lauantai 28. huhtikuuta 2018

Kevään merkit

Kuukausi sitten sain Kuvalliset askeleet-blogin Tarjalta kevään merkkeihin liittyvän haasteen. Näin kauan piti odottaa ennen kuin sain sen verran merkkejä kokoon, että kehtasin julkaista. Kuusamo ei vielä kovin monta kevään merkkiä tarjonnut, vähän paremmin onnisti 450 kilometriä etelämpänä Kuopiossa, vaikka ei täälläkään vielä kevät ole kovin pitkälle edistynyt.

Huhtikuun puolivälissä ensimmäiset joutsenet ilmestyivät Kuusamoon. Tämän pariskunnan kohtasin hiihdellessäni hankiaisilla Iso-Veskan rantasuolla. Toisenkin kevään merkin tunnistin samalla retkellä, nimittäin peipposen laulun kuusikossa. Aamun pakkassäässä, hankien keskellä peipposen laulu kuulosti erikoiselta.


Kuopion Suovulla odotin näkeväni joutsenia. Aina ei saa mitä tilaa. Ei ollut joutsenia vaan siellä oli kevään ensimmäinen leskenlehden kukka.


Sinivuokko ei kuulu Kuopion alkuperäiseen kasvillisuuteen, mutta sitä on levinnyt puutarhoista monin paikoin. En uskonut löytäväni vielä kukkivia sinivuokkoja, koska polulla oli paksu lumikerros, mutta niin vaan länteen viettävällä rinteellä vilkkuivat pienet sinivuokkoryppäät.




Jonkinlainen kevään merkki tämäkin. Pihatien varsi paljastuu lumen alta ensiksi, ja sen myötä maasta alkaa nousta pientä vihreää. Rusakko uskaltautuu illan hämärässä ikkunan alle kaivamaan syötävää pälveltä.

Päivällä satoi vettä, joka levittyi lammikoksi jään päälle. Se edistää jään sulamista. Mutta vielä on laituri tiukasti jäässä kiinni. Kajakki saa vielä tovin odotella varastossa.






Varma kevään merkki löytyi Kuopion torilta. Veljmies-suihkuallasta täytettiin vapun lakitusjuhlaa varten. Tänäkin vappuna joku uitetaan tuossa altaassa.

18 kommenttia:

  1. Kevään merkkejä hyvinkin löysit! :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauan meni merkkien etsinnässä, lopulta tärppäsi ;)

      Poista
  2. Hyvinhän se kevät etenee siellä pohjoisemmassakin :-)

    VastaaPoista
  3. Sielläkin jo sinivuokkoja. Kaunis tuo laiturikuva.

    VastaaPoista
  4. Pikkuhiljaa se kevät hiipii aina vain pohjoisemmas. :) Olipa muuten hauska nähdä, minkälainen patsas toimii teilläpäin vappujuhlien "maskottina", kun yleensä uutisissa näytetään vuodesta toiseen vain Helsingin vappujuhlintaa, ja itse olen seurannut meininkiä vain Turussa, mutta kuitenkin tiedän, että kyllä sitä vappua vietetään joka puolella, ja varmasti patsaanpesu- ja suihkulähteissäuimisperinteitä on monessa muussakin kaupungissa. Ylen uutiset ovat paikoin aika harmillisen yksipuolisia ja Helsinki-keskeisiä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän päivän Savon Sanomissa oli kerrottu Kuopion vappuperinteestä. Kuopiossa uitetaan aina joku yliopiston professori. Tämä oli jo 45. kerta.

      Poista
  5. Oi miten upeita kuvia ja niin kivoja kevään merkkejä! Nuo auringonlasku kuvat sai kaipaamaan jo niitä ihania, lämpoisiä, kauniita kesäiltoja:) Mukavaa sunnuntaita♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringonlaskun värit olivat kesäillan, mutta jäät muistuttivat ajankohdasta.

      Poista
  6. Niin se vaan kevät tuli sinnekin ja kauniita kevään merkkejä olet kuvannut❤

    VastaaPoista
  7. Kevät hipsii pikkuhiljaa jokaiseen paikkaan ja kivat kevään merkit olet kuvaillut. Rusakko oli varsin hyvässä kunnossa:) Veljmies patsaan lähettyvillä tuli takavuosina oltua usein, kun menin torin poikki sh-oppilaitokseen.) Jossain vaiheessä möyrivät toria niin että olin pettynyt kun kävin siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torin möyriminen kesti kauan, mutta lopultahan se valmistui ja hyvä tuli.

      Poista
  8. Kevät tulee niin omaan tahtiinsa kullakin paikkakunnalla.
    Upea tunne on joutsenten saapuessa keväällä.
    Ihania kevään merkki kuvia!

    Matkalla kävin, nyt vasta huomasin ja kerkesin näkemään postauksen.
    Kiitos Seita kun lähdit mukaan haasteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarvitsin paljon aikaa keväänmerkkien kokoamisessa. Pohjoisen talvi ei hevin luovuta otettaan.

      Poista