maanantai 9. toukokuuta 2011

Havaintoja

Kajakilla liikkuen on helppo havainnoida vesilintuja.  Tavallisempien telkkien ja sorsien lisäksi järvelle ovat ilmaantuneet myös uikut ja kuikat.  Joutsenta näkee harvemmin täällä isojen selkävesien äärellä, mutta lauantaiaamuna näin yhden Purnunsaaren rantaruovikossa.  Yksi jota en nähnyt, mutta josta ei voi erehtyä, on härkälintu jonka "laulu" kuului yhtenä iltana Kantturasaaren lähettyviltä.

Äitienpäivän aamuna lähdin aikaisin kohti Huusaloa.  Oli tyyntä ja aurinko paistoi, joten matkasin pitkin auringonsiltaa Huusalon korkeitten kallioiden luo. Nousin maihin pikkuiseen kalliosaareen Pyöreälahdella.
Sieltä on hyvät näkymät Kuokanselän yli Vuorikiukkaalle päin ja toiseen suuntaan Huusalon kallioille.


Huusalon kalliorantaa

vesi virtaa kalliota pitkin

Huusalon kummitus

Haukiveden kevättä

Maanantai 9.5. on ollut toistaiseksi kevään lämpimin päivä.  Lähden illalla kiertämään Kuokansalon. Nytkin on lähes tyyntä. Järvellä tuntuu lämmin henkäys vaikka vesi vielä onkin kylmää.  Melon hiljalleen Kuokansalon länsirantaa, ihan kallion viertä, kun yht`äkkiä rantakivi liikahtaa. Silmä tarkentaa kivellä köllöttelevän norpan. Pari sekuntia katselemme hölmistyneinä toisiamme, välimatkaa meillä on alle kymmenen metriä. Sitten norppa sukeltaa.

12.5. Lisäystä edelliseen:  Tänään näin norpan täsmälleen samassa paikassa, samaan aikaan.  Kelluin kajakissa rannan tuntumassa ja puhuin puhelimeen. Kajakki lipui hitaasti tuulenvireen vietävänä.  Ohitin kallioniemekkeen ja siinä samassa näin norpan taas rantakivellä.  Siitä se sitten rauhallisesti lipui veteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti