keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Ensilunta

Maanantain lumisade jätti maan valkoiseksi monin paikoin Rukalla ja lähiympäristössä. Suurin osa lumesta suli, mutta ylemmäs rinteisiin jäi muutaman sentin lumikerros. En tiedä voiko vielä virallisesti puhua ensilumesta, mutta uutta lunta se kuitenkin on. Viime talven lunta on Rukalla ollut säilöttynä ja sitä on levitetty kahteen laskettelurinteeseen ja noin puolen kilometrin latuun. Eli syyslomalaiset voivat sekä lasketella että hiihtää.

Pienen hakemisen jälkeen löydän autolle paikan Saaruan pysäköintialueelta. Enpä ole koskaan ennen nähnyt parkkipaikkaa niin täynnä. Saaruan kahdessa rinteessä vilistää laskettelijoita. Mutta minä en suuntaa rinteeseen vaan laitan repun selkään ja pujahdan Valtavaaran polulle. Ahmakallion luona käännyn polulta metsään ja lähden nousemaan jyrkkää rinnettä ylös.


Kuusen oksien alla vilahtaa valkoista. Valkoinen jänis istuu puun takana. Yritän hivuttaa kameraa repusta, mutta ennen kuin saan repun auki, jänis huomaa minut ja lähtee loikkimaan pakoon. Metsäjäniskin jo varautunut talveen, koska on vaihtanut talvitakin ylleen.




Kuljen ylös kurun pohjaa poropolkua seuraten.




Vähän ennen Valtavaaranlampea käännyn takaisin. Ei kannata nousta Valtavaaran laelle, koska se on pilven peitossa.


Mustikanvarvun viimeiset vilkutukset lumen keskeltä.


juolukka


Pian naavakuuset peittää lumi ja jää.




ruohokanukka




Ihan tyhjin käsin ei tarvinnut palata. Tosin, kädet meinasi jäätyä kun kaivelin sieniä lumesta.


Aamulla havahdun outoon ilmiöön. Ruka on sumun peitossa, mutta idän taivaalla kajastaa vähän valoa. Nopeasti keräilen kamerakaluston mukaan ja ajan Maston rinteelle. Ja tosiaan, sieltä se aurinko yrittää tulla esiin pilven takaa.




Kosteus on jäädyttänyt Rukan laen puut ja pensaat. Ilmaa viilentää myös hyytävä luoteistuuli.


Hetken aikaa näkyy jopa sinistä taivasta.




Auringon vierailu ei ole pitkä. Luoteistuuli työntää pilvet auringon eteen.


metsälauha


paju


riekonmarja

23 kommenttia:

  1. Kuvat ensilumesta ovat yhtä lailla vaikuttavia kuin kuvat kevään ensimmäisistä leskenlehdestä.
    Upeat ovat kuvat myös pilvien takaa kurkistavasta aamuauringosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoa saisi näkyä enemmänkin. Kovin harvassa on olleet selkeät päivät.

      Poista
  2. Voi, ensilumi! <3 Meilläpäin sitä saadaan varmaan vielä odotella.

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa pohjoisvirtaus tuoda kylmää ilmaa ihan Etelä-Suomea myöten.

      Poista
  3. Moi seita! Nonniin! Lumi tuli Suomeen. Nyt alkaa kevään odotus :) Luin joskus jostain, että kevät alkaa syksystä. Sillä ajatuksella selviän lumesta ja pimeästä.
    Siitä huolimatta hienoja kuvia.
    t. Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on niin päin, että odotan lunta ja jäätä. Kunhan niiden seurana vain on aurinko.

      Poista
  4. Täällä oli maanantaina 15astetta lämmintä. Ensi lumi on tosiaan kuten Sirpa sanoi samaa kuin keväällä ensimmäinen leskenlehti. Kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän aikaan vuodesta lämpötiloissa saattaa olla yli kahdenkymmenen asteen erot Etelä- ja Pohjois-Suomen välillä.

      Poista
  5. Kaunista. Kyllä suomi on pitkä maa, ei täällä Pirkanmaalla ole edes vielä yöpakkasia, tosin viikonlopuksi on luvattu.

    Olemme monena syksynä poimineet vielä marras-joulukuussa suppilovahveroita jäätyneinä villasormikkaat kädessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin yritin poimia sormikkaat kädessä, mutta fleece-sormikas oli kylmä heti kun kastui.

      Poista
  6. Aivan upean näköistä! <3 Tampereella ei ole vielä lumesta tietoakaan, lämpötilat ovat vielä vaakasti nollan yläpuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta olisikin jos syksy vaihtuisi nopeasti pakkaskeliin ilman loskavaihetta.

      Poista
  7. Maagisia näkymiä, syksy ja talvi samoissa kuvissa.

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Täällä Kuusamossa ensilumi tulee monesti lokakuulla.

      Poista
  9. Hienoja ensilumikuvia ♥ Meille ei vielä ole satanut lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulen suunta on nyt pohjoisesta. Ei varmaan mene kauan kun sielläkin on lunta.

      Poista
  10. Ohoh siellä tosiaankin on jo lunta. Kauniit kuvat 💓

    VastaaPoista