Ruskakierros, Inari-Saariselkä

Tieosuus Utsjoelta Inariin kylpee ruskan väriloistossa. Varsinkin havumetsärajan yläpuolella Utsjoelta Kaamaseen tienvarsien lehtipuuruska ja maaruska loistavat keltaisena, oranssina ja punaisena. Tie kulkee läpi asumattoman seudun. Kymmeniä kilometrejä on soita, lampia ja tunturikoivikoita, mutta ei yhtään taloa, postilaatikkoa ja tienhaarojakin harvassa. 

Jäämme yöksi Myössäjärven pohjukkaan, lähelle Karhunpesäkiveä. Yö on kylmä ja aamun valjetessa sumu peittää maiseman. Kuljen kameran kanssa lahdenpohjaa kiertävää tietä ja kuvaan sumun liikkeitä. Pilvien punerruksesta voi päätellä auringon nousseen. 

Taas sumukaari. Pari viikkoa sitten katselin sumukaarta mökkijärveni laiturilta. Nyt se kohoaa Myössäjärven pohjukasta.

Olemme vältelleet ruuhkaisia matkakohteita, mutta välillä on hakeuduttava ihmisten ilmoille huoltamaan autoa ja itseäänkin. Saariselällä on huisketta, hotellien parkkipaikat ovat täynnä ja matkailuautoja pörrää kylänraitilla. Aamun sumu on jäänyt pilvipeitoksi, mutta iltapäivällä alkaa seljetä. Lähden omia polkuja kohti Iisakkipään lakea. Vaikka maastossa on paljon kulkijoita, tapaan vain kaksi vastaantulijaa matkalla laskettelurinteen parkkipaikalta Iisakkipäälle. 

Iisakkipään tunturikoivut ovat alle metrin korkuista pensaikkoa. 

Ylempänä ei ole koivujakaan, vain pelkkää avaraa maastoa. 

Samaan aikaan kun tulen Iisakkipään laelle, sinne pyrähtää myös porolauma. 

Maisemaa Iisakkipäältä Kiilopään suuntaan

Iisakkipään laella ristevät paljon käytetty, sorastettu luontopolku ja vähemmän käytetty, laskettelurinteiden suuntaan menevä polku. Ei tarvitse miettiä kummanko valitsen. 

Kukkuloiden välisessä painanteessa kasvava tunturikoivuryhmä näkyy kauas. 

Syksyn ensimmäinen pakkasaamu valkeni aurinkoisena ja kuuraisena. Kiirehdin kuvaamaan huurteisia ruskavarpuja ennen kuin aurinko ehtisi sulattamaan lehtien reunakoristeet. 

Ruskakierros jatkuu seuraavaksi Sallan Naruskalle

Ruskakierros, Luostolta Utsjoelle

Olihan niitä suunnitelmia tämän syksyn ruskamatkaksi, mutta kun tilanne on mikä on, niin tuntui turvallisemmalta pysyä Suomen rajojen sisäpuolella. Kauniita ruskamaisemia löytyi Suomen Lapistakin. Kierros pohjoisessa kulki reittiä Kuusamo-Luosto-Inari-Karigasniemi-Utsjoki-Saariselkä-Salla-Kuusamo.

Luostolla on kaunis syyspäivä, tyyntä ja aurinkoista. Ukko-Luoston harmaan rakkakivikon lomassa hehkuvat kirkkaanpunaiset juolukkaryppäät.

Viime syksynä käytiin katsomassa keskeneräisiä Ukko-Luoston portaita. Nyt ne on valmiit. Teräsrungon päällä on puiset askelmat ja kaiteetkin on puuta. Onneksi ei ole tehty pelkästään teräksestä niin kuin Julma-Ölkyllä. Portaissa on 575 askelmaa ja loivempi rinteen yläosa on sorastettua polkua.

Jyrkimmissä kohden portaat ovat aika kapeat, mutta vastaantulijan ohittaminen sentään onnistuu.

