torstai 25. toukokuuta 2017

Neulaniemen kukkia ja Pörsänmäen valkovuokkolehto

Katselin viimevuotisia samoihin aikoihin otettuja kuvia Neulaniemen kasviretkeltä. Silloin olivat kukassa kissankäpälät, orvokit, lehtokuusamat, ojakellukat, tuomet ja metsänpohja vihersi. Nyt kuusikon juurella ei viherrä. Kovasti myöhässä on kukinta, vai onko se viime vuodet ollut aikaisessa?

Vaivero oli ehtinyt kukkaan lammen rannan hetteiköllä. Olisiko kylmä sää kiusannut kun kukat olivat tavallista pienempiä ja osa kukinnoista näytti kuivuneelta.




Neulaniemen varjoisassa metsässä näsiä kukki vielä. Aurinkoisemmilla paikoin kukinta on jo ohi.




Aamuhetki tulilla Vuorilammen rannalla. Nuotiosavu jäi pitkäksi aikaa leijumaan lammen ylle.


Keskipäivän lämmön innostamana ensimmäiset perhoset ilmestyivät piiloistaan. Sitruunaperhosen tavoitin kuvaan, mutta neitoperhonen karkasi.


Tienvarren ojassa vilkkui keltaista. Luulin ensin leskenlehdeksi, mutta rentukoita ne olikin. Kevään ensimmäiset kukat nämäkin.


Monena keväänä on ollut mielessä käydä tutustumassa Pörsänmäen valkovuokkolehtoon. Matkalla pohjoiseen teimme mutkan sivuteiden sokkeloihin, ja sieltä kylätien varrelta löytyi valkovuokkoja kukkiva valoisa rinnelehto. Pörsänmäen valkovuokkoesiintymä on todellinen Iisalmen ihme. Se sijaitsee noin 300 kilometriä pohjoisempana yleisiltä valkovuokkojen kasvupaikoilta. Luonnonsuojelualueeksi on rauhoitettu noin kolme hehtaaria, mutta valkovuokkoja esiintyy kaikkiaan seitsemän kilometriä pitkän ja kilometrin levyisellä alueella. Alue on ollut jo kauan kasveista kiinnostuneiden retkikohteena. Jo vuonna 1895 on paikalta toimitettu kasvinäyte Helsingin yliopiston kokoelmiin.








Valkovuokkojen lisäksi lehdossa kasvaa myös kevätlinnunsilmää. Myös se on harvinainen Pohjois-Savossa.








ps. Jos Pörsänmäki-nimi tuntuu tutulta, niin olet ehkä kuullut Jaakko Tepon lauluja. Pörsänmäki, Ruikonperä ja Toivo Ryynänen esiintyvät usein Tepon laulujen sanoituksissa. Toivo Ryynänen on olemassa, kuten Pörsänmäkikin, mutta Ruikonperä on mielikuvituksen tuote.

24 kommenttia:

  1. Onpa kaunis valkovuokkolehto.
    Täällä on paljon noita kevätlinnunsilmiä. Rentukat näin pari päivää sitten vasta kukassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätlinnunsilmä on Etelä-Suomessa yleinen. Vaikuttaa, että myöhäinen kesäntulo tasaa kukinnan alkamista kun sielläkin vasta pari päivää sitten on näkynyt kukkivia rentukoita.

      Poista
  2. Olet taitava valokuvaaja. Oletko sinä se toinen valokuvaaja, jonka näyttely on parhaillaan Oulangan luontokeskuksessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Risa. Minun kuviani ei ole Oulangalla, mutta olen kyllä menossa katsomaan Oulangan näyttelyä.

      Poista
  3. niin se vain luonto alkaa heti kukkia, kun pakkasista päästään. Tuo kevätlinnunsilmä vaikuttaa ihan vieraalta. En tiedä enkö vain ole kiinnittänyt huomiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasviatlaksen levinnäisyyskartan mukaan kevätlinnunsilmää esiintyy yleisesti Uudellamaalla, Päijät-Hämeessä ja Pirkanmaalla. Toista kertaa minäkin nyt näin kevätlinnunsilmän.

      Poista
  4. Kevääntulo on myöhässä koko Suomessa. Upeat kuvat!

    VastaaPoista
  5. Upeita kevätkuvia!
    Kevät on myöhässä, mutta pyrähtää kohta ajalleen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin uskon. Viitteitä on jo kevään kirimisestä.

      Poista
  6. Onkohan Pörsänmäellä joku mikroilmasto, vai mistä johtunee tuo kaunis valkovuokkometsä? Aivan kuin Etelä-Suomen luontoa.
    Kauniita kuvia myöhäisestä keväästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti Pörsänmäen valkovuokot ovat jäänne ajasta jolloin ilmasto oli lämpimämpi. Ja olosuhteet myöhemminkin ovat olleet suotuisat vuokoille.

      Poista
  7. Onpa taas niin kauniita kuvia!
    Kevät on ihanaa aikaa.

    VastaaPoista
  8. Kaunista kerrassaan!
    Kävin täällä Hämmänauteensuolla, jossa olen kuvannut vaiveroa. Ihmettelin ihan samaa, miten paljon oli kuivia oksia ja kukat kovin pieniä.Piti oikein etsimällä etsiä kuvattavaa oksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian kuivaa on ollut vaiverollekin vaikka se suokasvi onkin.

      Poista
  9. Preciosas macrofotografías.
    Un saludo,

    VastaaPoista
  10. Edelleen minulta jää näkemättä kukkiva näsiä. Tiedän täällä kasvupaikan, vaan sinne ei pääse millään konstilla. Marjavaiheessa kuvasin näsiää.
    Vaivekin on vieras. Sen sijaan entisellä kotipihalla oli mattona valkovuokkoa ja paljon myös kevätlinnunsilmää.
    Aamutulilla kuvasi on kiehtova.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä Kuusamossa kukkii näsiä, ainakin Oulangalla.

      Poista