoilua rannalla

Tässä vielä pari kuvaa rantamajan ikkunoiden jääkukista. Sivulta tuleva valo maalaa parhaiten kuvioiden muotoja ja saa aikaan kolmiulotteisen vaikutelman. (webkuvakokoon pakkaus hävittää yksityiskohtia, alkuperäisessä kuvassa muodot olivat terävämmät)




Puin päälleni pilkkihaalarin ensimmäistä kertaa tänä talvena kun lähdin katsomaan Isäntävuoren jääputouksia. Vaikka pakkasta oli vain viisitoista astetta, niin tuuli lisäsi kylmyyden tunnetta huomattavasti. Kovasti jääkerroksia olikin ehtinyt kertyä vuoren jyrkänteille. Marraskuun alkupuolella löytämäni jäämaailma  putouksen juurella oli jäänyt pudonneiden jääpuikkojen alle. Uudet jääkuviot olivat muodostuneet lumisateen aikaan, joten sen kaltaista läpikuultavaa kauneutta kuin niissä aiemmissa jäämuotoiluissa oli, ei nyt löytynyt.



Vuori itkee vettä monesta kohti. Tämä leveä putous on monivärinen.





4 kommenttia:

  1. Upeita jääpuikkoja. Ei tuollaisia juuri näe, ne täytyy etsiä. Ja onneksi sä törmäsit niihin.

    VastaaPoista
  2. Jääpuikot olivat nyt tavallista suurempia koska on satanut niin paljon ja toisaalta lunta on niin vähän että ne eivät ole peittyneet.

    VastaaPoista
  3. Taas ihan mielettömän kauniita kuvia!

    VastaaPoista