Punaista mattoa on levitetty Luoston rinteelle

Mustikanvarpuruskaa, juolukkaruskaa ja pieninä laikkuina riekonmarjan ruskaa.

Yöpymispaikkamme on Inarin Ukonjärven rannalla. Muutamia vuosia sitten kuvasin tällä paikalla yhdet elämäni komeimmista revontulista. Ennusteet eivät lupaa nyt kovin suurta revontuliaktiivisuutta, mutta on mukava katsella rannalla kuunsiltaa hämärtyvässä illassa.

Ihan pientä kaarta ja vähän loimua, mutta siihen se sitten jääkin.

Aamulla matka jatkuu Karigasniemen suuntaan. Kaamasmukan ja Sulaojan välisellä ylänköalueella jalkaudumme maastoon. Täällä ei tarvita polkuja, maasto on helppokulkuista.

Alueella kasvaa nyt vain tunturikoivua, katajaa ja joitakin nuoria mäntyjä siellä täällä. Mutta joskus täällä on ollut isompaakin puuta. Monin paikoin maastosta löytyy kaatuneita kelovanhuksia.

Monesti on käynyt niin, että syksyn ruskakierroksella ei ole nähty vaivaiskoivun ruskavärejä, vaivaiskoivujen lehdet ovat jo varisseet. Vaivaiskoivun ruska alkaa vähän aiemmin kuin tunturikoivun ruska. Nyt vaivaiskoivut hehkuivat punaisen, oranssin ja keltaisen sävyissä.

Oranssia vaivaiskoivua ja punaista tunturikoivua

Tämä kataja on vanha rungon paksuudesta päätellen. Se on vielä elossa, vaikka tuoreita oksia ei enää ole paljon.

Tenon tie on kauneimmillaan ruska-aikaan. Nyt jokivarren koivujen ruska on vasta alkamassa. Monin paikoin lehdet ovat vielä vihreitä.

Norjan puolen tuntureiden laella on vielä viime talven lumia.

Utsjoella lähden taas maastoon tavoitteena nousta puurajan yläpuolelle. Mantojärven luota kirkkotupien parkkipaikalta lähtevä polku on yksi vaihtoehto, mutta kartasta huomaan, että muutama sata metriä etelämpää, hautausmaan parkkipaikan luota lähtevä polku kulkee Badjeseavttet-joen etelärantaa ja silloin ei tarvitse ylittää jokea kahlaamalla.  Heti maantieltä lähtiessä polku nousee jyrkästi ja joen törmältä näkyy Utsjoen kirkontorni.

Poikkean polulta muutaman kymmenen metriä ja käyn katsomassa kahlaamon. Olipa onnistunut polkuvalinta, ei tarvinnut kastella jalkoja turhan takia.

Polku seuraa noin puolitoista kilometriä jokivartta ja kääntyy sitten pois päin joesta ja lähtee nousemaan ylöspäin. Kun olen noussut noin 120 nousumetriä, edessä on tasainen vaivaiskoivujänkä. Tätä kannatti kiivetä katsomaan. Polulle lähtiessä harmittelin vähän pilvistä ja tihkusateista päivää, mutta ehkä olikin hyvä näin. Ruskan hehku loistaa myös harmaana päivänä.

Polku jatkuisi 35 kilometrin pituisena Utsjoen retkeilyreittinä Kuoppilasjärvlle ja siitä aina Utsjoen keskustaan saakka. Minä käännyn nyt takaisin. Paluumatkalla keskityn kuvauksessa yksityiskohtiin. Pisarat ruskalehdillä korostavat värien hehkua.

Kurjenkanervan kukinta jatkuu vielä syyskuussakin.

Riekonmarjaa jäkäläkankaalla

Ruohokanukkaa oli monin paikoin ihan punaisenaan.

Ruskamatka jatkuu seuraavaksi Inariin ja Saariselälle