maanantai 14. elokuuta 2017

Maisemaniityn ja perinneniityn kukkia

Luonnonkukkien kukintakausi alkaa olla lopuillaan. Viileä kesä on ollut suotuista kasveille ja monet kukat ovat kukkineet runsaasti. Tämä kukkakuvasarja on kuvattu erityyppisillä niityillä Pohjois-Savossa, perinneniityillä ja maisemaniityillä. Niiden lisäksi kuvasin hirvenkelloja voimalinjan alle raivatulla ja niitetyllä alueella.

Kuopion kaupungin nettisivuilla kerrotan maisemaniityistä seuraavaa:
Maisemaniityt sijaitsevat yleensä asutuksen reuna-alueilla tai osana laajempaa viheraluetta.
Ovat ketoja, niittyjä tai muita vastaavia avoimia ruohovartisten luonnonkasvien tai pensaiden esiintymisalueita. Ne ovat perustettuna ns. uusniittyjä tai itsestään syntyneitä avoimia kasvullisia alueita. Maisemaniittyä käytetään ulkoilu- ja retkeilyalueina. Niiden hoitaminen edesauttaa alueen kulttuurihistorian ja maisemakuvan säilymistä.

Heinäkuun alkupuolella Savolanniemen maisemaniityllä kukkivat käenkukat.


Vähän myöhemmin rantatädykkeiden siniset tähkät alkoivat nousta kasvillisuuden keskeltä.


Puron varsi hehkui lemmikkien sineä.


Nurmikohokin kukinnot erottaa jo kaukaa.


Lehtosinilatvan löysin jo ohikukkineena.


Olen huomannut, että tänä kesänä monien yleensä sinisten kukkien valkokukkaisia versioita on ollut paljon. Valkoinen kurjenkello on upea näky.




Kurjenkello sinisenä.


Ketoneilikka on levinnyt hyvin Savolanniemen niityllä. Vaikka se on matalaa, niin voimakkaanpunaisen värinsä ansiosta se erotuu hyvin muun kasvillisuuden keskeltä.


Ensimmäistä kertaa löysin niityltä myös metsänätkelmää.




Keltamataraa nupulla....


....ja täydessä kukassa.



Hirvenkelloakin löytyy Savolanniemestä.


Peurankello on hirvenkelloa yleisempi.


Heinäkuun loppupuolella niityn valtaavat nurmikaunokit.




Metsän keskellä, voimalinjan alla, on noin parisataa metriä niitettyä ja raivattua aluetta, jossa kasvaa kirkiruohoa, hirvenkelloa ja soikkokaksikkoa. Perhonen hirvenkellon varrella.


Savon kirkiruohot ovat suurikukintoisia ahokirkiruohoja. Pohjoisen kirkiruoho on matalampaa lettokirkiruohoa.




Perinteinen niitty on harvinainen nykyisin. Kuopion kaupungin koillislaidalta, pitkän ja mutkaisen soratiematkan päästä löytyy perinneniitty, jota on vuosia hoidettu niittämällä ja raivaamalla niittojätteet pois, että maa ei rehevöityisi liikaa. Nyt niityltä löytyy runsas luonnonkasvien kirjo. Kurjenkelloryhmä huojuu tuulessa pisimpänä muun kasvuston yläpuolella.


Kirkiruohojen kukinnan aikaan niitty on kauneimmillaan.


Niityin vieressä on kokonainen pelto pelkkää päivänkakkaraa.




Soikkokaksikkoa ei ensin tahdo erottaa muun kasvillisuuden joukosta, mutta kun silmä harjaantuu näkemään ne, niin huomaa miten paljon niitä on.




Peurankelloa perinneniityllä.





Hirvenkellojen kukintaa voimalinjan alla. Laskin kaikkiaan noin seitsemänkymmentä kukkavartta. Hienoa, että tämän uhanalaisen kellokasvin kasvuympäristöstä on huolehdittu.




Elokuussa Savolannimen maisemaniityn väri on violetinpunainen. Pääosassa ovat nurmikaunokit.


Nurmikaunokkien keskeltä löytyy jotain erikoista, muutama tummatulikukan kukinto.

9 kommenttia:

  1. Harvassa ovat oikeat perinteiset niityt. Kauniita kuvia kukista, erityisesti siniset ovat mieleeni.

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia ja niin kauniita kukkia♥ Tuo metsänätkelmä oli hauskannäköinen..en ole tuollaista aiemmin nähnyt..tai en ole osannut katsoa:) Mukavaa alkanutta viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  3. Kertakaikkisen ihania ja luonteenomaisesti kuvattuja kedon kaunottaria! Erityisesti olen aina pitänyt kellokukista, joita Suomessa onkin monta lajia. En ole tänä kesänä päässyt niitylle, niinpä kahlaan kuvissasi. Kiitos Seita.

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia luonnonkukkien kauneudesta! En varmaan erottaisi hirvikelloa ja peurankelloa toisistaan luonnossa. Varmaan hirvikello on suurempi?

    Kiitos seita näistä ja myös lajitietoudesta, esimerkiksi en tunnistanut Vantaalla kuvaamiani kukkia ja nyt sitten tiedän niiden olleen nurmikaunokkeja.Täällä en ole tavannut niitä.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanat kukkakuvat! Kirkiruohoa en ole koskaan onnistunut näkemään.

    VastaaPoista
  6. Kaunista, ja aivan upea tuo päivänkakkarapelto! Itsekin kävin kesällä perinnemaisematilalla, jossa vaalitaan niittyjä ja niiden kasveja. Pitäisi olla enemmänkin tuollaisia maatiloja!

    VastaaPoista
  7. Lumoavan kauniita ja herkkiä luonnonkukkakuvia.

    VastaaPoista
  8. Kiitos näistä luonnonkukkakuvista ja tiedoista.
    Opin taas uutta. Tätä postausta tulee taatusti katsottua useammankin kerran.
    Hienot kuvat!

    VastaaPoista