torstai 28. huhtikuuta 2022

Kylmä huhtikuu

Taitaapa tulla tilastollisesti kylmin huhtikuu pitkään aikaan. Eikä tilanne ihan pian ole muuttumassa, koska seuraavan kymmenen päivän ennuste lupaa pakkasta joka yölle. Huhtikuu ei muutenkaan ole suosikkikuukauteni ja nyt se on vielä vähemmän kun kevät ei edisty. 



Kylmien öiden hyvä puoli on hankikanto aamuisin. Kun lähtee ajoissa liikkeelle voi kulkea melkein missä vaan. Toki purojen suita ja virtapaikkoja on varottava kun jäällä liikkuu. Eräänä aamuna ihailin hienoa haloilmiötä taivaalla. Pätkäsukseni laitoin jo varastoon. Hangen pinta on niin kovaa ja karkeaa, että suksen pohjat raapiutuisivat pilalle. 




Joutsenet etsiytyvät sulien vesien äärelle. 






Tilanne ei paljon muuttunut kun tulimme 430 kilometriä etelämmäs. Aamuaurinko nousee vähän myöhemmin kuin Kuusamossa, lunta on vähemmän eikä jäälle ole enää asiaa. Mutta kylmää on ja lumi sulaa hitaasti. 




Sentään rannat ovat jo sulia. Pötköttelin mökkilaiturilla ja kuvasin jään kuvioita rantavedessä. 


Metsäkävelyllä saa nauttia lintujen konsertista. Jäin pitkäksi aikaa kuuntelemaan mustarastasta. Pihapiirissäkin on ollut rastaita. Tässä punakylkirastas yrittää löytää syötävää pälveltä. Tuivion latvoistakin se löysi jotain nokittavaa. 


Koskeloita ja telkkiä tapaan aamuisella metsäkävelyllä kapean salmen sulassa. Ovat vaan niin arkoja, että minun optiikalla en niitä tahdo saada kuviin.                    




Tätä kirjoittaessa ikkunan takana lumihiutaleet leijailevat maahan. Tyypillinen vappusää siis tulossa. Onneksi olen tilannut kesärenkaiden vaihtoajan vasta ensi viikolle. 


Lisäys 29.4.
Vapun, kevään juhlan aatonaaton aamuna, on lunta paitsi maassa, myös puiden oksilla. 



11 kommenttia:

  1. Minäpä puolestani tykkään juuri keväästä: maalis- huhti- ja toukokuusta. Silloin on ihanan valoisaa, ilma kuivaa ja aurinko useimmiten paistaa. Ja vielä: koko korkkaamaton kesä on vielä edessä päin! Väitetään, että ihminen tykkää eniten siitä vuodenajasta, jolloin on syntynyt. Minä olen syntynyt huhtikuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen syntynyt tammikuussa, mutta mikään talvessa ei kutsu minua. Toisaalta poikkeus vahvistaa säännön 👍

      Poista
    2. Innostun siinä vaiheessa keväästä kun puut alkavat vihertää ja ensimmäiset kukat puhkeavat.

      Poista
  2. Kylmä on kevät, täälläkin sataa parhaillaan lunta/räntää ja taitaa olla nollakeli. Vappu todellakin tulossa.

    Kevät on ollut minulle mieleen aiemmin, mutta tänä keväänä lukuisine lumisateineen ja liukkaine kyläteineen kyllä kevään ilot kaikkosivat. Onneksi tuli tämä muutto. Täällä ei liukkautta tarvitse varoa.

    Talvirenkaat ja huolto minullakin autolle vasta ensi viikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi käydä niin, että talvea oli tasapuolisesti koko Suomessa ja nyt myös kylmää kevättä riitti kaikille.

      Poista
  3. Säätä ei voi valita, mutta onneksi luonto näyttää kevättä kaikesta (säästä) huolimatta 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tänään näyttää jo paremmalta. Viime yönä hävisi jäät kotilahdelta.

      Poista
  4. Huhtikuu vaihtui toukokuulle, mutta sää on samanlaista. Oikeastaan pidän tästä, että kevät etenee hitaasti, silloin marjojen kukinta on myöhemmin ja saattaa pelastua pakkaselta.
    Vaikka et pidäkään huhtikuusta, olet tehnyt hienon postauksen kuvineen siitä.
    Parhaillaan täällä on hienot hankikannot. Lunta riittää hiihtämiseenkin vallan mainiosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo marjojen kukinnan myöhästyminen on kyllä hyvä juttu. Siitä esimerkkinä vaikka kevät 2020, jolloin lumi suli myöhään ja hillan kukinta onnistui hyvin.

      Poista