Oulankajokimelonta

Ihmisen muisti on hatara. Jos minulta olisi kysytty milloin viimeksi olen melonut Oulankajoella, olisin sanonut, että pari-kolme vuotta sitten. Kuva-arkistoni kertoi totuuden. Edellisestä Oulankajoen melonnasta on kulunut jo viisi vuotta. Oli siis korkea aika palata tuolle, mielestäni kauneimmalle melontareitille Suomessa. Mukaan sain parasta mahdollista retkiseuraa, eli tyttäreni suppilautoineen.

Sääennuste lupaili melko pilvistä ja ajoittaista sadetta. Mataraniemessä lähtöä tehdessä oli kaunis auringonpaiste. Näin käy kun seuraa oikeita ennusteita, sanoi tytär. 

Mataraniemen suvannosta kaarretaan Kiutakönkään kuohujen pyörteisiin. En kuitenkaan suosittele aloittamaan ihan viimeisen kuohun alta kuten kuvassa, ellei varmasti tiedä mitä on tekemässä. Tytär on muutaman vuosikymmenen harrastanut koskimelontaa, joten kuohuissa surffailu on hänelle tuttua. On parempi meloa lähempänä vasenta rantaa pyörteitä varoen joen keskilinjalle.  

Heti alussa kohtaamme muitakin vesillä liikkujia. Koskelopoikueita nähtiin matkalla useita. 

Alkumatkalla joen virtaus on suurempi, joten ei tarvita kuin vähän ohjailua ja muutama melanveto silloin tällöin. Leveällä joella kannattaa seurata mistä kohti suurin osa vedestä kulkee ja mennä siihen suuntaan. Houkuttelevia suoria reittejä on tarjolla monin paikoin, mutta ne saattavat lopulta johtaa matalikkoon johon kajakki juuttuu. 

Oulankajoelle on ominaista jyrkät, vyöryvät hiekkapenkat. Suurin vesimäärä ja syvin vesi on useimmiten juuri noiden hiekkatöyräiden juurella. 

Hiekkarinteessä on törmäpääskyjen pesiä. 

Tiiviimpi savensekainen maa-aines jää paikalleen ja hiekka valuu alas. Puun juuret jäävät tyhjän päälle ja lopulta puu kaatuu ja kulkeutuu alas rantaan, josta kevättulva kuljettaa sen jokea alas. Paikoin jokivarren hiekalla näkee tulvaveden kuljattamia puunrunkoja kaukana rannasta.  

Nurmisaarenniemen kohdalla matkaa on taitettu noin kahdeksan kilometriä. Joen molemmin puolin olisi taukopaikkoja, Ansakämppä ulkokaarteessa ja nuotiopaikka Nurmisaarenniemen puolella, mutta vielä emme malta pysähtyä tauolle. 

Korento viivähtää hetken suppilaudan päällä. Tulee mieleen helikopteri ja sen laskeutumiskenttä. 

Aurinko paistaa ja ilmavirta pitää kaikenlaiset ötökät poissa. Tämä on helppoa retkeilyä. Istut vain, vähän ohjailet ja katselet alati vaihtuvaa maisemataulua edessäsi. 

Koskeloperhe tarkkaili tilannetta pitkään ja luulin jo, että ohittaisimme ne kaikessa rauhassa.

Mutta kun olimme pesueen kohdalla, päätti koskeloemo viedä joukkonsa turvallisempaan paikkaan. 

Lisää perheitä, eli poroemä ja vasa hiekkarannalla.

Vasa jäi uteliaana katsomaan peräämme. 

Poroja oli rannalla monin paikoin. Tämä vasa näytti olevan yksin, mutta luultavasti sen emä oli jossain lähistöllä. 

Sirkkapuron laavu on sopivalla paikalla. Matkaa on siihen saakka taitettu lähes viisitoista kilometriä ja jäljellä kymmenen. 

Vietimme kunnon tauon tulet tehden ja makkaraa paistaen. 

Pulskaneilikka kukki nyt runsaana joen varrella. Sirkkapuron hiekalla kuvasin nämä jo vähän kuihtuneet pulskaneilikat. 

Tataarikohokkikin oli jo kukkinut. Muutama hyväkuntoinen varsi löytyi vielä. 

Tenonajuruoho on pohjoista ajuruoholajia. Sen kukinta on heinäkuun alkupuolella, jolloin Sirkkapuron hiekalta löytää paikoin ajuruohoa punaisena mattona. Nyt oli enää muutama kukka auki. 

Oulanganvaara kohoaa joen takana noin sadan metrin korkuisena monen kilometrin matkalla. Jossain kohti kuului ja vähän näkykin pieni putous, joka virtasi kohisten kallioseinämää alas. 

Käännyimme joelta Jäkälämutkanlammelle takana noin 25 melontakilometriä. Vaikka emme pitäneet kiirettä ja pidimme kunnon tauonkin, niin matka taittui neljässä tunnissa ja 40 minuutissa. 

Sitten odottelemaan kyytiä pois. Meillä oli oma kalusto, mutta olimme tilanneet kuljetuksen Oulangan leirintäalueelta. Sieltä olisi voinut vuokrata myös kanootin. Kuusamossa on useita yrityksiä, jotka järjestävät  opastettuja retkiä joelle, tai vuokraavat kalustoa ja hoitavat kuljetuksia.