sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Kuusamon lumilla

Pääsiäinen Kuusamossa oli lauha, väliin vetinen mutta välillä pilkahti aurinkokin. Ladut olivat kuitenkin niin hyvässä kunnossa että hiihtäminen onnistui mainiosti. Varsinkin kun lähti liikkeelle aikaisin aamulla. Monena yönä lämpötila kävi hivenen pakkasen puolella joten se piti ladun pinnat kovana. Lunta oli riittävästi.  Jos nyt ei ihan mahdottoman lämpimäksi muutu, niin varmaan lunta riittää huhtikuun loppuun ja toukokuun alkuunkin. 
Kävimme Kiutakönkäällä katselemassa josko siellä näkyisi merkkejä veden liikkeistä ja kevään tulosta. Mutta paksu jääkansi oli edelleen putouksen päällä ja vain paikoin pilkahteli virtaavaa vettä. Tulvasta ei vielä tietoakaan. Sadetuhruinen sää ei ollut kovin kuvauksellinen. Otin kuitenkin kuvan värikkäästä seinämästä. On siinä muotoja ja sävyjä kerrakseen. 
Kotona Rantasalmella oli kevät edistynyt kovasti sillä aikaa. Lumet oli huvenneet aurinkoisilta paikoilta ja purot ja joet täynnä vettä. Mutta on lunta vielä jäljelllä täälläkin. Kävin äsken Sikkoinleuan virran varrella lintuja katsomassa.  Pari telkkää uiskenteli virrassa; muita lintuja ei näkynyt.  Lintulaudan alla oli eilen peippoja ja niitä pienempiä vihervarpusia syömässä auringonkukan siemeniä.  Peipot yrittivät häätää vihervarpusia pois ruokapaikalta.
Aamulla kävin rannalla kuvaamassa pilvikerroksen takaa nousevaa aurinkoa joka hehkui punaisena tummien pilvien läpi. Kuokansalosta tai Pitkäsaaresta päin kuului teeren kukerrus.

Aurinkoladun lähettyvillä on Kuusamon ulkomuseo

Kiutaköngäs harmaana ja sateisena pääsiäispäivänä

Punasävyjä Kiutakönkäällä

Naruskan pihaporo Täplä

Aurinko nousee Pajukannassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti