sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Konnuskosket

Ottaen huomioon kuinka usein olen käynyt talvella sulana pysyvissä koskipaikoissa, on kummallista, että Kuopion kotini lähin koski, Leppävirran Konnuskoski, on jäänyt käymättä talviaikaan. Olenhan toki kesällä käynyt Konnuksella. Mieleenpainuvin on kesä 1986, kun rantauduimme Konnuksen kanavalle yli kolmikymmenkilometrisen melontataipaleen jälkeen järjestyksessään toisessa Suomi Meloo-tapahtumassa. 

Mutta nyt talviselle Konnuskoskelle:

Aamulla on parikymmentä pakkasastetta ja täysin selkeää. Konnuksen parkkipaikka on tyhjä, eikä muita kulkijoita näy. Ylitän kanavan sulkuportin kohdalta ja jatkan rantaa kiertäen kosken suuntaan. 


Vuoksen vesistön läntisen haaran, eli Kallaveden reitin vedet purkautuvat Soisalon kahta puolta Haukiveteen läntisenä Leppävirran reittinä ja itäisenä Heinäveden reittinä. Konnuskosken ja kanavan läpi virtaa suurin osa vesimäärästä. Vaikka Konnuksessa on pudotuskorkeutta vain noin puoli metriä, on virtaama niin suuri, että koski pysyy sulana läpi vuoden. Tätä kirjoittaessa opin uutta. Koulussa opetettiin, että Soisalo on Suomen suurin saari. Näin ei kuulemma ole. Soisalo ei voi olla saari, koska saaren joka puolella pitäisi olla vedenpinta samalla tasolla ja Soisalossahan niin ei ole. 



Konnuksella on kaikkiaan kolme kanavaa. Nämä kaikki oli ylitettävä kun aikoo varsinaisen Konnuskosken rannalle. Tässä keskimmäinen kanava.





Kapeaa pengersiltaa pitkin kuljetaan pieneen saareen keskelle koskea. 


 

Auringonnousu ei tähän aikaan vuodesta näy koskelle, mutta taivaan punerruksesta voi päätellä auringon nousseen. 










Konnuskoski on kesällä kalastuspaikka. Siksi saaressa on useampikin laituri. 


Laiturin ulommaisessa osassa on paljon jonkin eläimen jälkiä. Saukko?


Vaikka aurinkoa ei näy, niin sen valo tavoittaa vastarannan puiden latvat. 













Konnuksella on kaksi tulipaikkaa; tämä grillikatos ja saaressa laavu. 





Joku tumma vesilintu ui vedessä, mutta se on liian kaukana tunnistettavaksi. 


Jos oikein tarkasti katsoo niin voi nähdä vilauksen auringosta. Auringonsilta erottuu vähän paremmin. 




Koskelta palatessa käyn vielä Leppävirran sillalla. Vuonna 1965 valmistunut silta on 26 metriä korkea. Satunkin hienoon hetkeen, juuri kun aurinko paistaa uoman suuntaisesti matalalta ja valo värittää vedestä nousevaa usvaa. 






15 kommenttia:

  1. Avoin vesi, koski ja talvi ympärillä - mikäs sen kauniimpaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avoimet virtapaikat houkuttelevat käymään, erityisesti pakkaskelillä.

      Poista
  2. Aina ne lähimmät kohteet tuppaa unohtumaan. Nähtävää on niin lähellä kuin kauempanakin. Talven värit aina yhtä kauniit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ihan suotta unohtunut minulta. Hieno talvikohde.

      Poista
  3. Kaunis kohde ja ihanat kuvat.
    Jäätyykö tuo joki/koski koskaan, eli tarviiko olla pitkäkestoinen jättipakkanen.
    Kova on pakkanen, -20 C. Toisaalta vastaava täällä tuntuisi vielä kovemmalta tuon meren läheisyyden vuoksi. Mutta silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan talven mittaan jäätyy lisää rannoilta, mutta luulisin että ei kokonaan. Virtausta on niin paljon.

      Poista
  4. Vau, miten upeat valokuvat! Mielettömät kalapaikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä varmaan kalaa on, koska saukkokin oli käynyt.

      Poista
  5. Upea tuo kolmanneksi viimeinen kuva auringon kultaamasta usvasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ihan onnessani kun satuin paikalle juuri oikeaan aikaan.

      Poista
  6. Sellainen talvikävely on jotain erikoista, esimerkiksi kun omassa maassa ei ole yhtä lunta. Joskus meillä on aurinkoista, joskus vain summuinen ja harmaa. Siksi on kiva nähdä kunnon talvikuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi ainakin Pohjois-Suomessa on selkeät vuodenaikojen vaihtelut. Ja tänä talvena on ollut kunnon pakkasia ja lunta myös Suomen eteläosissa.

      Poista
  7. Huikeat ja kauniit kuvat taas kerran, nämä ovat aina vertaansa vailla. Hyvää alkanutta Vuotta 2022 Seita.

    VastaaPoista