Juhlavalaistu Juhannuskallio

Itsenäisyyspäivän aamuna nousen kohti Juhannuskallion lakea. Lunta on maassa noin kolmekymmentä senttiä ja hanki on sen verran tiivistynyt, että liukulumikenkä ei uppoa kovin paljon. Sään suhteen on vähän epävarmuutta. Tunturin juurella pakkasta oli 19 astetta, täällä ylempänä muutama aste vähemmän. Mutta pohjoisesta puhaltaa tuuli noin 10 m/s voimalla, joka tarkoittaa ilmassa noin kolmenkymmenen pakkasasteen vaikutusta. Ei siis ihme, että tuntuu arktiselta. Olen kyllä varustautunut pukemalla runsaasti kerroksia ja päässä on läpällinen karvalakki.

Pohjoisen talvessa kylmyys ja kauneus kulkevat käsi kädessä. Kun pujottelen puiden välistä avonaiselle laelle, ei voi kuin huokailla ympäröivän maiseman kauneutta. Suuret lämpötilan vaihtelut viime päivinä saavat aikaan sumupilveä, joka pakkasaamuna on jäänyt kerrokseksi alaville paikoille. Pilveä muodostuu myös viereisen laskettelurinteen lumetuksesta.

Itsenäisyyspäivän aurinko nousee pilvimerestä.

Kulkuvälineenä minulla on OAC Kar147-liukulumikengät. Aloittaessani nyt kuudennetta liukulumikenkäkautta vaihdoin 125-senttiset hokit kotimaisiin karvapohjiin. Alkuun nämä tuntuvat vähemmän pitäviltä jyrkässä nousussa, mutta hiihto-ominaisuudet ovat paremmat kuin entisissä. Tosin lumi on nyt erityisen liukasta, tiivistyneen hangen päällä on jäähileistä pakkaslunta.

Liu'un välillä alemmas rinteen suojaiselle reunalle, jonne tuuli ei yllä.

Auringon päästyä pilvikerroksen yläpuolelle muodostuu sen ympärille hento kehä. Parhaiten se erottuu pilvikerrosta vasten.

Juhannuskallion laella ei lumi pysy, vaan rosoinen kallio näkyy monin paikoin paljaana.

Itsenäisyyspäivän värit toistuvat lumikuorrutteisessa männyssä ja taivaan sinessä.

Juhlavalaistus on näyttävimmillään kun auringon valo tulee Pyhävaaran yläpuolelta. Joulukuun alkupuolella päivän pituus Rukalla on alle kolme ja puoli tuntia. Tässä on aurinko korkeimmillaan puolenpäivän aikaan.

En jää laelle katsomaan auringonlaskua, vaan hiihtelen alarinteessä kuvaten valon leikkiä puiden oksilla ja hangella.

Itsenäisyyspäivän aurinkonäytös päättyy klo 13:39.

Aamu Äkänpykälässä

Tällä hetkellä Kuopion talven kakkosversio näyttää hyvältä. Maassa on lunta parikymmentä senttiä. Tosin se on pehmeää höttöä, joka häviää hetkessä jos lämpötila nousee plussan puolelle. Vielä viikko sitten maa oli lumeton, mutta yksi yö toi talven takaisin. Viikokausien piilottelun jälkeen löytyi aurinkokin.

Odottelen auringonnousua Savolanniemen Äkänpykälässä.

Pirttiniemen edustalla veneväylä lainehtii vielä (28.11.)

Orava vipeltää pitkin männynrunkoa ja jää oksalle istumaan. Suojaisesta paikasta oksien keskeltä se katselee ja kuuntelee kun laulan sille pari säkeistöä Aleksis Kiven Oravan laulua.

Äkänpykälän tulipaikka on pienellä saarella Savolanniemen edustalla.

Grillikatoksesta avautuu hienot näkymät Etelä-Kallavedelle. Tulia en sattuneesta syystä tee. Tälle tulistelupaikalle on tultava kirveen kanssa. Vajassa on kyllä polttopuuta, mutta ei kirvestä niiden pilkkomiseen.

Vihdoin aurinkoa kolmen viikon tauon jälkeen.

Halavan norkot kohdevalossa.

Lunta ja valoa. Tätä on kaivattu pimeän marraskuun piristykseksi.

Kurttajoen jääkönkäät

Ennen säätyypin vaihtumista plusasteiseen ja sateiseen, ehdimme käydä retkellä Kurttajoen könkäillä. Lämpötila oli jo lauhtunut nollan tuntumaan, mutta puut olivat vielä lumisia. Viime hetkellä, koska nyt, muutaman päivän räntäsateen ja tuulen vaikutuksesta, lumi on pudonnut oksilta. Maassa on sentään vielä muutaman sentin lumikerros.

