lauantai 21. huhtikuuta 2018

Talvikauden lopetusretki Korouomaan

Pohjoisessa talvi jatkuu, lumikerros on paksu ja uuttakin lunta satoi, mutta minun oli aika laittaa sukset ja liukulumikengät varastoon. Viimeinen talviretki näillä lumilla suuntautui Korouoman jääputoukselle.

Tähän aikaan vuodesta retki Korouomalle on suunniteltava kelirikkoa vältellen. Saukkovaaralle vievä sivutie pehmenee auringon lämmittäessä, joten matkaan on lähdettävä yöpakkasen jälkeen mahdollisimman aikaisin aamulla. Niinpä olimme jo ennen kahdeksaa uoman pohjalla Ruskeavirran jääputouksen äärellä.


Aurinko on jo pehmittänyt jään pintaa niin että se on muuttunut valkoiseksi. Ruskeavirta on nyt valkoinen.


Aikaisin aamulla auringon valo osuu suoraan jääputoukseen. Jo kahdeksan jälkeen putouksen syvin kohta alkaa jäädä varjoon.








Keskitalvella putouksen juurelle uskaltaa mennä varovaisuutta noudattaen, mutta nyt se olisi liian vaarallista. Putouksesta saattaa irrota jäälohkareita, jotka tulevat vauhdilla alas jyrkkää rinnettä. Toinenkin vaaranpaikka on putouksen alla. Jään ja lumen alla virtaava vesi ohentaa alta päin hankea, joten putouksen alla kulkija voi pudota hangen läpi alla olevaan kivilouhukkoon. Siksi alueelle meno on kielletty.


Nyt ei ollut mahdollisuutta lähteä kiertämään viiden kilometrin mittaista Koronjää-reittiä, koska oli ehdittävä pois ennen kuin tie alkaa pehmentyä. Teimme tulet Kanjonilaavulla ja evästeltyä lähdimme kiireesti nousemaan takaisin Saukkovaaran parkkipaikalle.





Opaste- ja sisäänkäyntirakennus on uusittu ja sen paikka on siirtynyt vähän alemmas. 


Viime kesänä tässä rakennuksessa aloitti Korokahvila.

31 kommenttia:

  1. Saatan ymmärtää mistä luonnon jääputous saa maanväriä, mutta sitä en tiennyt, että kevätaurinko voi sen valkaista. Kiitos taas hienoista kuvista! Meillä eteläisillä on lumet jo sulaneet ja kevätkukat puhkeilevat pientarilla ja pihoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko pehmittää jään pintaa niin, että siitä jään päälle ohut kerros lunta.

      Poista
  2. Mahtava paikka ja upeasti edukseen aamuvalossa :-)

    Eipä aikaakaan kun pääset jo melomaan - hieman etelämpänä tosin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kajakki odottaa lähtövalmiina, mutta vielä menee pari viikkoa ennen kuin pääsee vesille.

      Poista
  3. Vautsi vau mitä jääputouksia, ihan mielettömän hienoja :) Kivaa viikonlopun jatkoa Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korouomassa on enemmänkin jääputouksia, mutta tällä kertaa ei ehditty käydä kuin yhdessä paikassa.

      Poista
  4. Jääputoukset ovat kerrassaan upeita! Kevät sapuu pohjoiseenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät tulee pohjoiseen ensin hitaasti, mutta sitten vauhti kiihtyy.

      Poista
  5. Valtavan suuret ja komeat jääputoukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korouoman jääpatsaat taitavat olla Suomen korkeimmat.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Jäätä on niin paksulti, että viimeiset jäät sulavat vasta kesäkuussa.

      Poista
  7. Moi seita! Täällä etelässä talvikausi loppui jo hyvän aikaa sitten. Nyt mennään oikeasti jo kohti kesää :) Korouomassa olen käynyt vain sulan kelin aikana, ja silloinkin se oli kyllä aikas vaikuttava.
    t.Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiveena olisi päästä katsomaan Etelä-Suomen kevättä. Käydä hakemassa ennakkoa kesään.

      Poista
  8. Mahtavia kuvia jääputoukselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korouoman retki on ohjelmassa joka talvi. Nyt jäi vähän myöhäiseen, jäitä riittää kyllä mutta kelirikkoaikaan tuonne ei pääse.

      Poista
  9. Komeat jääputokset ovat vielä. Täällä Pirkanmaalla jo puutahatöitä aloitellaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne suunnalle on pian tultava kevättä ihmettelemään.

      Poista
  10. Pohjoisessa maisemat ovat niin upeita, tuollaiset putoukset ovat komeaa katseltavaa. Mutta varmasti myös vaaranpaikat todellisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimällä säällä jääseinästä saattaa irrota suuriakin lohkareita. Silloin ei ole hyvä olla putouksen alla.

      Poista
  11. Lapista kotoisin oleva naapurimme lähti pari päivää sitten sinne pohjoiseen hiihtämään. Me täällä lounaiskärjessä haravoimme viime syksyn lehtiä kokoon ja ihastelemme ensimmäisiä kukkasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nythän ne on pohjoisen hiihtokelit parhaimmillaan kun voi jopa lyhythihaisessa paidassa hiihdellä. Minä kaipasin jo Savoon kurkkimaan löytyykö lumen alta kukan alkuja.

      Poista
  12. Nämä putoukset on upeita, kunpa joskus pääsis paikanpäälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sinulla kovin pitkä matka tuonne ole ;) Noin lappilaisittain mitattuna.

      Poista
  13. Tuo Korouoma on todella vaikuttava paikka, valkoinen jää ja sininen taivas on niin kaunista. Upea jääputous!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on monta kertaa ollut hyvä onni Korouoman sään suhteen. Nytkin Kuusamossa oli aamuvarhaisella pilvistä, mutta kun pääsimme Korouomaan niin aurinko alkoi paistaa.

      Poista
  14. Mikä upea jäämassa, mahtavan näköistä, mutta, kuten mainitsit, varmasti vaarallista mennä lähelle.

    VastaaPoista