Kajakki on taas pakattu yöpymisvarusteilla ja matka Etelä-Kallaveden saaristoon voi alkaa. Heti aluksi joudun pelastustehtävään. Veden pinnalla erottuu pyörre ja vesi roiskuu. Lähemmäksi melottuani huomaan sudenkorennon räpistelevän vedessä. Se on joutunut veden varaan ja kastellut siipensä niin, että ei enää pääse lentoon. Nappaan sen melan lapaan ja nostan kajakin kannelle. Se tarrautuu kansiköyteen ja jää siihen matkaseuraksi.
Alkusyksyn sää on kaunis. On lämmintäkin ja suuren Kallaveden pinta peilaa lähes tyynenä. Rautoniemen kärjestä otan suunnan kohti kolmen kilometrin päässä olevaa Tuomaansaloa.
Tuomaansalon pohjoispään kalliolla on maamerkkinä suuri kivenjärkäle. Tässä vaiheessa sudenkorento on vielä kajakin kannella, eli se on matkustanut mukanani yli viisi kilometriä.
Vedenkorkeus taitaa olla nyt alimmillaan. Sen näkee kallioon piirtyneistä raidoista. Touko-kesäkuun vaihteen tulvakorkeudesta on tultu yli 60 senttiä alaspäin.
Tuomaansalosta jatkan vielä kilometrin verran Ahvensalon länsirannalle. Kierrän saaren pohjoispään ympäri Iivarinsalon ja Ahvensalon väliseen salmeen. Ahvensalon laavun lähellä oleva komea kelopuu on vesiltä tulijalle jo kaukaa merkkinä laavun sijainnista.
Sitten viime käyntini on rantaan tuotu laiturinpätkä. Rantautuessa huomaan sudenkorennon kadonneen kajakin kannelta. Nyt sillä on uusi elinympäristö Kallaveden saarissa.
Puran tavarat kajakista ja pystytän teltan. Sitten lähden kiertämään saarta. Saari on reilun viiden hehtaarin kokoinen, mutta jakaantuu kahteen osaan. Keskellä saarta on vain parinkymmenen metrin levyinen kannas. Pohjoisosan ympäri kulkee helppokulkuinen polku ihan rannan tuntumassa. Saaren länsirannan kallioilta on upeat näkymät Kallavedelle. Ja Puijohan se siellä näkyy, kuten Kallavedellä vähän joka paikasta. Matkaa kaupungin keskustaan on noin kymmenen kilometriä.
Hiekkarantainen poukama saaren kapeimmalla kohdalla. Muuten länsipuolen ranta on kallioita ja kivikkoa.
Telttapaikkani on lähellä laavua ja sinne ei näy auringonlasku eikä nousukaan. Auringon laskiessa lähden taas rantapolulle länsirannan kallioille kävelemään.
Sinne se laskeutui, jonnekin Neulaniemen Vuorimäen taakse. Kultainen valo jää värittämään maisemaa.
Palaan laavulle ja virittelen tulet. On vieläkin lämmintä eikä tuule. Tulen ritinä on ainoa ääni hämärtyvässä illassa.
Vähän myöhemmin laitan otsalampun päähän ja lähden kameran ja jalustan kanssa koillisrannalle katselemaan ja kuvaamaan kuunsiltaa. Puolikkaankin kuun valo saa aikaan leveän kuunsillan väreilevässä vedessä.
Pohjoisen taivaalla erottuu kaupungin valojen yläpuolella hento revontulivyö.
Minulla ei ole mukana laajakulmaista objektiivia, joten linnunradasta saan vain lyhyen pätkän kuvaan. Muutama tähti kuitenkin jää kuva-alalle.
Herään ilman herätystä puoli kuuden aikaan. Yö oli lämmin ja untuvapussissa tuli ajoittan kuuma. Ihan ensiksi lähden koillisrannalle odottelemaan auringonnousua, samalle paikalle jossa iltayöstä katselin kuunsiltaa.
Taivaalla on kapea selkeä kaistale juuri koillisen ja idän välillä, eli auringonnousun suunnalla. Muu taivas on kokonaan pilvessä.
Elokuun viimeinen päivä on alkamassa. Ei voi mitään, mielen täyttää haikeus, mutta toisaalta kiitollisuus, olihan tämä kerrassaan upea kesä, niin paljon aurinkoa ja lämpöä.
Sitten laavulle keittelemään aamukahvia, sen jälkeen teltan purkaminen ja tavaroiden pakkaaminen kajakkiin. Se on helppoa kun kajakki on matalalla hiekkarannalla. Ensin tavarat peräluukkuun, luukku kiinni, kajakin työntö puolittain vesille ja sitten etuluukun tavarat.
Rantapuut ja pilvet heijastuvat kauniisti rantaveteen.
Salmen toisella puolen on Iivarinsalo. Siellä on Kuopion pursiseuran tukikohta ja useita tuli- ja leiriytymispaikkoja.
Ahvensalon saaren toisessa päässä on Pohjois-Savon Wanhat Laiwat ry:n tukikohta. Nyt laiturissa on kolme laivaa. Kahden nimet erotan lukea laivojen kyljistä, eli Mississippi ja Koivuniemi. Kotona löysin Wanhojen laivojen nettisivulta tietoa laivoista. Mississippi on rakennettu Tukholmassa vuonna 1878 ja Koiviniemi Kuopion telakalla vuonna 1919. Todella vanhoja ovat, tosin minkä verran lienee enää alkuperäistä jäljellä.
Kun olen saanut kajakin pakattua ja päässyt matkaan, on taivas mennyt pilveen kauttaaltaan. Suunnistusongelmia ei ole, kotisatamani on suoraan länteen kohti järven takana kohoavaa Vanuvuorta.