Kun laskeutuu pengertä alas Kurttajoen rantaan, ensimmäinen huomio on hiljaisuus. Yleensä könkään kohina kuuluu kauas, nyt ei kuulu mitään. Syy selviää jokirannassa. Jokiuoma on lähes täysin jääkannen alla. Vain siellä täällä jäässä on pieniä aukkoja. Liki kymmenen asteen pakkanen muutamana päivänä marraskuun puolivälissä on ehtinyt vangita kosken kuohut.

En koskaan aikaisemmin ole nähnyt Kurttajokea jääpeitteisenä, vaikka olen useampana vuonna käynyt joella loka-marraskuulla. Korouoman takaseinämä erottuu puiden välistä. Joen jäätyminen on merkki siitä, että Korouoman lukuisat jääputoukset ovat alkaneet muodostua.

Aukko Alakönkään ensimmäisen jyrkän putouksen alla näyttää kuvassa kiehuvalta kattilalta.

Jään reunoilla on hienoja jääpuikkoja, mutta pilvisen päivän valo ei tahdo riittää kun niitä yrittää kuvata.

Puolen kilometrin päässä Alakönkäältä jokivartta ylöspäin on Kurttajoen tunnetumpi köngäs, Koivuköngäs. Leveänä ja lyhyenä se on luultavasti jäätynyt jo aiemmin kuin Alaköngäs.

Koivukönkään laavun katto, samoin kuin puuvajan katto on korjattu viime kesän aikaan.

Katonkorjauksesta jääneet ponttilauden pätkät palavat hyvin.

Koivukönkäälle johtavat portaat, samoin kuin Kurttajoen sillalle vievät portaat on purettu viime kesänä. Uusia portaita ei tule, vaan  kuorimattomista rangoista tehdyt kaiteet ovat jatkossa ainoa kulkijaa auttava varuste.

Kurttajoki sillalta kuvattuna.

Pieni poikkeama Koivukonkään parkkipaikalle johtavalta tieltä ja edessä on ihmeellisen kaunis Kurtankaltio. Suuri lähde on kuin silmä lumisessa maisemassa.

Lähteen pohjan kuviot ja sinne kaatuneet puunrungot erottuvat hyvin kirkaassa vedessä. Maan sisältä pulppuava vesi ja liikuttelee lähteen pohjan hienoa hiekkaa. Kiehtovaa näkymää katselisi vaikka kuinka kauan.

Kurtankaltion väreilyä: Youtube-video Kurtankaltion lähteestä

Talven ihmemaa Konttaisella

Marraskuisen auringon pehmeä valo hipoo lumisten puiden latvoja. Konttaisen rinne on kuin talvinen satumaa. Jyrkkä polku laelle on vielä suhteellisen helposti kuljettavaa. Ainoastaan pengerretyissä portaissa kulku on hankalaa, koska alastulijat ovat käyttäneet portaita liukumäkenä. Nousu pengerportaita onnistuu sauvojen auttamana, mutta tiedän, että paluumatkalla joudun etsimään portaiden viereltä jalansijaa.

Viimeisen nousun puuportaat ovat vielä helposti kuljettavissa, koska lunta on niin vähän. Sisäänkäynti talven ihmemaahan on juhlava.

Olen laella noin puoli tuntia ennen kuin aurinko laskee. Lumen peittämille oksille siroava valo on kaunista vaaleaa roosaa.  Alhaalla Purnujärvi ja Konttaisjärvi ovat jo jääneet varjoon.

Koillismaan marraskuinen päivä ei ole pitkä. Kello 14:37 aurinko alkaa painua Valtavaaran ja Rukan rinteiden juurelle.

Valo viivähtää hetken koivunoksilla. Kuljen ympäri vaaran lakea kuvaten lyhyitä tuokioita kun oksat ja puunrungot paistattelevat vuorollaan kohdevalossa.

Aurinko laskee Salmivaaran ja Valkeaisenvaaran taakse.

Konttaiselle pääsee kulkemaan jalan lähes koko vuoden, tosin lumisateiden jälkeen pitkävartinen saapas on tarpeen. Virkkulantien parkkipaikalta matkaa ylös on noin 600 metriä, mutta nousu on jyrkkä. Lumikengillä tai suksilla Konttaiselle kannattaa nousta loivempaa reittiä vaaran itäpuolelta.