perjantai 20. toukokuuta 2022

Melontakausi avattu

Siitä se taas alkoi, puolisen vuotta kestävä melontakausi. Kallavesi vapautui jäistä 11.5. joka on vähän tavanomaista myöhemmin. Vesille olisi ehkä päässyt jo vähän aiemminkin, mutta maltoin odottaa aurinkoista ja vähätuulista säätä ensimelonnalle. 



Ensimmäisellä melontaretkellä ei matkan pituus ole pääasia, vaan nautiskelu. Pitkästä aikaa saa taas tuntea aaltojen keinunnan kajakin alla. 






Tapasin tuttuja. Kalasääskipari oli jo ehtinyt pesintäpuuhiin pienelle luodolle. Kuvat on otettu kaukaa viereisen saaren rantapuskista zoomaillen. 











Väyläviitta on talven aikana ilmestynyt saaren rannan kivikkoon. Luulen jäiden kuljettaneen sen tuohon. Tuosta väliköstä pääsee kyllä kajakilla, mutta veneille kivien välinen reitti on liian kapea. Toivottavasi kukaan ei erehdy menemään veneellä tuosta. 


Härkälinnun tunnistaa "kauniista" äänestä. Meloin kohti kajakkivajan laituria kun härkälintu tuli ihan kajakin lähelle komentelemaan. Puoliso säesti kauempaa. 


Vielä laituriin rantauduttuakin härkälintu tuli ihan lähelle motkottamaan. 




Lokit suhtautuivat melojaan paljon rauhallisemmin. 


Kallaveden vedenpinta on nyt hyvin korkealla, ja ennusteen mukaan se vielä nousee. Tulva olikin odotettavissa runsaslumisen talven jälkeen. Liian lähelle rantaa jätettyjä veneitä on nähty ajelehtimassa.  






 


10 kommenttia:

  1. Oi, muistan hyvin miten hienolta tuntui kevään ensi melonta. Kajakkini myin viime syksynä, ei ole melojaksi enää näillä polvilla. Sen sijaan jäiden lähtöä odottelin kovasti, että pääsen uimaan. Reilut kaksi viikkoa on jo onnistunut.

    Hienoja melontareissuja sinulle kesäksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polviongelmainen minäkin olen, mutta toistaiseksi vielä pääseen kajakkiin ja sieltä poiskin. Jos tilanne huononee, täytyy siirtyä taas kanoottimelojaksi. Sillä aikanaan aloitin melonnan.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. On se aina sellainen kesän aloitus kun pääsee vesille.

      Poista
  3. Kuulen korvissani härkälinnun valvovan äänen. Siitä tietää, että talvi on ohi 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuikan ääni on myös kesän alkamista juhlistava. Kuikka tulee järvelle heti kun jäät ovat lähteneet.

      Poista
  4. Minä olen vasta suunnitellut vesille lähtöä. Tänään olisi ollut hyvä päivä muuten, mutta kaverille ei sopinut. Intiaanikanootissa pitää olla kaksi melojaa.
    Kas, että härkälintu "motkotti" sinulle. Se ei ole meille koskaan sitä tehnyt, mutta kai sillä sitten oli jo pesäsuunnitelmat tehty, kun niin käyttäytyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli minullekin ensi kerta, kun härkälintu noin uhitteli. Lienee ollut tosi kysymyksessä, eli pesä jossain lähistöllä. Varsinkin kun sen puolisonkin ääni kuului myös läheltä.

      Poista
  5. Hyvä melomispäivä. Tavallaan kuin kesän alku.
    Hienoja kohtaamisia. Mitä nyt härkälintu ei tykännyt, kun pelkäsi salaisuutensa puolesta.
    Vesille oli minunkin venosen mieli. Pääsi veneellä viemään katiskat vasta 18.5, kun jäät lähti. Minun on pitänyt opetella jo uudenlainen veneeseen siirtymistyyli. Vanhuuden vaivat tulevat, vaikkei niitä haluakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin jännitän joka kevät vieläkö polvi koukistuu niin paljon, että pääsen kajakista ylös. Onneksi melontavajan laituriin on helppo rantautua.

      Poista